Lataa perhekävelyn kortti digi- tai printtiversiona
Yhdistelmä arjen asiointia ja yhdessäoloa
Lyhyetkin kävelyt lisäävät hyvinvointia, ja pienistä arjen valinnoista syntyy isompi vaikutus. Kävelytauot katkaisevat istumisen ja lisäävät arvokasta liikettä ihan kaikenikäisillä.
Kävely on myös yhdessäoloa, sillä monet parhaista keskusteluista syntyvät juuri kävellessä.
Etenkin lapset oppivat kestäviä ja hyvinvointia tukevia liikkumistottumuksia esimerkin kautta. Kun kävely kuuluu luonnollisena osana arkeen, siitä rakentuu tapa, joka kantaa pitkälle.

Kävelyä koko elämänkaaren
Jokaisella kävelyhetkellä ei tarvitse olla samaa tahtia tai tarkoitusta. Se voi tapahtua eri ikäisten kanssa eri tavoin:
- Vauvan kanssa vaunukävely on hyvää arkiliikuntaa. Samalla voi tutustua lähialueen puistoihin ja polkuihin.
- Taaperon kanssa pysähdytään ihmettelemään, mitä ympäriltä löytyy. Montako erilaista kiveä, lehteä tai eläintä löydätte?
- Leikki-ikäisen kanssa tehdään matkasta leikki. Kuka löytää ensimmäisenä punaisen talon tai suurimman kepin?
- Koululaisen annetaan välillä päättää reitti tai kohde. Matkalla voi bongata uusia paikkoja tai ottaa pienen seikkailun tutulle reitille.
- Nuoren kanssa kävely voi tarjota luontevan hetken avata keskustelu ilman painostuksen tunnetta tai katsekontaktia. Aina ei toki tarvitse edes puhua.
- Aikuisen kanssa vaihdetaan kuulumisia ja kuljetaan yhdessä esimerkiksi kauppaan, kahville tai harrastukseen.
- Ikääntyneen läheisen kanssa kuljetaan rauhassa ja annetaan aikaa pysähdyksille. Tutulla reitillä voi samalla muistella menneitä tai käydä katsomassa, mikä ympäristössä on muuttunut.
Liikkuva perhe
Liikkuva perhe tarjoaa inspiraatiota, materiaaleja ja käytännön vinkkejä lasten ja aikuisten yhteiseen liikkumiseen. Tarjolla on selkeitä ohjeita ja toimivia toimintatapoja, joiden avulla liikkumisesta tulee luonteva osa arkea.
Yhteistyössä
Liikkuva perhe