Ulkoilu budjetin puristuksissa

15.09.2010|Lausunnot

Suomen Latu toivoo eduskunnan tekevän korjaavan päättäessään lopullisesta budjetista. Hyvinvointimme takia.

Kansalaiset tulevat rämpimään syvällä valtion omistamissa metsissä vuoden 2011 budjettiesityksen toteutuessa. Metsähallituksen luontopalveluiden rahoitus on vuodessa 20 miljoonaa euroa, joka sisältää reittien, levähdyspaikkojen ja luontokeskuksien ylläpidon ja kehittämisen.

Budjettiriihessä ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö ovat päätyneet esittämään rajuja leikkauksia luontopalveluiden rahoitukseen. Alustavien tietojen mukaan rahoitus vähenisi yhteensä 3,1 miljoonaa euroa eli noin 15 prosenttia.

Tämä leikkaus kuulostaa uskomattomalta, sillä metsien retkeilyreittien käyttö suomalaisten keskuudessa on erittäin suosittua. Suomalaisista 80 prosenttia ulkoilee metsissä ja 62 prosenttia liikkuu retkeilyreiteillä vuosittain. Kansalaiset toivovat retkeilyreittejä kehitettävän kolmanneksi eniten kaikista liikuntapaikoista.

Valtion hallinnoimilla ulkoiluun ja retkeilyyn tarkoitetuilla alueilla on yli neljä miljoonaa käyntiä vuodessa. Käytäntö ja tutkimustieto osoittavat, että kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin sijoitetut rahat palautuvat yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin paikallisena yritystoimintana ja työpaikkoina.

Metsät ja kansallispuistot pitävät suomalaisia entistä terveempinä niin fyysisesti, henkisesti kuin sosiaalisestikin.

Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että poliitikot eivät ole kuunnelleet kansan syvää ääntä ennen tulevan kevään eduskuntavaaleja. Myös poliittiset ohjelmat on unohdettu. Ne kun linjaavat massoja liikuttavan luonnon virkistyskäytön, matalan kynnyksen liikunnan ja ihmisten hyvinvointia lisäävät tekijät tärkeiksi yhteiskunnan tukipilareiksi.

Voimme vain arvailla, mitä tällainen säästötoimenpide toteutuessaan aiheuttaisi valtion metsien ja kansallispuistojen reiteille, pitkospuille, luontokeskuksille ja suomalaisten hyvinvoinnille.

Suomen Latu toivoo eduskunnan tekevän korjaavan päättäessään lopullisesta budjetista. Hyvinvointimme takia.

Eki Karlsson
toiminnanjohtaja