Fjällrävenin Jouni Rajala aikoo nukkua yönsä 17.6. Nuuksion Kansallispuistossa
Fjällrävenin maajohtaja Jouni Rajala kertoo elämänsä ikimuistoisimmasta ulkona vietetystä yöstä kuin eilispäivästä. Hän oli tuolloin seitsemänvuotias, kun lähti perheensä mukana Norjaan automatkalle. Perhe saapui iltamyöhään telttailualueelle, jossa viimeinen vapaana oleva telttapaikka löytyi pienestä notkelmasta. Illalla alkanut vesisade yltyi yöllä huippuunsa ja notkelmaan tulvi vettä. Jounin makuualusta oli tuohon aikaan paljon käytetty ilmapatjan tyyppinen alusta, joten Jouni heräsi vasta aamulla veden päällä kelluvalta patjaltaan.
Nykyään Jouni etsii aina kuivan telttapaikan.
Fjällräven lähti mukaan Nuku Yö Ulkona -kampanjaan luonnollisista syistä. Suomen Ladun kanssa yhteistyö on jatkunut onnistuneesti jo kahden vuoden ajan ja molemmilla on sama päämäärä – saada ihmiset ulkoilemaan, jokainen omalla tavallaan.
Jounille ulkona nukkuminen merkitsee luonnonläheisyyttä. Paljon luontoa lähemmäs ei voi päästäkään kuin nukkumalla yönsä teltassa. Jouni on löytänyt oman erähenkisyytensä vasta aikuisiällä, mutta nauttii siitä nykyään päivittäin ulkoilemalla koiransa kanssa metsissä. Ulkona Jouni aikoo majoittua seuraavan kerran Nuku Yö Ulkona –tapahtuman yhteydessä 17.6.2017 Nuuksion metsähotellin läheisyydessä.
Majoitusmuodoissa Jouni suosii Fjällrävenin Abisko Dome 2 kupolitelttaa. Fjällrävenin erityispiirteiksi hän mainitsee laadukkaat materiaalit sekä huolella mietityt yksityiskohdat.
Fjällrävenin visio on tehdä toiminnallisia vaatteita ja varusteita. Aina ei tarvitse olla valloittamassa vuoria, kunhan lähtee ulos vaeltamaan tai retkeilemään. Fjällrävenillä ympäristö otetaan vahvasti huomioon. Jos asioita voidaan tehdä paremmin, niin ne tehdään.
Lempimaisemakseen Jouni mainitsee skandinaavisen avotunturin. Hänelle pääasia on, että näkee mahdollisimman kauas. Jouni suosii yhdessä retkeilyä niin tuntureilla kuin metsissäkin. Nuuksion yönsä hän aikookin viettää pienessä kaveriporukassa, mutta toivoo näkevänsä paljon muitakin ihmisiä samoissa aikeissa.
Teksti ja kuva: Eeva Mäkinen