Pohjoinen maisema muuttuu ilmastonmuutoksen edetessä.
Toistaiseksi viimeisimmän jääkauden sulamisesta on reilut 10 000 vuotta. Jään alta paljastunut maisema on kehittynyt tämän jälkeen ilmaston, geologisten tekijöiden ja tietenkin ihmisen toimesta.
Maa kohoaa edelleen, joet kuluttavat uomiaan ja hidas rapautuminen jatkuu.
Ihmisen ikään verrattuna tapahtumat ovat yleensä hitaita ja vähäisiä. Siksi onkin mielenkiintoista, että muutaman viime vuosikymmenen aikana on voitu havaita kaksi merkittävää ja näkyvää muutosta pohjoisessa maisemassa.
Molemmat johtuvat ilmaston varsin nopeasta lämpenemisestä.
Mäntyvyöhykkeellä sijaitsevat pienet tunturit ovat metsittymässä nopeaa tahtia. Puiden hitaasta kasvusta johtuen tuntureiden muuttuminen vaaroiksi alkaa kuitenkin näkymään kunnolla vasta muutaman vuosikymmenen kuluttua.
Toinen muutos on pienten lampien kuivuminen ja muuttuminen suoksi, metsäksi tai tunturipaljakaksi. Tämä näyttää koskevan matalia, pohjaan asti jäätyviä vesistöjä. Kuivuminen ei johdu haihtumisen lisääntymisestä tai sateen vähenemisestä, koska samaa ilmiötä ei esiinny syvemmissä lammissa tai järvissä.
Varsin uskottavan teorian mukaan syynä on roudan väheneminen. Viime vuosikymmenten lauhat talvet ovat vähentäneet routakerroksen paksuutta ja säilyvyyttä kesällä. Näin lampien vesi pääsee valumaan alempiin maakerroksiin aiempaa nopeammin ja esteettömämmin.
Molemmat maisemaa muuttavat ilmiöt ovat käynnissä koko ajan ja ovat kaikkien Lapin-retkeilijöiden nähtävillä. Niitä kannattaa kuvata, koska usein maisemakuvissa näkyvät vain alku- tai lopputilanne, välivaiheita ei juuri koskaan.
Matti Mela
