Tapahtumaorganisaatio rakennetaan tarvittavien vastuualueiden pohjalle. Sitä voi tapahtumakohtaisesti muokata ja täydentää tarpeen mukaan. Arvio tarvittavien vapaaehtoisten (valvojat, ohjaajat, kioskimyyjät yms.) määrästä vaihtelee tapahtuman laajuuden sekä toimintapisteiden määrän mukaan.
(Kuva organisaatiokaaviosta tulossa)
Vapaaehtoisten rekrytointia on hyvä miettiä etukäteen, sillä tapahtuman järjestämiseen tarvitaan paljon osaavia ja innokkaita ihmisiä. Tätä voi edistää esimerkiksi listaamalla kanavia, miten heitä voisi kontaktoida. Kannattaa myös pyytää suoraan tuntemiaan henkilöitä vapaaehtoisiksi. Tapahtuman johtajan rooli rekrytoinnissa on keskeinen. Mitä paremmin sopivien vapaaehtoisten löytäminen onnistuu, sitä vähemmän johtajan tarvitsee hoitaa monenlaisia juoksevia asioita. Näin hän voi keskittyä johtamiseen. Hyvä organisointi edistää sekä johtajan että kaikkien muidenkin järjestäjien jaksamista.
Jokaisen vapaaehtoisen on tärkeä ymmärtää tapahtuman tavoitteet, hallita koko tapahtuma-alue ja sen toiminnot sekä osata vastata yleisimpiin kysymyksiin. Lisäksi kunnon perehdytys omaan työtehtävään on tärkeää ja tutustuminen omaan tiimiin sekä tiimin vetäjään. Tärkeää on huomioida vapaaehtoiset aina kiitospuheissa. Lisäksi kannattaa järjestää vaikka pienimuotoinen tilaisuus, missä erikseen kiitetään ja juhlitaan tapahtuman järjestämistä vapaaehtoisten kanssa.