Avotulen teko maa-alueella maastossa ei kuulu jokaisenoikeuksiin

Avotulen teko maa-alueella maastossa ei kuulu jokaisenoikeuksiin. Avotulen teko ja polttopuiden ottaminen vaativat maanomistajan luvan.

Jääpeitteiselle vesialueelle saa tehdä avotulen ilman lupaa. Kansallispuistoihin ja monille yleiseen käyttöön tarkoitetuille retkeily- ja virkistysalueille on rakennettu tulipaikkoja ja nuotiokatoksia, joissa tulenteko on sallittua.

Valtion mailla Lapissa, Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa tulen voi tehdä valtion maalle Metsähallituksen antaman, kaikkia koskevan yleisen luvan perusteella, mikäli lähistöllä ei ole erillistä tulentekopaikkaa. Sen sijaan muualla valtionmailla tulenteko edellyttää Metsähallitukselta saatua erillistä lupaa.

 

Jokamiehenoikeudet - Tulenteko, se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin! from Suomen Latu on Vimeo.

Huolellisuutta ja vastuullisuutta tulen käsittelyssä

Nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää edes maanomistajan luvalla, jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn vuoksi ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Ilmatieteen laitos tiedottaa tällaisesta tilanteesta sääennusteiden yhteydessä. Paikallinen pelastus- tai ympäristöviranomainen voi myös kieltää avotulenteon toimialueellaan.

Tulentekoon ryhtyvä joutuu aina itse arvioimiaan olosuhteita ennen tulen sytyttämistä. Tulen sytyttämisessä, käsittelyssä ja sammuttamisessa tulee aina olla huolellinen, jotta vältytään tulipalolta ja sen aiheuttamilta vaaratilanteilta ja vahingoilta. Lupa tulen tekoon ei poista vahingonkorvausvastuuta, jos tuli karkaa. Vastuu tulesta on viime kädessä aina sen sytyttäjällä.  

Mikä on avotuli?

Avotulella tarkoitetaan nuotiota tai muuta tulta, joka voi päästä leviämään maapohjan tai kipinöinnin kautta ympäristöön. Myös kevytrakenteiset, maapohjalle asettavat retkigrillit kuuluvat avotulen määritelmän piiriin. Avotulena ei sen sijaan pidetä maapohjasta eristettyjä tulisijoja kuten kamiinoita tai retkikeittimiä. Niitä voi siten käyttää maastossa ilman maanomistajan lupaakin.

Hätä ei lue lakia

Rikoslaissa on mainittu pakkotilasta, jossa uhkaa välitön ja pakottava vaaratilanne. Tällöin avotulen voi tehdä ilman maanomistajan lupaakin. Esimerkiksi nuotion tekeminen jäihin pudonneen henkilön kylmettymisen ehkäisemiseksi täyttänee pakkotilan ehdot.

Lait

Pelastuslaki 2 luku 6 § (avotulen teko)
Rikoslaki 4 luku 5 § (pakkotila)