Jokamiespäivän seminaarissa ajettiin jälleen ulkoilijan asiaa

06.09.2011|Lausunnot

Ulkoilufoorumi järjesti 5.9. jokamiespäivän seminaarin, jossa pohdittiin Metsähallituksen uudistuksien vaikutusta ulkoilun olosuhteisiin, keskusteltiin valtion retkeilyalueiden säännösten yhtenäistämisestä sekä kuultiin pian valmistuvasta jokamiehenoikeuksien oppaasta.

Jokamiespäivän seminaarin avauspuheen piti Tapani Tulkki, joka valittiin Ulkoilufoorumin puheenjohtajaksi myös seuraavalle kaudelle. Tulkki esitti tärkeän kysymyksen siitä, miten Metsähallitus voisi uuden lain myötä palvella myös tulevaisuudessa kaikkia käyttäjäryhmiä, niin metsätaloutta kuin virkistyskäyttöä.

Asiaa on pohdittu kuumeisesti myös Ympäristöministeriössä ja Maa- ja metsätalousministeriössä. Ministeriöiden edustajat kertoivat seminaarissa uuden lain valmistelun etenemisestä. Ulkoilufoorumin edustajat olivat tyytyväisiä ministeriöiden uuteen, avoimempaan linjaan, joka mahdollistaa myös kansalaisjärjestöjen äänen kuulemisen. Ministeriöiltä toivottiin entistä enemmän ratkaisumalleja, joissa talous, virkistys ja luonnonsuojelu eivät ole vastakkain vaan elävät toimivaa rinnakkaiseloa.

Seminaarin toisessa osassa Raimo Itkonen Metsähallituksesta kertoi meneillään olevasta selvityksestä, jonka tavoitteena on uudistaa suojelualuiden, kuten kansallispuistojen, hoidon periaatteita ja sovittaa yhteen erilaiset käyttötarpeet. Mika Asikainen Suomen Ladusta esitteli geokätköilyn mallina, jossa harrastajat ovat tehneet yhteisen sopimuksen Metsähallituksen kanssa lajin harrastamisesta suojelualueilla.

Lopuksi Anne Rautiainen Suomen Ladusta piti tietoiskun Jokamiehen käsikirjan lausuntokierroksesta ja oppaan etenemisestä.


Suomen Latu on mukana Ulkoilufoorumissa, joka on ulkoilu- virkistys- ja ympäristöjärjestöjen
yhteinen toimielin. Se kokoontuu kahdesti vuodessa ja ottaa kantaa ajankohtaisiin ulkoiluasioihin. Ulkoilufoorumin puheenjohtajana toimii vuonna 2011 Suomen Partiolaiset.