Uutisarkisto

Hyvän ulkoilukunnan menestystekijät

Kuntalaisten vaatimukset ulkoiluolosuhteille ovat kasvaneet ja monipuolistuneet viimeisten 10 vuoden aikana, kirjoittaa Eveliina Nygren.

23.12.2011|Ulkoile

Luonto terveyden perustana

Meidän pitäisi pystyä kertomaan luonnon terveysvaikutuksista selkeämmin poliittisille päätöksentekijöille, lääkäreille ja kaupunkisuunnittelijoille ja lisäksi meidän pitäisi pystyä tekemään se 60 sekunnissa, englantilainen lääkäri William Bird sanoo.

16.12.2011|Ulkoile

Suomalaiset naiset liikkuvat paljon

Uuden tutkimuksen mukaan suomalaisnaiset ovat tavoitteellisia ja tunnollisia liikunnan suhteen.

16.12.2011|Ulkoile

OmaPuku-kilpailun voittajapuku ennakkotilauksena jäsenhintaan

OmaPuku-kilpailun voittajapuku Mosku nyt todelliseen erikoishintaan (299 €) Suomen Ladun jäsenille. Ennakkotilaajan etu on 200 € (sh. 499 €).

15.12.2011|Ulkoile

Jaa retkimuistosi uudessa Luontoon.fi-verkkopalvelussa

Kansallispuistoissa kertyneet retkimuistot ja vinkit sekä valokuvat voi nyt jakaa Metsähallituksen luontopalvelujen uudessa verkkopalvelussa. Luontoon.fi-yhteisön sivuilla voi myös osallistua kilpailuihin, katsoa videoita ja lukea blogeja siitä, mitä kansallispuistoissa tapahtuu ja tehdään ympäri vuoden.

04.12.2011|Ulkoile

Valtakunnallinen ulkoiluseminaari menestys

Suomen Ladun ja Metsäntutkimuslaitos järjestivät valtakunnallisen ulkoiluseminaarin 1.12.2011 Vantaan Heurekassa. Seminaariin kokoontui 231 alan asiantuntijaa ja kunnan ulkoilun edistämisen vastaavaa tahoa kuulemaan uusimpia tutkimustuloksia suomalaisten ulkoilusta ja ulkoilun edistämisestä.

02.12.2011|Ulkoile

Menestyvässä kunnassa ulkoiluolosuhteet kunnossa

Ulkoilijat pitävät lähiulkoilupaikkoja tärkeimpinä kehittämiskohteina: eniten kehittämistä vaativat pyörätiet ja jalankulkuväylät. Lisäksi toivotaan laatua. Ulkoilupaikan valintaan vaikuttavat ulkoilupaikan hyvä kunto, turvallisuuden tunne, hyvä valaistus sekä sähköinen tiedonsaanti.

01.12.2011|Ulkoile

Suomen Latu ja Opiskelijoiden Liikuntaliitto yhteistyöhön

Kahden liikuntajärjestön yhteistyö pyrkii takaamaan liikunnallisen elämäntavan jatkumisen siirryttäessä opiskelusta työelämään.

18.11.2011|Ulkoile

Tuulenhuiske vie koululaiset metsään

Iltapäiväkerho Luonnossa Kotonaan Tuulenhuiske tarjoaa pienille koululaisille puuhaa luonossa.

31.10.2011|Ulkoile

Suomen Latu Oittaalla aloitetaan yt-neuvottelut

Suomen Ladun Oittaan toimipisteessä aloitetaan yt-neuvottelut. Neuvottelut koskevat koko Suomen Latu Oittaan henkilöstöä.

26.10.2011|Ulkoile