Hyvä elämä
Hyvä elämä merkitsee itse kullekin erilaisia sisältöjä ja sävyjä. Kaikilla on kuitenkin yhteiset perustarpeet, aineelliset ja sosiaaliset, henkiset ja hengelliset, kirjoittaa arkkiatri Risto Pelkonen.
Tässä me olemme hyvillä mielin sinisen taivaan alla, Suomen suloisessa suvessa, hyvää elämää tavoittelemassa.
Hyvä elämä merkitsee itse kullekin erilaisia sisältöjä ja sävyjä. Kaikilla on kuitenkin yhteiset perustarpeet, aineelliset ja sosiaaliset, henkiset ja hengelliset. Tärkeintä on kuulua johonkin joukkoon. Ihminen on ihminen toisen ihmisen kautta. Yhtä tärkeää on itseymmärrys, olla sinut itsensä kanssa. Tunne siis itsesi, ja kysy kuka minä olen.
Kohtuullinen terveys on niin ikään osa hyvää elämää. Terveys on hyvän kokemista, mahdollisuutta toteuttaa itselleen tärkeitä asioita, ja tulla toimeen omin neuvoin.
Tärkeintä terveydessä on arjessa selviytyminen, siis ne voimavarat, jotka jäävät jäljelle silloin, kun jokin sairaus on asettunut taloksi. Eikä terveys ole vain ruumiin terveyttä, vaan yhtä paljon mielen tyyneyttä – sisäisen eheyden kokemista. Iloa olla olemassa ja sosiaalisia siteitä, silmän pilkettä ja oivaltavaa huumoria. On sanottu, että elämä ilman huumoria on erehdys. Nauru pidentää ikää ellei pilapiirtäjä Kari Suomalaisen sanoin ”naura ihan kuollakseen”.
Juuri näissä aineksissa ovat Suomen Ladun leiripäivien vankka aatepohja, vahva vetovoima ja mainiot eväät hyvän elämän retkelle.
Eikö nyt ole suurenmoista liikkua yhdessä luonnon oloissa, kulkea ja katsella kaunista maailmaa ja käyttää kaikkia aisteja luonnon havainnointiin, kohdata vanhoja tuttuja ja löytää uusia samanhenkisiä ystäviä? Kuka panisi paremmaksi? Tuskin kukaan. Ellei nyt sitten meidän kaikkien rakastama Metsämörrimme, joka vie lapsukaiset luonnon ihmeiden keskelle.
Onni on liikkua liikkumisen ilosta. Liikkuminen on vapautta ja itsenäisyyttä, tervettä itsetuntoa ja hyvää mieltä. Liikunta on hyväksi luille ja lihaksille, sydämelle ja mielen maisemalle, sielulle ja ruumiille. Kaikille ei ole suotu vapaan liikunnan iloja sairauksien tai vammojen vuoksi, mutta lähes jokaiselle on löydettävissä jokin liikkumisen muoto.
Terve liikunta ei ole väkisin vääntämistä eikä suorituspakkoa, vaan rentoa meininkiä. Jos liikkuminen tuottaa iloa, se tuottaa myös terveyttä, ja mitä enemmän liikkuu, sitä kauemmin liikkuu. Siksi meidän kaikkien tulisi toimia niin, että mahdollisimman moni voisi kokea liikkumisen ilon. Luova, matalankynnyksen liikunta on Suomen Ladun hieno tavoite. Oivallinen aate. Vai mitä?
Tämän vuoden leiripäivät ovat hyvän elämän suuri juhla, kesän korkea hetki, ainutlaatuinen kohtaamispaikka, pyhien polkujen risteyskohta, Metsämörrin 20-vuotissyntymäpäivä. Täällä kohtaavat eri-ikäiset ihmiset toisensa laulussa ja leikissä. Täällä kättelevät toisiaan kulttuuri ja luonto, maa ja vesi, arki ja pyhä, uuden oppimisen ilo ja kätten taidot, liikunta ja lepo, sana ja sävel, kirkko ja kansa, usko ja toivo.
Luonnon kauneuden kohtaaminen on kuin Pyhän kosketus. Sen monimuotoisuus on aina yhtä suuri ihme ja herättää meissä olemassaoloon liittyviä avoimia kysymyksiä – juuri niin kuin ainutlaatuinen taideteos. Ja avaa meissä kaikissa asuvia tunteiden tukkoisia väyliä ja mielen kapeita siltoja ymmärtämään omaa tilaamme ja suhdettamme toisiin.
Tätä voisi kutsua puhdistumiseksi. Sillä olennaiset asiat erottuvat epäolennaisista.
Nyt tiedetään, että mikä tahansa yhteinen harrastustoiminta kartuttaa sosiaalista pääomaa, edistää terveyttä ja parantaa elämänlaatua. Sosiaalinen pääoma on yhteisön sisäistä vetovoimaa ja osallisuutta. Joukon mukana oleminen ja joukolla liikkumien, toisten kohtaaminen ja yhteenkuulumisen voima ovat Suomen Ladun leiripäivillä olennainen osa hyvään elämään kuuluvaa eheyden kokemusta. Eheyden kokemus syntyy sielun ja ruumiin keskinäisestä vuoropuhelusta ja elämän hallinnan tunteesta.
Kirjoitus on tiivistelmä Suomen ladun leiripäivillä Enonkoskella 29.–30.6 2012 pidetystä avajaispuheesta.
Risto Pelkonen
arkkiatri