Vuoden 2025 ensimmäinen ulkoiluteko nimetty: Sallan Latu ja Polku urakoi tuhannen talkootunnin avantosaunan

07.02.2025|Yhdistyksille

Suomen Ladun jäsenyhdistys Sallan Ladun ja Polun aktiivien erittäin suuren talkoourakan tuloksena valmistui vuoden alussa avantosauna Ruuhile. Puusaunan lauteille mahtuu kerralla noin 15 uimaria. Lisäksi rakennus kattaa kaksi pukuhuonetta, erillisellä sisäänkäynnillä olevan suihkun ja inva-vessan, sekä 20 neliöisen terassin. Wc- ja suihkutila ovat kesällä avoinna uimarannan ja matonpesupaikan käyttäjille.

Kuva: Terttu Kurvinen

Pakkanen hipoo -30:a astetta, rantasauna höyryää ja täysikuu valaisee lumista maisemaa. Riehakkaan iloinen lauma höyryäviä uimareita painelee hileiseen Ruuhijärveen. 

Sallan Latu ja Polku on tehnyt suunnattoman talkoourakan. Juuri vuoden alussa valmistunut avantosauna Ruuhile on ollut pienelle Suomen Ladun jäsenyhdistykselle huikea ponnistus. Nyt ensimmäisinä uutukaisen puusaunan löylyjä pääsee testaamaan talkooväki itse. 

Hiki tuli moneen kertaan jo ennen ensimmäistä saunomista, sillä koko projekti toteutettiin alle puolessa vuodessa! 

”Takana on suunnaton työ ja uskomattoman kova urakka. Välillä tuli kyllä kylmäkin hiki, kun rahat meinasivat loppua”, huokaa yhdistyksen puheenjohtaja, saunan rakennusprojektin vetäjänä toiminut Eero Vaarala

”Vanha sauna oli ahdas ja huonokuntoinen. Sitten sekin vaihtoi omistajaa ja talviuimarit jäivät ilman saunaa. Kuntalaiset tekivät vetoomuksia, mutta Sallan kunta tai Sallatunturin alueen matkailuyrittäjät eivät hommaan ryhtyneet, joten Sallan Latu ja Polku teki lähes uhkarohkean päätöksen oman saunan rakentamisesta”, kertaa saunaprojektissa aktiivinen talkoolainen, yhdistyksen aiempi puheenjohtaja Terttu Kurvinen.

Heti hommiin ja byrokratia pyörimään

Rakennushankkeen budjetti oli kaikkiaan noin 190 000 euroa, mikä on pienen kunnan yhdistykselle suunnaton summa. Ensimmäiseksi jo ennen rahoitushakemuksia hankittiin rakennuslupa. Kunnan uimarannan sivustalta yhdistys vuokrasi saunalle palan maata. ”Myös kaikki muut luvat ja byrokratia laitettiin ajoissa kuntoon. Onneksi kunta ja sidosryhmät olivat kaikki hyvin myötämielisiä. Missään vaiheessa kukaan ei vastustanut hanketta ja asiat sujuivat mutkattomasti”, kiittää Kurvinen.

Yhdistys sai Pohjoisin Lappi -Leader-ryhmältä hanketukea kaiken kaikkiaan 119 000 euroa. 

”Rakentaminen aloitettiin välittömästi, kun rahoituspäätös ELY-keskukselta saatiin. Kirvesmiesurakka, putki- ja sähkötyöt, sekä kaikki isommat hankinnat kilpailutettiin. Pohjatöihin päästiin heinäkuun lopulla ja rakentamaan elokuussa. Töitä painettiinkin sitten ihan joka päivä monen kuukauden ajan. Rakennustyötä teki päivittäin kaksi ammattitimpuria ja heidän apunaan oli koko ajan vähintään pari talkoolaista. Vapaaehtoisten ydinporukassa oli kaikkiaan 15 - 20 henkilöä, joista Jussi Suuronen yksistään teki kunnioitettavat yli 200 työtuntia”, ynnäilee Vaarala.

”Viikonloppuisin pidettiin isomman porukan talkoorupeamia, maalattiin, valmisteltiin ja siivottiin työmaata. Ja toihan hanke tietysti yhdistyksen hallituksellekin koko ajan paljon lisätyötä ja ratkottavia asioita: rakennuspiirustuksia, kilpailutuksia, tarvikehankintoja, lainaneuvotteluita, muonitusta ja kaikkia juoksevia asioita. Lisäksi kaikki pienetkin työnaikaiset muutokset piti tietysti hyväksyttää Leader-ryhmällä. Onneksi meillä on osaajia moneen hommaan”, Terttu Kurvinen kertaa projektin vaiheita.

Paikallinen merkitys toi rahoitusta

Sallan Ladun ja Polun saunahanke koettiin koko alueelle merkitykselliseksi. 

”Leader-ryhmältä saadun EU-tuen lisäksi saunahanketta tukivat merkittävästi myös paikallinen Osuuspankki ja Sallan Yrittäjät ry. Lahjoituksiakin saatiin muun muassa Tampereen Talviuimareilta, Sallan karaoketanssien tuotoista sekä pientä tukea saatiin myös yksityishenkilöiltä. Silti välillä oli tosi tiukkaa, mutta onneksi saimme sitten kunnalta lainaa edullisella korolla”, kiittelee Vaarala rahoituksen mahdollistumisesta.

Sallan Ladun ja Polun omarahoitusosuus tehtiin kokonaan talkootyönä: jo tähän mennessä työtunteja on kertynyt reilusti toista tuhatta ja lisää on vielä edessä.

Ruuhile-saunarakennus on kooltaan 60 m2:ä. Puusaunan lauteille mahtuu kerralla noin 15 uimaria. Lisäksi rakennus kattaa kaksi pukuhuonetta, erillisellä sisäänkäynnillä olevan suihkun ja inva-vessan, sekä 20 neliöisen terassin. Wc- ja suihkutila ovat kesällä avoinna uimarannan ja matonpesupaikan käyttäjille.

”Monen vaiheen jälkeen voidaan nyt lopulta huokaista, että valmista tuli, vaikka välillä koville ottikin. Seuraavaksi saunaa pääsevät testaamaan Sallan Ladun ja Polun omat jäsenet ja sen jälkeen avantosauna tulee olemaan kaikkien käytössä. Myöhemmin talvella järjestetään vielä avajaistapahtuma, mutta ensin vedetään hetki henkeä. Tai no, onhan tässä vielä kaikenlaisia viimeistelyhommia tekemättä”, naurahtavat työmyyrät Kurvinen ja Vaarala pitkän työrupeaman välissä. 

Ruuhijärven hyytävä hurmio

Ruuhileen pehmeät löylyt ja Ruuhijärven kristallinkirkas vesi kutsuvat niin paikallisia ihmisiä kuin matkailijoitakin: talviuintikaudella sauna lämpiää kolmasti viikossa. Lämmitys ja siivous hoidetaan nekin tietysti talkoilla, kiertävän vuorolistan mukaan. Avantosaunaan voi ostaa kausikortin tai käydä pulahtamassa kertamaksulla. Avannolla on käynyt noin 1500 - 2000 talviuimaria kaudessa: noin 60 vakituisen harrastajan ja muiden paikallisten pulahtajien lisäksi avannolla käy paljon matkailijoita. Viime vuonna matkailijoita oli jo noin 40 prosenttia kävijöistä.

Talviuinnin eksoottisuus kiehtoo ja nyt uusi, siisti ja tilava sauna tulee varmastikin lisäämään kävijöitä niin läheltä kuin kauempaakin. Sallan koululaisryhmätkin ovat jo tulossa liikuntatunneillaan kokeilemaan talviuintia.

Teksti: Tiina Riikonen