Parhaat kuvauskohteet
Sarekin kansallispuisto on osa Euroopan suurinta ja vanhinta luonnonsuojelualuetta yhdessä Padjelantan ja Stora Sjofalletin kansallispuistojen kanssa. Valokuvauksen kannalta vierailun arvoisia paikkoja löytyy paljon niin reittien varrelta kuin niiden ulkopuoleltakin, joten aikaa kannattaa varata reilusti.
Sarekin läpi kulkee Kungsleden, yksi maailman tunnetuimmista vaellusreiteistä. Reitille voi lähteä joko Kungsledenin alku- tai loppupäästä, tai poiketa jostakin matkan varrelta haluttuun kohtaan.
Valokuvaajan silmin alueen ehdoton kohokohta on Skierfen päällä käyminen. Skierfelle mentäessä Kungsledenin reitiltä joutuu hieman poikkeamaan, mutta näkymä on jokaisen askeleen arvoinen.
Tämän ikonisen maiseman kuvaaminen onnistuu sen uskomattoman erityisyyden vuoksi varmasti mihin aikaan päivästä tahansa, mutta herkän valon tallentaminen vaatii joko ilta- tai aamuauringon, vuodenajan mukaan.
Kesällä keskiyön auringon värjäämä vaaleanpunainen taivas hehkuu kauniina koko yön. Horisonttiin saakka näkyvä maisema on taatusti yksi koko Pohjoismaiden hienoimpia ja siellä kannattaakin viettää reilusti aikaa kelin salliessa. Kivikkoisen vuoren päällä ei teltalle ole montakaan mahdollista paikkaa, mutta pienen teltan voi halutessaan pystyttää yhdeksi yöksi johonkin melko tasaiseen kohtaan.
Syksyllä puolestaan aamuaurinko saa jokilaakson ruskapuut loistamaan kullankeltaisina ja kirkkaina öinä revontulet loimuavat pohjoisen taivaalla vuorten päällä.
Säätiedot Skierfen-vuorelle voi tarkistaa vielä alhaalla laaksossa Aktsen-tunturiasemalta, jossa sijaitsee myös vuokratupa ja sauna. Puhelimen kenttää alueella ei juurikaan ole.
Aktsen-tunturitupa on alueena myös äärimmäisen kuvauksellinen. Etenkin syksyisin sen rannalle muodostuu kaunista aamu-usvaa ruskan väreissä hehkuvien saarekkeiden ympärille.
Valokuvaajan näkökulmasta parasta alueella on, että kulkee rauhassa ja antaa luonnon paljastaa parhaat puolensa omaan tahtiinsa.
SAREK
- Sarekin kansallispuisto on perustettu 1909, ja se on yksi Euroopan ensimmäisistä kansallispuistoista
- Sarek on osa Laponia-luonnonmaisemaa, joka on yhteensä 9 400 km² suuruinen alue
- Laponia-alueeseen kuuluu Sarekin lisäksi kansallispuistot Padjelanta, Stora Sjofallet ja Muddus sekä kaksi luonnonpuistoa
- Sarek pyritään pitämään mahdollisimman koskemattomana ja eristyksissä monimuotoisen luonnon säilyttämiseksi
Vaeltaja seisoo vuoren päällä ja painaa silmänsä kiinni. Hengittää syvään, jättää ajatukset taakseen ja avaa silmät uudelleen. Edessä avautuu yksi maailman kauneimmista maisemista, Euroopan suurin erämaa.
Hento tuulenvire pysähtyy, tulee hiljaista. Maisema on jopa pelottavan äänetön. Tuntuu kuin seisoisi maailman laidalla, vaikka ympärillä kohoaa toinen toistaan suurempia vuoria. Jylhän luonnon keskellä mieleen nousee vain yksi ajatus: kuinka ihmeellisen pieniä me olemmekaan tämän rinnalla?
Läheiset tietävät sijainnin, ja se riittää
Ajatus iskee salaman lailla. Viikkoja kestäneet kiireet ja puhelimen tuijottelu tuntuvat nyt kaukaisilta ja turhilta.
Olisiko tämä tunne mahdollista löytää arjessa? Vai onko kivuttava vuoren päälle muistamaan, mikä on tärkeää? Sitä, mikä tekee onnelliseksi?
Ehkä onnellisuutta onkin juuri ajatusten yksinkertaistaminen erämaassa. Kokemus, jonka vaellukset parhaimmillaan tarjoavat. Mikäli varusteet ja ruoat on huolellisesti mietitty, riskit minimoitu ja lepoa suunniteltu riittävästi, pitäisi elämän olla täällä suhteellisen yksinkertaista.
Ja täällä, Sarekissa, se on myös helppoa.
Vaeltaja on kulkenut jo kaksi päivää painava rinkka selässään päästäkseen juuri tämän vuoren huipulle. Hän ei ole matkallaan kohdannut montakaan muuta ihmistä; saksalaisen valokuvaajan kanssa vaihdettiin muutama sana alkumatkasta.
Vaeltajakin kantaa mukanaan kameraa, vaikkei kaikki päädykään muistikortille. Aamuista hän nauttii, kun kuvaaminen on kevyttä ja valo kaunis.
Tämä on vaeltajan toinen kerta äärimmäisen kauniissa Skierfe-vuoren tarjoamissa maisemissa. Näkymä vuorelta avautuu jokilaaksoon, jossa toinen toistaan mutkittelevammat jokiuomat laskevat Laitauren-järveen.
Ensimmäisellä kerralla vaellus tapahtui kesällä, mutta tällä kertaa retkelle houkutti syksyn kirkas ruska ja pimenevät illat tähtitaivaineen.
Retken kolmantena päivänä kaikki sujuu vielä kuten ennenkin. Muistot edelliseltä retkeltä palailevat mieleen, ja vesipullon täyttökin onnistuu samasta tutusta purosta. Mieli alkaa rentoutua ja päästää irti modernin maailman tuomasta paineesta, sosiaalisesta mediasta ja sadoista sähköposteista.
Täällä ei tarvitse olla tavoitettavissa. Läheiset tietävät sijainnin, ja se riittää.
Vaellukseen on varattu aikaa viikko. Siinä ajassa on tarkoitus kulkea kymmenien kilometrien matka, mutta myös rauhoittua olemaan paikallaan perusasioiden äärellä. Syödä kun on nälkä, juoda kun siltä tuntuu ja liikkua päivästä toiseen alati kirkkaampaan väriloistoon puhkeavassa ruskassa.
Levätä, kun jalkoja pakottaa.
Viidentenä päivänä vaeltajalle tulee tunne, että suunniteltu retki on loppumassa liian varhain. Iskee ahdistus paluusta takaisin autolle, puhelimen avaamisesta ja niistä sähköposteista.
Ennen tuttua viimeistä suoraa tulee vastaan kaunis paikka veden äärellä. Ilta on tyyni ja taivaanranta kirkas, jonne on hyvä vielä kerran pystyttää telttansa ja jäädä hetkeksi lepäämään autuaan onnelliseen tilaan.
Päätös ei ole helppo, kun on tottunut jatkamaan matkaa aina kuin suinkin on mahdollista. Vaeltajasta kuoriutuu usein retkellä suorittaja, jonka on milloin paahdettava takaisin autolle, milloin löydettävä vielä kauniimpi yöpaikka. Nyt ajatuksissa herää kysymys, miksi pitäisi kiirehtiä?
Vaeltaja jää. Jokin hänen sisällään muuttuu.
Telttaa pystyttäessä näkökenttään ilmestyy tuttu hahmo rannassa.
Saksalainen valokuvaaja seisoo laiturin vierellä suurten kameroiden ja useiden jalustojen kanssa. Mies tervehtii iloisesti ja jatkaa kuvaamista. Heikolla englanninkielellä mies kertoo olleensa koko viikon samassa paikassa, kuvaten maisemaa illat, yöt ja aamut.
Ilta hämärtyy ja viilenee. Lämpötila painuu reilusti pakkasen puolelle ja tähtitaivas kimaltelee kuin talvipakkasyönä. Vaeltaja huomaa taivaalla revontulia ja nousee lämpimästä makuupussistaan kameransa kanssa rantaan kuvaamaan.
Saksalainen mies on jatkanut tauotta kuvaamista koko illan. Hän on iloinen nähdessään ensimmäistä kertaa revontulet Sarekissa. Vai onko tämä ensimmäinen kerta?
Ei ensimmäinen, mutta viimeisestä on kulunut jo tovi, saksalainen kertoo.
Mies tapasi usein vaeltaa Sarekissa vaimonsa kanssa. He kävelivät vuorilla ja valokuvasivat, palaten samoihin maisemiin vuosi toisensa jälkeen, kunnes eräänä vuonna vaimo sairastui syöpään ja menehtyi.
Mies oli pitänyt pitkän tauon Sarekista, mutta halusi nyt tulla muistelemaan vaimonsa kanssa vietettyjä hetkiä. Hän päätyi pysymään samalla paikalla viikon ajan, jotta voisi keskittyä ajatuksiinsa – kuvaten maisemaa, jossa lepäsi niin monia rakkaita muistoja.
Onneksi on pimeää, sillä sydäntä särkevä tarina nostaa silmiin kyyneleet.
Molemmat hiljentyvät kameroidensa ääreen. Samassa hetkessä taivaan lävistää vihreä revontuli, joka liikkuu nopeammin ja nopeammin. Se muodostaa vuoren päälle kuvioita ja heijastuu veden pinnasta. Hetken aikaa näyttää siltä, kuin taivaalla juoksisi naali, joka koskettaa vuorenhuippua nenällään.
Aika pysähtyy, hetki tuntuu ikuiselta.
Aamulla pakkanen on kiristynyt entisestään, kun vaeltaja kömpii makuupussistaan vielä kerran kuvaamaan aamu-usvan peittämää maisemaa. Saksalainen on jo rannalla ja kertoo huomanneensa, kuinka juuri toissayönä lumipeite vuorilla alkoi kasvaa.
On aika jatkaa takaisin kotiin.
