Kalastusharrastus lisää liikkumista ja hyvinvointia

03.02.2014|Lausunnot

Suomen Latu antoi lausunnon kalastuslaista. Lupakäytäntöjä yksinkertaistamalla matalan kynnyksen ulkoilu säilyy kaikkien harrastuksena jatkossakin.

Suomen Latu haluaa lausunnossaan muistuttaa vapaa-ajan kalastuksen merkityksestä ulkoilun, liikunnan ja hyvinvoinnin lähteenä. Kalastuslain tulisi esitettyä paremmin edistää vapaa-ajan kalastusta.

Vapaa-ajan kalastuksella on erittäin liikuttava ja samalla myös sosiaalista ja henkistä hyvinvointia parantava vaikutus 1,5 miljoonaan kalastajaan. Vapaa-ajan kalastus on tasa-arvoista, matalan kynnyksen ulkoilua, ja vesistöt on Suomessa helposti lähes kaikkien saavutettavissa.

Vapaa-ajan kalastuksen lisäämiseksi Suomen Latu esittää lakiesitystä muutettavaksi siten, että onkiminen, pilkkiminen ja yhdellä vavalla viehekalastus olisivat maksuttomia harrastajan iästä ja kalastuspaikasta riippumatta kaikille.

Lisäksi kalastusopastoimintaa ja tapahtumia koskevia pykäliä pitäisi täsmentää. Onko esimerkiksi suvun järjestämä rantaongintakilpailu lupaa vaativa järjestetty kilpailu? Jos kyseessä on yleiskalastusoikeudella tapahtuva kilpailu, jolla ei ole vähäistä suurempaa merkitystä vesistöön tai kalakantaan, tapahtumalta ei tulisi edellyttää lainkaan lupaa.

Kalastuslakiesityksen kalastusopastoiminnan säätelyä Suomen Latu pitää puutteellisena. Mihin esimerkiksi perustuu se, että kalastusoppaan suurimmaksi ryhmäkooksi on määritelty kuusi henkilöä. Ja kenet laki tulkitsee oppaaksi?

Jos ja kun onginta ja pilkintä kuuluvat jokamiehenoikeuden tyyppiseen yleiskalastusoikeuteen, näillä tavoilla kalastuksen tulisi olla mahdollista ja maksutonta kaikille oppaasta riippumatta.

Liitteet


kalastuslain-kokonaisuudistus-suomen-latu