Ohjaajia Suomen Ladun yhdistysten toimintaan

04.01.2024|Yhdistyksille

Ohjaajat ovat Suomen Ladun toiminnan sydän. He vetävät viikkolenkkejä ja järjestävät tapahtumia ja heidän avullaan yhdistysten toiminta koetaan kiinnostavana ja elinvoimaisena. Kevään webinaareissa kerromme millaista ulkoilun ohjaaminen jäsenyhdistyksissä on ja millaista tukea ohjaajille on tarjolla.

Jos tiedät jonkun, joka on löytänyt itselleen rakkaan ulkona liikkumisen muodon ja voisi olla halukas ottamaan muitakin mukaansa, kannattaa häntä kysyä mukaan yhdistyksen toimintaan ohjaajaksi.

Suomen Ladun ohjaajakoulutukset ovat mainio tapa päästä ohjaajuudessa alkuun. Ne antavat perustiedot eri ulkoilulajien ohjaamiseen. Jo etukäteen kannattaa sopia, minkä verran tulevalla ohjaajalla on mahdollisuus käyttää aikaansa yhdistyksen hyväksi ja millaista toimintaa hän haluaisi ohjata tai kehittää, joko yksin tai yhdessä muiden ohjaajien kanssa. Jokaisella yhdistyksellä on käytettävissä kaksi maksutonta kurssipaikkaa / toimintamuoto / vuosi.

Suomen Latu järjestää kevään mittaan webinaarisarjan, jossa saa hyvän käsityksen, millaista ulkoilun ohjaaminen jäsenyhdistyksissämme on sekä millaista koulutusta ja tukea ohjaajillemme on tarjolla. Webinaareista kannattaa vinkata kaikille kiinnostuneille. Ne ovat avoimia ja maksuttomia, mutta vaativat ilmoittautumisen.

Minustako ohjaaja -webinaarit keväällä 2024

30.1. klo 18-19
Hyvinvointia ulkoilusta-hanke ja ulkoilun vertaisohjaajuus (+65 -vuotiaat). Ilmoittaudu tästä!

8.2. klo 18-19
Lasten ja perheiden ulkoilu. Ilmoittaudu tästä!

7.3. klo 18-19
Yhdistysten retkitoiminta ja retkeily. Ilmoittaudu tästä!

19.3. klo 18-19
Aikuisten ulkoilun lajitoiminta - Maastopyöräily, hiihto, polkujuoksu, melonta, sauvakävely. Ilmoittaudu tästä!