TROMSØYA JA KVALØYA
Tromsøya (saamelaisten Romssasuolu) on pinta-alaltaan 22,97 km2 laajuinen noin 10 km pitkä ja 3 km leveä saarikukkula keskellä Balsfjorden vuonoa.
Tromsøysundet ja Sandnessundet salmet erottavat Tromsøyan mannermaasta ja Kvaløyan saaresta. Korkeat ja komeat kilometrin pituiset Tromsøbrua ja Sandnessundbrua sillat puolestaan yhdistävät alueita toisiinsa. Mantereelle yhteys toimii myös salmen alittavan Tromsøysundtunnelin kautta.
Korkein kohta yltää ”vain” 159 m korkeuteen. Suomen olosuhteissa tänne olisi ehkä tehty laskettelukeskus, mutta Norjassa ”tasainen” paikka on sopiva kohta kaupungin ydinkeskustalle.
Tromssøn kaupungin keskusta on saaren mantereen puoleisella itälaidalla, mutta koko saari on melko täyteen rakennettu. Rautatietä ei ole lainkaan, mutta lentokenttä on aivan keskustan tuntumassa.
Tromsø sijaitsee lähes 70 astetta pohjoista leveyttä. Asukkaita kaupungissa on yli 70 000.
Kvaløya (ruijansuomalaisten Valassaaret) on pinta-alaltaan 737 km2 laajuinen Norjan viidenneksi suurin saari. Balsfjorden, Ersfjorden ja Kaldfjorden lähes katkaisevat Kvaløyan kolmeksi erilliseksi osaksi.
Malangenfjorden ja Straumfjorden erottavat Kvaløyan mannermaasta ja Senjan saaresta etelän ja lännen suunnilla. Idässä ja pohjoisessa vastaavasti Balsfjorden, Grötsundet ja Kvalsundet katkaisevat yhteyden mannermaahan ja Ringvassøyaan.
Liikenneyhteydet eri paikkakuntien välillä on järjestetty jouhevasti ja toimivat sujuvasti. Merenalaiset maantietunnelit, korkeat sillat ja lauttayhteydet yhdistävät saaria toisiinsa ja mannermaahan.
Vuoristoinen Kvaløya sijaitsee aivan Tromsøyan naapurissa. Korkeimmat vuorenhuiput nousevat yli 1 000 metrin korkeuteen. Saari on kaupunkilaisten helposti saavutettavissa ja muun muassa siksi tunturihiihtäjien ja vapaalaskijoiden suosiossa.
Useat kohteet ovat omalla autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla kätevästi tavoitettavissa puolessa tunnissa.
Vuonojen ja vuorten syleilyssä sijaitseva Tromsø on pohjoisnorjalainen, vireä ja vilkas kansainvälinen korkeakoulukaupunki. Liike-elämän ja arktisen tutkimuksen lisäksi seutu vetää puoleensa intohimoisia vapaalaskijoita.
Oiva tilaisuus ja aika-aukko lukujärjestyksessä avautuivat huhtikuun puolivälissä, kun satuttiin valmiiksi olemaan sopivasti Lapissa Muonion perällä ja Pallaksen maisemissa hiihtelemässä.
Norjalaiset ja suomalaiset säätiedot lupailivat molemmat seuraaville parille kolmelle päivälle kauniita, aurinkoisia ja lähes tuulettomia lasku- ja kuvauskelejä Jäämeren rannikolle, Tromsøn seutuville.
Himmelriikin hiihdon, saunan, avantouinnin ja tukevan pastatankkauksen jälkeen päätettiin hypätä iltapäivällä ratin taakse ja käännettiin taivaspaikka nielemään kilometrejä kohti Jäämeren rannikkoa.
Tankki täyteen ja kahvit matkalla huiviin Karesuvannossa. Pari muovikassillista evästä seuraaville päiville kyytiin Kilpisjärveltä ja komea loikka E8-maantietä yli vedenjakajan valtakunnan rajan Norjan puolelle.
Storfjordin äärelle lähes merenpinnan tasoon laskeuduttaessa maisemat muuttuivat puolessa tunnissa aivan toisenlaisiksi. Rajaseutujen lumivalkoiset, karun autiot ylängöt jäivät taakse ja vaihtuivat edessä avautuvaan syvän sinisenä välkehtivään, verraten vehreään ja jylhien mahtivuorten kehystämään vuonorannikkoon.
Vuonojen rantoja kaarrellen E8-valtatie vei ensin etelään Storfjordenin pohjukkaan Otereniin ja edelleen tovin kuluttua Nordkjosbotnista Balsfjordenin itärantaa pohjoiseen.
Norjan maantiet olivat silmiinpistävän hyväkuntoisia. Tien päällä otaessa ja liikenteen kohti Tromsøta pikkuhiljaa vilkastuessa sai nautiskella ylenpalttisesti epäilemättä erään maailman vauraimmista maista tarjoilemasta julkisesta luksuspalvelusta.
Arktisen kaupungin valot ja sen valaistu maamerkki Ishavskatedralen (Jäämerenkatedraali) alkoivat kuuden tien päällä vietetyn tunnin jälkeen lopulta pilkistää valtameren rannikon keväisessä siniseksi hämärtyvässä myöhäisillassa.
Ishavskatedralin vastapäätä Arctic Mountain Guides -tukikohdassa tunturioppaat Pasi ja Mika olivat jo hieman kärsimättöminä.
Pellillinen miesten loihtimaa uunituoretta merenherkkupizzaa höyrysi keittiön pöydällä. Kilpisjärveltä tulevaa ruokajuomalähetystä enää saapuvaksi odoteltiin. Herkuttelun jälkeen siirryttiin heti asiaan ja karttojen ääreen seuraaville päiville sopivia mahdollisia kohteita ja laskulinjoja tutkailemaan.
Jo ensi silmäyksen perusteella toinen toistaan houkuttelevampia vaihtoehtoja näytti helposti riittävän kokonaiseksi sapattitalveksi tai vaikka useammaksikin. Tarjontaa kyllä piisaisi, oli kukkuloita, mistä laskulinjansa valita.
Tankki täyteen ja kahvit matkalla huiviin Karesuvannossa.
Tromsøn kaupunki sijaitsee keskellä vuonoa nimensä mukaisella Tromsøyalla, länsipuolen Kvaløyan ja itäpuolen mannermaan välissä.
Kummallakin puolella kaupunkia kohoaa huimia vuoria, joiden korkeimmat huiput kurkottavat helposti jopa yli kilometriin. Hyviä laskukohteita löytyy molemmilta puolilta ja kaikista ilmansuunnista.
Ei mikään ihme, että pohjoinen kaupunki on hyvävaraisen länsimaisen opiskelevan elämäntapanuorison suuressa suosiossa.
Köyhempien vapaalaskijoiden ei tarvitse onneksi mennä täyteen rakennettuun kaupunkiin lainkaan kallista hiihtoaikaa ja vähiä varojaan tuhlailemaan, vaan keskustan voi kätevästi kokonaan sivuuttaa. Tai tarkkaan ottaen maanalaisessa tunnelissa alittaa.
Napakan aamiaisen jälkeen vedettiin laskukamat niskaan ja pakattiin sukset, reput ja muut releet hiihto-oppaiden pikkubussiin.
Syvästä ja hämärästä kaupunkitunnelista noustiin korkealle ja kirkkaalle Sandnessundetin ylittävälle sillalle, josta laskeuduttiin vastapäiselle Kvaløyalle. Useiden vuonojen melko repaleiseksi halkoman Kvaløyan pinta-ala on yli 30 kertainen Tromsøyan saareen verrattuna.
Pienimuotoisen maisema-ajelun ja lukemattomien kutkuttelevien laskuvaihtoehtojen joukosta päivän kohde valikoitui lopulta Kvaløyan saaren keskivaiheilta aivan Nordfjordenin pohjukasta.
Nordfjordenin pohjoislaidalta nouseva 769 metrin korkuinen Nordfjordtindenin mahtava seinämä oli ikään kuin kolme tai neljä Yllästä päällekkäin.
Huipulle kiivettäisiin, mutta tiedossa olisi upeiden vuono- ja vuorimaisemien ja huiman laskun ohella hikinen urakka. Tuuleton ja aurinkoinen keli huhtikuussa tietää usein turhan korkeita lämpötiloja.
Ylärinteillä laskulumi olikin aivan fantastista, mutta etelään antavan seinän alaosat vettyivät päivän mittaan. Syvän sinisen vuonon ja lumivalkoisten vuorien kontrasti oli kerta kaikkiaan huikaseva.
Merkillepantavia, muttei varsinaisesti vielä vaarallisia hieman ilkeitä sohjovyöryjä alkoi esiintyä paikka paikoin.
Jälkipelit pidettiin illalla kylillä, käytiin syömässä ja jossakin ostoskeskuksessa outdoor-kamppeita hypistelemässä. Ainakin tarjonnan perusteella voisi arvata, että vähintään joka toinen paikkakuntalainen harrastaa ulkoilua, retkeilyä ja tunturihiihtoa tavalla tai toisella.
Tuuleton ja aurinkoinen keli huhtikuussa tietää usein turhan korkeita lämpötiloja.
Seuraavana aamuna suunnattiin Kvaløyan eteläosiin 871 metrin korkuiselle Gråtindenille. Auto parkkeerattiin levikkeelle melkein rantakivikkoon.
Muutakin väkeä tuntui olevan liikkeellä yllättävän runsain joukoin. Selvisi, että monet ovat paikallisten koulujen opettajia viettämässä jonkinlaista omaehtoista, mutta puolipakollista ulkoilu- ja liikuntapäivää.
Ensimmäiset 300 korkeuserometriä ylöspäin pujoteltiin tunturikoivikossa, seuraavat 400 korkeuserometriä avaran laakealla tunturikentällä ja lopun 200 korkeuserometriä verrattain ilmavalla huippuharjanteella.
Vinkkinä ja huomautuksena tässä kohtaa voi nostaa esiin vapaalaskuvälineisiin (rando- ja telemark-siteisiin) kiinnitettävät hankiraudat. Suomen tuntureilla sellaisille on oikeasti vähän käyttöä, mutta vuoristo-olosuhteissa niille on tarvetta säännöllisesti.
Aluksi aikeena oli laskea huippuharjanteelta jyrkähköä itäseinää alas, mutta liian lämmin keli ja sohjovyöryjen mahdollisuus muuttivat suunnitelmia. Neljän kilometrin lasku tultiin alas sen sijaan Gråtindenin etelähuipun (707 m) kautta aivan fantastisissa lumioloissa kovavauhtista pitkää käännöstä tykittäen.
Laskupäivän hiet huuhdottiin jääkylmään Straumfjorden vuonon hyiseen ja suolaiseen valtameriveteen.
Vielä oli luvassa yksi kaunis ja tyyni laskupäivä ennen lähestyvää matalapainetta ja sen mukanaan tuomia sankkoja lumisateita. Se päätettiin käyttää 1 238 metrin korkeuteen kurkottavalla Tromsdalstidenillä mannermaan puolella.
Vuorelle voi nousta useammasta suunnasta, mutta parhaat laskulumet löytyisivät vallitsevissa olosuhteissa todennäköisesti Tromsøsta katsottuna massiivin vastakkaiselta Ramfjorden vuonon puoleiselta kaakkoiskyljeltä.
Nousumatkaa huipulle oli tarjolla koko lailla kuusi kilometriä, josta ensimmäinen kiivettiin Kjoselva puron vartta paikoin aika jyrkässä koivikossa.
Seuraavat kolme kilometriä huippua ja huippuharjannetta lähestyttiin hienolla tavalla kumpuilevaa tunturinkylkeä. Toinen toistaan houkuttelevampia laskulinjoja oli joka puolella. Täällä voisi laskeskella kyllästymättä vaikka viikon.
Viimeiset kaksi kilometriä ja 500 korkeuserometriä vuoren huipulle kiivettiin huippuharjanteella, josta avautui avarat ja huimat näköalat Tromsøyalle ja yli koko vuoriseudun niin kauas kuin silmä kantoi.
Lasku puolestaan oli niin huikaisevan hieno, että hykerreltävää riitti vielä iltamyöhällä piilopirtin rantasaunan löylyissä kuuden tunnin ajon päätteeksi lähes tulkoon tasaisessa Tunturi-Lapissa.
