Mäenlaskupaikkahankkeessa kehitetään turvallisempia mäenlaskupaikkoja

Mäenlaskupaikkahanke

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa mäenlaskupaikkahankkeessa laaditaan opas mäenlaskupaikkojen toteuttamiseen ja turvallisuuden edistämiseen. Oppaassa kerrotaan miten mäenlaskupaikan rakentamisprosessi kokonaisuudessaan on tarkoituksenmukaista toteuttaa. Hankkeessa kartoitetaan ja kootaan olemassaoleva tieto ja ohjeistukset, joita kehitetään eteenpäin pilottien avulla. Hankkeessa laaditaan oppaaseen sisällytettäväksi ns. mäenlaskuetiketti turvalliseen ja toiset huomioivaan käyttäytymiseen mäenlaskupaikoilla.

Mäenlaskupaikalla tarkoitamme pulkkamäkiä, mutta mäenlaskupaikat palvelevat pulkkamäkiä laajempaa käyttäjäryhmää.

Hanke on alkanut 1.9.2025 kestäen 30.11.2026 saakka.

 

Tarvekuvaus

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa halutaan edistää perheiden liikuntaa, johon hanke vastaa. Luonnonvarakeskuksen vuonna 2022 julkaistun kolmannen luonnon virkistyskäytön valtakunnallisen invenvoinnin (LVVI3) mukaan suomalaisista 15-80 -vuotiaista mäenlaskua pulkalla, kelkalla tai suksilla teki 14,6 %:a (yli 800 000 suomalaista). LVVI2-tutkimuksessa vuodelta 2010 vastaava luku oli 23,6 %:a. Laskua, kuten muidenkin lumilajien harrastamisen laskua, selittää LVVI3-tutkimuksen kohdentuminen talveen 2020, jolloin eteläisen Suomen lumitilanne oli heikko. Mäenlasku on siis suosittu ulkoilun muoto ja LVVI3-tutkimuksen mukaan se on erityisen suosittua nuorten aikuisten ja lapsiperheiässä olevien aikuisten parissa.

Lippaaseen on merkitty 65 mäenlaskupaikkaa. Nämä luvut kertovat merkittävästä epätasapainosta mäenlaskupaikkojen korkean kysynnän ja matalan tarjonnan välillä, johon hanke vastaa.

Ohjeistuksille mäenlaskupaikkojen turvallisuuden edistämisestä on selkeä tarve, jotta Suomeen toteutettaisiin enemmän mäenlaskupaikkoja. Hankkeessa laaditaan tällainen ohjeistus.

 

Tavoitteet

Mäenlaskupaikkojen toteuttamista ja turvallisuutta edistävän hankkeen tavoitteena on:

  • Viestiä turvallisten mäenlaskupaikkojen tarpeesta ja selvittää erilaisten mäenlaskupaikkojen toteuttamis- ja ylläpitokustannukset kunnille ja muille toimijoille.
  • Laatia mäenlaskupaikkoja suunnitteleville ja ylläpitäville toimijoille toteuttamis- ja kehittämisopas.
  • Opastaa ja luoda ohjeistuksia mäenlaskijoille turvalliseen ja toiset huomioivaan käyttäytymiseen erilaisilla mäenlaskupaikoilla huomioiden erilaisilla laskuvälineillä laskevat ja eri tavoin liikkuvat ihmiset (ns. mäenlaskuetiketti).
  • Saada Suomeen lisää, hyvin suunniteltuja ja turvallisempia mäenlaskupaikkoja, ja näin vastata mäenlaskupaikkoihin kohdistuvaan kysyntään.
  • Lisätä ihmisten ulkoilua, liikettä ja hyvinvointia.
  • Edistää mäenlaskupaikkojen saavutettavuutta ja esteettömyyttä.

 

Tulokset

Hankkeen tuloksena laaditaan mäenlaskupaikkojen suunnittelijoille, toteuttajille, ylläpitäjille ja käyttäjille opas, mikä sisältää tietoa:

  • Mäenlaskupaikan toteuttamisen prosessista kokonaisuudessaan ja turvallisuuden edistämisestä.
  • Mäenlaskupaikkojen esteettömyyden, saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisestä.
  • Mäenlaskijoille turvallisesta ja toiset huomioivasta käyttäytymisestä erilaisilla mäenlaskupaikoilla huomioiden erilaisilla laskuvälineillä laskevat ja eri tavoin liikkuvat ihmiset; eli kehitämme pulkkamäkietikettiä ja tämän kehitystyön tuloksena laadimme hankkeessa mäenlaskuetiketin.
  • Erilaisista turvallisempia mäenlaskupaikkoja hyödyntävistä koko perheen mäenlaskutapahtumien järjestämisestä.
  • Oppaasta viestimisen tuloksena on, että opas tulee laajasti käyttöön ympäri Suomen.
  • Turvallisista, laadukkaista ja toimivista mäenlaskupaikoista hyötyy talvimatkailuun liittyvä elinkeino.

 

Pulkkamäkietiketti

Suomen Latu ja Tukes ovat laatineet pulkkamäkietiketin, joka löytyy täältä. Mäenlaskupaikkahankkeessa pulkkamäkietiketti tullaan päivittämään ja julkaisemaan nimellä mäenlaskuetiketti. 

 

Yhteystiedot

Milan Rantakari
Asiantuntija, mäenlaskupaikkahanke
milan.rantakari@suomenlatu.fi
+358 40 7669643