Tiistaiteemat kuukauden ensimmäisenä tiistaina 

Tiistaiteemat kokoavat yhdistyksille suunnattuja tärkeitä ja ajankohtaisia asioita tiiviiksi kokonaisuudeksi jokaisen kuukauden ensimmäiselle tiistaille. Tiistaiteemat toteutetaan etänä Google Meetin kautta ja tapahtumat alkavat klo 18.00.

Lisää päivämäärät jo kalenteriisi! Pääteemojen lisäksi joka tiistai on ajankohtaisia kuulumisia ja lopussa mahdollisuus kysyä ja keskustella itselle ajankohtaisista asioista. Jokainen tiistaiteema tallennetaan ja tallenne lisätään tälle sivulle.

Linkki tiistaiteemaan

Tiistaiteemat 2024

7.5.
Metsähallitus julkaisee tänä vuonna uudistetun Luontoon-palvelun, joka kattaa aiempaa laajemmin myös muiden kuin Metsähallituksen ulkoilukohteet. Tätä palvelua kutsutaan myös ulkoilutietopalveluksi. Se kattaa muun muassa kuntien ja yhdistysten ulkoilukohteita, mikä helpottaa arkipäiväistä ulkoilua tarjoamalla lähiluontokohteet samassa palvelussa kansallispuistojen kanssa.

Ulkoilujärjestöt ovat mukana tuottamassa sisältöä tähän palveluun. Järjestöistä haetaan vapaaehtoisia sisällöntuottajia, jotka saavat koulutusta ja tukea tiedon lisäämisessä ulkoilutietopalveluun.

Kerromme tiistaiteemassa lisää ulkoilutietopalvelusta, vapaaehtoisten sisällöntuottajien roolista sekä siitä miten Lipas eli kansallinen liikunta- ja ulkoilupaikkatietokanta liittyy ulkoilutietopalveluun.

Jäsenyhdistykset perheiden liikuttajina - osiossa tutustutaan Arkiseikkailuun ja Liikkuva perhe - ohjelmaan liittymiseen. Saat vinkkejä perheiden Retkelle -tapahtumiin sekä kuulet, miten Suomen Ladun koulutukset palvelevat uusien lasten ja perheiden ohjaajien löytämistä. Tule ideoimaan, kysymään ja keskustelemaan perheiden ulkoilusta.

4.6.
Nuku Yö ulkona - info
Oma muki mukaan yhteiskuntasitoumus / Suomen Ladun vastuullisuus

6.8.
3.9.
1.10.
5.11.
3.12.

 

Edellisten tiistaiteemojen tallenteet 

2.4.2024 
Retkelle-päivien info
Jäsen- ja Yhdistyspolku ja ohjaajuus

5.3.2024 
Google Workspace
Johku
Toimintakyselyn tuloksia

6.2.2024 
Miten järjestän hyvän tapahtuman? Maaselän Ladun vinkit onnistuneelle tapahtumalle
Yhdistyksen matka Kiilopäälle - järjestelyiden parhaat vinkit!

9.1.2024
Suomen Ladun sääntöjen päivitys
Kansallinen hiihtopäivä helmikuussa
Hallitus vaihtuu - kuinka pitäisi toimia?

5.12.2023
Uusi verkkokauppa
Kaikille avoin ulkoilu
 

 

7.11.2023
Aikuisten hiihtokoulu
Instagram
 

 

3.10.2023
Tapahtumainfo vuoden 2024 -tapahtumista
Jäsenhankinnan vinkkejä
 

 

5.9.2023

Hyvinvointia ulkoilusta -hanke
Jäsenkyselyn tulokset
Minustako ohjaaja -webinaarisarjan esittely
Ulkoilun olosuhdevaikuttaminen
Talviuintihanke

Ulkoilun olosuhdevaikuttaminen

 

1.8.2023
Aluetoiminta (Helena Turkki ja Kirsi Uusitalo)
Aktiivinen yhdistystoiminta - miten uudistua?
Facebook-tapahtuman luominen ja käyttö tapahtumien markkinoinnissa

 

 

6.6.2023
Nuku yö ulkona -info (Petteri Tiainen)
Vastuullisuus Suomen Ladun yhdistystoiminnassa (Mari Parikka-Nihti)

 

2.5.2023
Jokamiehenoikeudet/Hannu Tiusanen
Perheliikunta: Seikkailevat perheet & Liikkuva perhe -ohjelma (Johanna Pekkanen ja Virpi Jussila)

 

 

4.4.2023
Retkelle -päivän info/Susanne Blomqvist ja Miika Honkanen
Maastopyöräilyvaelluksen järjestäminen/Jaska Halttunen
Polkujuoksuvaelluksen järjestäminen/Krista Salonen ja Antti Risikko

 

7.3.2023
Yhdistyslain muutokset - mitä vaikutusta yhdistystoimintaan/Teppo Laine (Legistum)
Luonnon hyvinvointivaikutukset/Minna Kainulainen

 

7.2.2023
Jäsenhankinta
Lastentoiminta
 

 

10.1.2023
Kansallinen hiihtopäivä
Yhdistyksen hyvä hallinto