Ämpäreiden piilottaminen lähimetsiin oli aprillia
Suomen Ladun aprillipila keräsi hurjan suosion sosiaalisessa mediassa.
Kesäaika toi tunnin lisää aikaa iltaulkoiluun
Suomen Latu: Kellojen siirtäminen muistuttaa, että suurin osa suomalaisista toivoo pysyvää kesäaikaa.
Ulkoiluvinkkejä lapsille ja perheille
Kaipaatko ulkoilullisia ideoita etäkoulun arkeen? Suomen Latu on julkaissut mielettömän määrän helppoja, käyttövalmiita vinkkejä lasten ja perheiden ulkoiluun.
Lähde lähiluontoon – Saat seikkailun lisäksi vastustuskykyä
Mietitkö, mitä tehdä tänä viikonloppuna? Kuuletko jo lähiluonnon vastustamattoman kutsun?
Suomen Latu aloittaa YT-neuvottelut henkilöstönsä määräaikaiseksi lomauttamiseksi
Neuvotteluiden tavoitteena on mukauttaa järjestön toimintaa vastaamaan pandemian tuomiin toiminnallisiin ja taloudellisiin haasteisiin.
Suomen Latu mukana ehkäisemässä koronaviruksen aiheuttamaa epidemiaa
Kaikki Suomen Ladun yleisötapahtumat, koulutukset ja kokoukset muutetaan etätapahtumiksi, siirretään tai perutaan.
Suomen Latu Oittaan toiminta päättyy huhtikuun lopussa
Suomen Latu Oittaan vuokrasopimus päättyy 30.4.2020.
Nuku yö ulkona -päätapahtumat Kankaanpäässä, Lahdessa, Nurmijärvellä ja Savonlinnassa
Lumiukkoista Ystävänpäivää!
Osana Ulkona kuin lumiukko -kampanjaa lahjoitetaan lumiukkoja Ystävänpäivänä!
Talviuinnin SM-kilpailut houkutteli uimarit Joensuuhun
Joensuun Ilosaaressa nähtiin iloista karnevaalitunnelmaa, rohkeita ensiuinteja ja tiukkaa kisailua mitaleista Talviuinnin SM-kilpailuissa 7.-9.2.2020. Tapahtuman yhteydessä palkittiin vuoden talviuintipaikkana Veittijärvi Ylöjärvellä.