Jyväskylän syyspäivillä valittiin Suomen Ladun hallitukseen uusi puheenjohtaja ja kolme uutta jäsentä

26.10.2025|Ajankohtaista Yhdistyksille

Suomen Ladun syyspäiviä vietettiin Jyväskylässä, Hotelli Alexandrassa 24.–26.10.2025. Viikonloppu kokosi jäsenyhdistysten aktiiviset vapaaehtoiset yhteen monipuolisen ohjelman, hyvän olon, yhteisöllisyyden ja tärkeiden päätösten äärelle.

Kuvassa Suomen Ladun nykyinen puheenjohtaja Kirre Palmi, tuleva puheenjohtaja Anna-Liisa Louko ja va. toiminnanjohtaja Panu Könönen

Suomen Latu sai uuden puheenjohtajan ja hallituksen jäseniä

Syyskokouksessa valittiin järjestölle uusi puheenjohtaja sekä kolme hallituksen jäsentä.

Puheenjohtajaksi olivat ehdolla Anna-Liisa Louko ja Harri Jantunen. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen Anna-Liisa Louko. Äänestystulos oli 161-140. 

Anna-Liisa Louko (Helsingin Latu ja Polku, Suomen Retkiluistelijat) tuo puheenjohtajan tehtävään vahvaa hallinto- ja talousosaamista. Hänellä on pitkä kokemus eri organisaatioiden hallinnon johtamisesta, organisaatiouudistuksista ja talouden haasteiden ratkaisemisesta. Louko kokee strategisen tason kysymykset ja keskustelut mielekkäiksi, ja tuntee Suomen Ladun toiminnan hyvin työskenneltyään aiemmin järjestön hallintopäällikkönä.

Uuden puheenjohtajan kausi alkaa 1.1.2026. Kausi on kolmivuotinen.

Hallituksen jäseniksi ehdolla olivat Vesa Koivunen (Alajärven Latu), Maarit Timonen (Tornion Latu ja Polku), Paula Harmokivi-Saloranta (Tahko Pihkala -seura), Piritta Auerlehto (Rauman Latu), Juhani Lehto (Järvenpään Latu), Jari Leinonen (Kemin Latu) ja Teemu Vehmaskoski (Helsingin Latu ja Polku).

Äänestyksen jälkeen valituiksi tulivat Vesa Koivunen (177 ääntä), Piritta Auerlehto (145 ääntä) ja Jari Leinonen (142 ääntä).

 

Vesa Koivunen tuo hallitukseen laaja-alaista osaamista henkilöstö- ja taloushallinnosta sekä kokemusta julkisen ja yksityisen sektorin toiminnasta. Monipuolisten luontoharrastustensa kautta hän tuntee useimmat Suomen Ladun edistämät ulkoilulajit ja on motivoitunut kehittämään järjestöä yhteistyössä henkilökunnan, jäsenyhdistysten ja sidosryhmien kanssa.

Piritta Auerlehto on aktiivinen järjestötoimija, jolla on laaja kokemus aluetoiminnasta ja vapaaehtoistyöstä. Hän toimii Lounais-Suomen alueyhdyshenkilönä ja Rauman Ladun aktiivina. Auerlehto haluaa tukea jäsenyhdistyksiä käytännönläheisesti ja vaikuttaa luonnossa liikkumisen edistämiseen valtakunnallisesti. Hänen kasvatusalan koulutuksensa ja erityispedagogiikan osaamisensa tukevat työtä yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden edistäjänä. Hallitustyöhön hän tuo strategista ajattelua, talousymmärrystä ja kentän äänen.

Jari Leinonen toimii Lapin latualueen alueyhdyshenkilönä ja Kemin Ladun varapuheenjohtajana. Hänellä on vankka kokemus yhdistys- ja hallitustyöskentelystä sekä taustaa koulutusalalta. Leinonen työskentelee Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiassa sähköalan tuntiopettajana, alavastaavana ja työsuojeluvaltuutettuna. Hän on kuunteleva ja yhteistyökykyinen toimija, joka osaa muodostaa perustellun mielipiteen ja tuoda sen rakentavasti esiin.

Monipuolista ohjelmaa viikonlopun aikana

Perjantaina ohjelma käynnistyi ohjaajatoiminnan yhteyshenkilöiden tapaamisella. Tilaisuudessa verkostoiduttiin, vaihdettiin kokemuksia ja kuultiin ajankohtaiset uutiset ohjaajuuden toimikunnan työstä.

Ilta jatkui rennolla tutustumisella Jyväskylän Ladun Majaan. Yhdistykset saivat vinkkejä oman majan suunnitteluun ja toteutukseen, ja illan kruunasivat maukas lohikeitto sekä mahdollisuus uimiseen ja saunomiseen.

Lauantaina syyspäivät avasi Jyväskylän kaupungin­valtuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen.

Ohjelmassa oli myös yhdistysten hyvien käytäntöjen jakamista, teemakeskusteluja sekä hallituksen kehittämisohjelman katsaus. 

Hyvien esimerkkien joukossa kuulimme monipuolisista tavoista kehittää yhdistystoimintaa eri puolilla Suomea. 

Lakeuden elämysliikunta järjesti Nuku yö ulkona -tapahtuman yhteistyössä Invalidiliiton kanssa, mikä toi uusia osallistujia ja näkökulmia yhteiseen tekemiseen. Puijon Latu puolestaan esitteli toimikuntamalleja ja Tiirismaan Latu kertoi yhdistysten yhdistymisen kokemuksista ja onnistumisen edellytyksistä – sekä esitteli uuden LatuHoki-toimintamallin. Rauman Latu jakoi esimerkkejä +65-vuotiaiden hyvinvointia ulkoilusta -ulkoiluryhmistä, ja Nurmijärven Latu ja Polku esitteli innostavia perheiltoja.

Osallistujat pääsivät lisäksi valitsemaan vaihtoehtoisista ohjelmista, kuten Alvar Aalto -kävelystä, Luontoon-palvelun koulutuksesta tai syventävistä keskusteluista hallituksen kanssa. Lauantai huipentui yhteiseen illalliseen ja Jyväskylän Ladun isännöimään illanviettoon.

Syyskokous sunnuntaina hybridinä

Kokoukseen osallistui valtakirjalla 105 jäsenyhdistystä. Virallisia kokousedustajia oli 138, joista 63 osallistui etänä ja loput olivat paikalla kokoussalissa Jyväskylässä. 

Kokouksen puheenjohtajana toimi kansanedustaja Riitta Kaarisalo.

Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026.

 

Järjestön kokoukselle on mahdollista jättää kirjallisia aloitteita ja syyskokous sai määräaikaan mennessä kolme aloitetta.

Tunturilatu ry ehdotti, että Suomen Latu alkaisi selvittämään mahdollisuuksia ottaa haltuun ja ylläpitää Metsähallitukselta reittejä, taukopaikkoja, lintutorneja, siltoja, laitureita ja muita rakenteita sekä tupia ja muita rakennuksia, joita Metsähallitus ei voi jatkossa enää ylläpitää.

Kulosaaren Hiihtäjät ry puolestaan esitti uuden “Tunti päivässä” -kampanjan käynnistämistä. Kampanja mukailisi kilometrikisaa, mutta kilpailun mittarina olisi liikuntaan käytetty aika matkan sijaan.

Saariston Polku ry esitti, että Suomen Latu tarjoaisi jatkossa yhdistyksilleen verkkosivupohjan osana omaa verkkosivukokonaisuuttaan, helpottaen näin yhdistysten viestintää ja näkyvyyttä.

Aloitteet merkittiin tiedoksi pöytäkirjaan.

Kokouksen pöytäkirja lisätään yhdistyssivuille, kun se on valmistunut ja hyväksytty. Kokouksen tallenne on katsottavissa osoitteessa: www.suomenlatu.fi/kokouslive. Seuraavan kerran järjestöväki kokoontuu kevätpäiville Joensuuhun 24.–26.4.2026.

Kirre Palmin puheenjohtajakausi päättyy – haave latusukista toteutuu

Kirre Palmin puheenjohtajakausi päättyy vuoden lopussa. Vuodesta 2020 lähtien hän on edistänyt ulkoilun iloa ja yhteisöllisyyttä Suomen Ladussa. Yksi hänen pitkäaikaisista haaveistaan – omat Suomen Ladun latusukat – toteutuu nyt hänen läksiäislahjakseen järjestettävän villasukkakilpailun myötä. Lue lisää kilpailusta.