Uudet Turvallisuus-sivut julkaistu – ajantasaiset ohjeet yhdistyksille
Suomen Latu on koonnut yhdistysten tueksi ajantasaiset ohjeet ja mallipohjat turvallisen toiminnan suunnitteluun. Uusi Turvallisuus-sivukokonaisuus kokoaa yhteen ohjeet ohjatulle ulkoilulle, tapahtumille, olosuhteille ja välinevuokraukselle.

Turvallisuus on yksi laadukkaan yhdistystoiminnan peruspilareista. Vaikka laki kulututuspalvelujen turvallisuudesta koskee erityisesti elinkeinotarkoituksessa järjestettyä toimintaa, koskee se myös yhdistyksiä silloin, kun toimintaan osallistuu henkilöitä, jotka eivät ole yhdistyksen jäseniä. Suomen Latu haluaa esimerkillään näyttää, ettei turvallisuus ole pelkästään lakien noudattamista, vaan haluamme toiminnallamme edistää hyvän turvallisuuskulttuurin luomista. Edistämme ulkoilutoimintaa, jossa osallistujien kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehditaan aidosti.
Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta sisältää yleisen kirjaamisvelvollisuuden, joka koskee kaikkia palveluita ja palveluntuottajia, eli yhdistyksiä silloin, kun palvelua käyttää henkilö, joka ei ole yhdistyksen jäsen. Huolellinen suunnittelu ja toimenpiteiden kirjaaminen kannattaa tehdä kuitenkin aina - toimenpiteet helpottavat käytännön toteutusta ja antavat varmuutta vapaaehtoistyöhön.
Sivujen tarkoituksena on helpottaa yhdistyksiä ja ohjaajia toteuttamaan toimintaa, jossa fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi on huomioitu ja mahdollisiin riskeihin on varauduttu etukäteen. Sivuilta löytyvät ohjeet riskien tunnistamiseen, turvallisuussuunnitelmien laatimiseen ja onnettomuuksien raportointiin. Mukana on myös mallipohjia ja linkkejä viranomaisohjeisiin (Tukes, Finlex, Pelastustoimi) sekä Suomen Ladun omia esimerkkejä ja työkaluja.
Turvallisuus-sivukokonaisuus koostuu neljästä osiosta: Ohjattu ulkoilu, Tapahtumat, Olosuhteet ja Välinevuokraus. Jokaiselta sivulta löytyy oman toimintamuodon mukaiset ohjeet ja ladattavat asiakirjamallit yhdistysten käyttöön. Sivukokonaisuutta kehitetään jatkossa edelleen, jotta turvallisuusohjeet ja -materiaalit olisivat entistä helpommin löydettävissä ja hyödynnettävissä kaikille jäsenyhdistyksille ja ohjaajille.
Tutustu uusiin turvallisuussivuihin osoitteessa www.suomenlatu.fi/turvallisuus.
Sivuja kannattaa hyödyntää yhdistyksen oman toiminnan, tapahtumien ja koulutusten suunnittelussa. Turvallisuusosaamista on hyvä myös harjoitella käytännössä, kukin omassa toimintaympäristössään. Pienetkin harjoitukset lisäävät varmuutta ja vahvistavat turvallisuuskulttuuria omassa yhdistyksessä.


Kommentoi
Voidaksesi kommentoida artikkelia, kirjaudu sisään palveluun. Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, rekisteröidy.