Ohjattu toiminta on Suomen Ladun jäsenyhdistyksien toiminnan ydin ja turvallisuus on sen laadun perusta. Jokaisella on oikeus osallistua ulkoilutapahtumiin, joissa on otettu huomioon fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi sekä varauduttu mahdollisiin vaaratilanteisiin.
Täydellistä turvallisuutta ei kuitenkaan ole olemassa, sillä elämään kuuluu aina myös yllätyksiä. Siksi toiminnan riskien ennakkoarviointi on tärkeää. Kun riskejä arvioidaan huolellisesti jokaiselta osa-alueelta, toiminnan järjestäminen saa varmuutta ja kestämättömät riskit voidaan ennaltaehkäistä.
Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta koskee erityisesti elinkeinotarkoituksessa järjestettyä toimintaa, mutta myös yhdistyksiä silloin, kun toimintaan osallistuu henkilöitä, jotka eivät ole järjestävän yhdistyksen jäseniä (huom. myös tutustujat). Suomen Latu suosittelee samoja turvallisuustoimenpiteitä myös vain jäsenille suunnatussa toiminnassa.
Toiminnan suunnittelu
Ohjattua toimintaa suunniteltaessa toiminnan turvallisuutta arvioidaan erilaisista näkökulmista. Riskit on tunnistettava ennen toiminnan aloittamista, jotta niihin voidaan vaikuttaa. On myös tärkeää pohtia, onko ohjaajilla riittävää osaamista aiottuun toimintaan ja mitä tapahtuu, jos olosuhteet muuttuvat. Jos suunnitellun toiminnan riskit ovat kestämättömiä, toimintaa ei toteuteta.
Riskikartoitus, word (erityisesti matalariskinen toiminta)
Riskikartoitus, täytettävä pdf (erityisesti vaativammat toiminnot)
Riskien tunnistamisen jälkeen laaditaan suunnitelma siitä, miten havaittuja riskejä hallitaan. Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta velvoittaa turvallisuusdokumentointiin kaikkien toimintamuotojen osalta silloin, kun toimintaan osallistuu henkilöitä, jotka eivät ole yhdistyksen jäseniä. Turvallisuusdokumentointi toteutetaan suhteutettuna toimintamuodon vaativuuteen. Hyvin suunniteltu toiminta helpottaakin ohjaajien toimintaa aina ja kannattaa myös yhdistyksen sisäisessä toiminnassa.
Turvallisuussuunnitelma, täytetty malliesimerkki, pdf
Turvallisuuden tarkistuslista word (matalan riskin toimintamuodot. Riskikartoitus+suunnitelma)
Turvallisuussuunnitelma Vaativiin olosuhteisiin (tulossa)
Osallistujien ohjeistaminen ennakkoon
Osallistujien tulee saada turvallisuutta koskevat ohjeet ennen toimintaan osallistumista. Toiminnan luonteesta riippuu, riittääkö suullinen ohjeistus vai onko syytä lähettää osallistujalle ennakkoon turvallisuusohjeet. Myös ohjeistuksen osalta on hyvä ottaa huomioon kaikki turvallisuuden osa-alueet - fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen.
Osallistujan ennakko-ohje, täytetty malli, pdf
Osallistujan ennakko-ohje, täytettävä, word
Ohjaaminen toiminnan aikana
Ennakkosuunnittelu auttaa ohjaajaa toimimaan yllättävissäkin olosuhteissa. Ohjaaja havainnoi toiminnan aikana fyysisten muuttuvien tekijöiden lisäksi myös sosiaalista ja henkistä turvallisuutta, sekä puuttuu tarvittaessa havaittuihin epäkohtiin tai mahdollistaa osallistujalle tauon. Ohjaajalla täytyy olla tilanne hallinnassa, mutta hyvällä ennakkosuunnittelulla, jaetuilla tehtävillä toisten ohjaajien kanssa sekä karttuneella kokemuksella pärjää hyvin.
Ohjaajan pätevyys
Ohjaajan pätevyyttä voidaan arvioida monin tavoin, eikä valtaosassa lajeja ole tarkkaa vaatimusta osaamiselle. Osaaminen voi ohjaajakurssien lisäksi olla lähtöisin esimerkiksi työelämästä tai harrastuksista. Ohjaajan itsensä on tärkeä arvioida, millaisissa olosuhteissa hän pystyy itsensä lisäksi huolehtimaan ryhmästä.
Ohjaajien ensiaputaidot ovat olennainen osa ohjaajan pätevyyttä.
Melontatoiminnassa noudatetaan Melontaturvallisuuden neuvottelukunnan laatimaa melonnan turvallisuusohjetta.
Melonnan turvallisuusohje (Melontaturvallisuuden neuvottelukunta)
Ohjaajien osaamista dokumentoidaan Jäsenpolun ja Yhdistyspolun kautta, joissa voi ohjaajapätevyyksien lisäksi pitää yllä tietoa voimassa olevasta EA koulutuksesta.
Jatkuva parantaminen
Yhdistyksissä on hyvä sopia, kenelle ilmoitetaan havaituista poikkeamista ja turvallisuushavainnoista. Havainnot dokumentoidaan ja niiden perusteella tehdään mahdollisia parannuksia toimintaan.
Vahinko- ja läheltä piti -tilanteista ilmoittaminen
Huolellisestakin suunnittelusta huolimatta vahinkoja saattaa joskus tapahtua. Tällöin itse tilanteen hoitamisen ja jälkipurun lisäksi onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista tehdään tapahtumaraportti, joka toimitetaan Suomen Ladun hallintopäällikölle. Raportoinnin ensisijaisena tavoitteena on ymmärtää tapahtumien kulku ja auttaa muitakin oppimaan tapahtuneesta, jotta vastaavat tilanteet voidaan välttää tulevaisuudessa.
Vakavista onnettomuuksista ja läheltä piti -tilanteista ilmoitetaan myös Tukesille (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) / kirjaamo@tukes.fi
Tapahtumaraportti Suomen Ladulle
LISÄTIETOJA:
Laki kulutuspalvelujen turvallisuudesta webinaari (Suomen Latu)
Kulutuspalvelujen turvallisuus (Tukes)
Lakimuutos (Tukes, pdf)

