Suomen korkeimmat
01 Halti 1 324 m
02 Ridnitšohkka 1 317 m
03 Gieddečohkka 1 285 m
04 Kovddoskaisi 1 227 m
05 Loassonibba 1 190 m
06 Urtasvaara 1 158 m
07 Kieddoaivi 1 155 m
08 Kahpelusvaara 1 144 m
09 Marfevarri 1 102 m
10 Duolljehuhput 1 081 m
Ruotsin korkeimmat
01 Kebnekaise, Sydtoppen 2 106 m
02 Kebnekaise, Nordtoppen 2 097 m
03 Sarektjåkkå, Stortoppen 2 089 m
04 Kaskasatjåkka 2 076 m
05 Sarektjåkkå, Nordtoppen 2 056 m
06 Kaskasapakte 2 043 m
07 Sarektjåkkå, Sydtoppen 2 023 m
08 Áhkká, Stortoppen 2 016 m
09 Sarektjåkkå, Buchttoppen 2 010 m
10 Pårtetjåkkå 2 005 m
Norjan korkeimmat
01 Galdhøpiggen 2 469 m
02 Glittertind 2 465 m
03 Store Skagastølstinden 2 405 m
04 Store Styggedalstinden E 2 387 m
05 Skarstind 2 377 m
06 Vesle Galdhøpiggen 2 369 m
07 Surtningssue 2 368 m
08 Store Memurutinden E 2 366 m
09 Jervvasstind 2 351 m
10 Sentraltind 2 348 m
Tunturin valloitus on vaelluksen kohokohta. Kokosimme faktat ja vinkit Skandinavian näköalapaikoille. | Teksti Tapani Leppänen
Sinne on päästävä, koska se on siellä.
Mount Everestin huippua 1920-luvulla lähes pakkomielteisesti tavoitelleen George Malloryn kuuluisat sanat kertovat voimasta, jolla vuoret tänäkin päivänä vetävät puoleensa.
Ja tunturit. Niiden huiputukset ovat toteutuessaan monen vaelluksen kohokohtia. Kun kesällä 1993 ensimmäisen Lapin vaellukseni ensimmäisenä iltana nousimme Nattasten terävälle huipulle, olin kerrasta myyty. Siitä lähtien vaellukset ovat olleet vuoden kohokohtia ja lähes aina niiden ohjelmassa tai jopa pääasiallisena kohteena on ollut jonkun tunturin valloitus.
Nuorempana huipulle pääseminen oli tärkeää. Muutamissa oli suorittamisen makua, kun ylös oli mentävä säässä kuin säässä. Halti, Kebnekaise, Akka… Niiden huipulta en ole nähnyt yhtään mitään.
Yleensä huipulle sentään noustaan ihailemaan maisemia. Ridničohkka, Galdhøpiggen tai tänä keväänä huiputettu Helags. On vuoria, jotka ovat jättäneet muita vahvemman muistijäljen, mikä mistäkin syystä.
On maaginen hetki, kun saavutettuasi huipun sitä sitkeästi ympäröinyt pilvi yhtäkkiä haihtuu ja näkymä avautuu kaikkiin suuntiin. Tai se, että tunturin huippu paistatteleekin päivää pilvien yläpuolella. Tai että huipulla ei vastoin odotuksia tuulekaan. Täydellisissä olosuhteissa tunturin laelle voi unohtua tunniksi.
Vuosien myötä mukaan on tullut ripaus malttia, ymmärrystä siitä, etteivät vuoret ja tunturit katoa, vaikka ne joskus jäisivätkin odottamaan aikaa parempaa. Huiputuskelien odottelu ja niiden osuminen oikealle päivälle on silti ihan yhtä kutkuttavaa kuin aina ennenkin. On myönnettävä, että huippukuume nousee, kun ikkunaa näyttäisi löytyvän.
Tuntureiden korkeudet ovat numeroita. Ne ovat metrejä merenpinnan tasolta, eivätkä kerro (Norjan rannikkoa lukuun ottamatta) korkeuserosta ympäröivään maastoon.
Suomen Lapissa monet ympäristöään hallitsevat tunturit nousevat tuskin 500 metriin merenpinnasta, kun Ruotsin ja Norjan korkeimmat huiput kohoavat yli 2 000 metriin. Maiseman muuttuessa jylhemmäksi korkeuserotkin toki kasvavat. Siinä missä Suomessa huiputusretkelle tulee yleensä joitain satoja ja enimmilläänkin vain noin 500 nousumetriä, Ruotsin ja Norjan korkeimmilla tuntureilla korkeuseroa voi kertyä pitkälti toista tuhatta metriä.
Ruotsin ja Norjan rajalla tunturit muuttuvat vuoriksi. Siinä missä suomalaisen tunturin huiputtaa iltapuhteina tai jopa rinkka selässä, naapurimaiden korkeimmat huiput ovat vaativia päiväretkiä.
Lähes kaikki tunturit ovat kuitenkin valloitettavissa ilman erityisiä kiipeilytaitoja ja -varusteita. Jos fyysinen kunto riittää patikointiin vuoren juurelle, voidaan jonkinlaisena nyrkkisääntönä pitää sitä, että se kyllä riittää hyvällä säällä myös huiputukseen.
Korkeampiin vuoristoihin verrattuna Pohjolan tuntureilla on yksi merkittävä etu: Ruotsin ja Norjan korkeimmat huiput tarjoavat alpiinisia elämyksiä ilman ohuen ilman aiheuttamia ongelmia.
