Avanersuaqin alueen vaakuna kuvaa polaarieskimoiden äärimmäisyyksien luonnehtimaa kotiseutua – napayön pimeyttä ja yöttömän yön valoa tai kylmää maata ja yltäkylläistä merta. Eritoten se kuitenkin symboloi nöyrää kunnioitusta elämää ja koko luomakuntaa kohtaan. | Teksti & kuvat Sauli Herva
Polaarieskimoiden kotimaa Avanersuaq (Thule) sijaitsee 76–78 leveysasteen korkeudella Pohjois-Grönlannissa. Qaanaaqin kaupunki – tai paremminkin kylä – on alueen keskuspaikka. Thulen vähäinenkin väki pakkautuu kasvukeskukseen, niin kuin kaikkialla.
Talvella sukset, moottorikelkat ja eritoten koiravaljakot ovat alueen tyyppikulkuneuvoja
Qaanaaqissa asuu kolme neljäsosaa alueen kaikkiaan noin 800 ihmisestä.
Loput kansasta elää kolmessa ympärivuotisesti tai ainakin ajoittain asutussa kylässä (Savissavik, Qeqertat ja Siorapaluk) sekä satunnaisesti kahdessa muussa, käytännössä jo autioituneessa kylässä (Moriusaq ja Qeqertarsuaq).
Pyyntikämppiä on vanhoissa kylissä ja asuinpaikoissa sekä siellä täällä pitkin rannikkoa.
Qaanaaqissa on lentokenttä. Matkustaminen sinne on verraten vaivalloista. Pohjois-Grönlanti sijaitsee kaukana, lentoja on vähän ja niiden hinnat korkeita, viivästykset ovat mahdollisia ja jopa todennäköisiä. Aika-aukkoa kannattaa varata riittävästi.
Yhteydet alueen muihin kyliin hoidetaan vuodenajasta riippuen joko moottoriveneellä tai koiravaljakolla. Helikopterillakin pääsee.
Muutaman kilometrin pituinen maantie johtaa Qaanaaqin lentokentältä taajamaan. Lyhyempi tie vie kylästä toiseen suuntaan hautausmaalle.
Lava-, maasto- tai kuorma-autoja liikkuu kylän kujilla harvakseltaan. Paljon yleisempiä ovat rannalla makaavat tai poijuihin kiinnitetyt pyyntimiesten moottoriveneet.
Joitakin mönkijöitäkin näkyy katukuvassa ja lapsilla on polkupyöriä, mutta enimmäkseen väki liikkuu kävellen.
Talvella sukset, moottorikelkat ja eritoten koiravaljakot ovat alueen tyyppikulkuneuvoja. Eskimokoiria kylässä on enemmän kuin ihmisiä.
Qaanaaqin kaupungissa on 200–300 yksityistä ja julkista rakennusta. Talot ovat harjakattoisia ja seinien värit kirkkaita. Kylässä on kaikki modernin maailman peruspalvelut paikallisiin olosuhteisiin sovitettuna.
Kauppa, kirkko, koulu, päiväkoti, leikkikenttä, urheilu- ja kulttuuritalo, hotelli, baari, kalajalostamo, poliisi, pesula, terveyskeskus, vanhainkoti ja museo, kaikki löytyvät. Luottokortit ja netti pelaavat jopa Siorapalukissa, ja kännykkä kuuluu Qeqertarsuaqiin Herbertin saarella asti.
Kunnallistekniikka on mielenkiintoinen. Makea raakavesi otetaan kesällä letkuilla suoraan tunturipuroista ja lohkotaan talvella vuonoon jämähtäneistä jäävuorista.
Vesijohdot ja viemärit on rakennettu vain kylän eteläpäähän. Pohjoiset talot kantavat käyttöveden ovesta sisään ja heittävät keittiön ikkunasta ulos.
Vessajätökset säkitetään ja kunnallinen paskakuski (ihanneammatti kaikkien mielestä) noutaa säkit ulkoportailta ja vie kaatopaikalle, hurjaan ja kurjaan paikkaan kylän laidalla.
Ympäristötekniikalle voisi olla markkinarakoa, mutta ikiroutaolosuhteiden tuomat haasteet ovat vaativia.
Poliisimies tulee Tanskasta vuodeksi kerrallaan. Kullanarvoisena apupässinä on paikallinen kaveri, joka tunteet ihmiset, tavat, talot ja taustat.
Alkoholi on iso ongelma, huumeet pienempi. Väkivaltaa eteenkin humalassa kodin seinien sisällä on liikaa. Näköalattomuuden tuoma masennus vaivaa monia ja myös itsemurhia esiintyy, mutta varkaita ei ole juuri lainkaan.
Näköaloja on tarjolla sitäkin enemmän kylän takana tuntureilla, jonne voi nousta aina sisämaan jäätikölle saakka. Rantaviivaa voi patikoida etelään tai pohjoiseen.
Hankalien yhteyksien takia turismia ei kovin paljon ole paitsi kesällä. Meren ollessa auki isot risteilyalukset ovat tuttu näky Qaanaaqin edustalla.
Eniten merellä liikkuvat paikalliset pyyntimiehet. Perinteinen baidarka kulkee jahtialueelle kätevästi nykyaikaisen ja tehokkaan meriperämoottorin partaaseen kiinnitettynä, samoin muut pyyntivälineet, kuten perinneharppuunat ja kiikarikiväärit.
Ammatikseen maa- ja merinisäkkäitä metsästäviä pyyntimiehiä on Thulen alueella viitisenkymmentä ja osa-aikaisia toinen mokoma tai hieman enemmän.
Riistaeläimiä ovat peura, myskihärkä, jääkarhu, mursu ja hylkeet. Sarvivalas on saaliseläimistä kaikkein arvokkain ja tavoitelluin.
Yhtäältä pyyntikiintiöt ja rajoitukset vaikeuttavat ammattipyytäjien toimeentuloa ja toisaalta perinteiset elinkeinot ja pyyntikulttuuri halutaan pitää samaan aikaan elinvoimaisena.
Toimeentulovaikeuksien pakottamina moni pyyntimies on talvisin nykyään myös kalamies, vaikka verkkokalastus ei varsinaisesti ole koskaan ennen kuulunut polaarieskimoiden elinkeinojen joukkoon.
