MIESTEN MATKASSA
Aluksi luulimme, että meillä on ongelma. Äiti ja pikkuveli olivat menossa ”Tsadiin” – koko viikon jatkuvaan jalkapalloturnaukseen pääkaupunkiseudulle. Samaan aikaan aikamiesten piti päästä päinvastaiseen suuntaan, maastopyöräkalalle Finnmarkin erämaahan.
Entä isoveli, mitä hän sillä aikaa tekee?
Omasta mielestään Noksu, 14, olisi voinut jäädä kotiin ja kavereiden luokse e-urheilemaan. Loistava tilaisuus pelata koko viikko kännykkää ja hakata tietokonetta sydämensä kyllyydestä.
Eihän se nyt niin saa mennä! Isät haluavat pojistaan miehiä, eikä sellaista tavoitetta saavuteta pelkästään virtuaalimaailmassa. Päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja kääntää ongelman mahdollisuudeksi – nuorukainen lähtisi aikamiesten matkassa erämaahan.
Jokainen nuorten leijonien sukupolvi joutuu jossakin kohtaa huomaamaan, että pennut menevät oikealta ohi. Se aika osoittautui olevan lähellä, mutta ei sentään ihan vielä tänä, eikä ensi vuonnakaan.
Nuorta miestä jännitti, mutta miesten reissulle päästäessä ylpeys ottaa pelosta helpon selkävoiton. Vaativa nousu korkealle tunturiin ja pirunmoiset määrät hyttysiä kimpussa alussa silti ehkä vähän säikäyttivät.
Kertaalleen poika heitti aika komeat pannutkin traktoriuran kivikossa, mikä puolestaan säikäytti enemmän iskää kuin nuorta maastopyöräilijää itseään.
Ylimääräinen vastuu ja taakka pyörän päällä painoivat eniten iskän hartioilla.
Seuraava päivä tarvottiin upottavassa suossa ja koluttiin rakkakivikoissa. Nuorimies oppi samalla, mitä tarkoittaa ryynääminen.
Jossakin kosteikossa pohja irtosi vaelluskengästä. Näin seuravan oppitunnin teemana oli jeesus-teippi. Illalla poikaa väsytti niin, ettei jaksanut edes kalalle lähteä.
Jossain vaiheessa yötä teltassa vähän palelikin. Painon karsimiseksi makuupussit oli jätetty pois matkasta, mutta taukotakki ja untuvaliivi lämmittivät nuorta vaeltajaa.
Nuorimies polki lainassa olleella KTM Macina Kapoholla, täysjousitetulla ja täysverisellä sähkömaastopyörällä.
Parempaa menopeliä ei poika olisi voinut enää allensa toivoa. Mopon sijasta aikoo nyt hankkia sellaisen. Ja niin aikovat tehdä kuulemma kaikki kaveritkin, kun pääsivät laitetta reissun jälkeen vähän kokeilemaan.
Suurin osa yhteisistä varusteista ja painosta oli pakattu aikamiesten pyöriin ja reppuihin. Nuorimies sai viilettää keulilla. Se jos mikä on mahtava fiilis, kun huomaa pääsevänsä iskääkin kovempaa.
Erämaan ympärivuotisesti asutut tunturituvat olivat maailmankuvaa avartava kokemus ja tuntuivat ehkä vähän ihmeellisiltäkin. Että oikeasti täällä voi joku asua, ihan perheitäkin. Eihän täällä voi edes pelata, kun ei ole nettiä.
Kalastushommelit eivät saaneet nuorukaista innostumaan ihan niin paljon kuin iskä olisi ehkä toivonut. Syy motivaation vähäisyyteen lienee räkässä ja liiassa väsymyksessä.
Iso tuoppi kylmää Coca Colaa Jergul Astun saamelaismajatalossa jäi sen sijaan mieleen. Se oli ihan parasta.
Toisin oli ennen – koskaan ei oltu väsyneitä eikä ötökät kiusanneet. Aika voi kuultaa muistot, silti pojat ovat aina poikia.
SISÄVESIKALASTUS FINNMARKISSA
Finnmarkissa on yli 60 000 järveä. Suurimmassa osassa alueen järvistä ja puroista voi harjoittaa sisävesikalastusta vapakalastusvälinein.
Sisävesikalastuksella tarkoitetaan makean veden kalojen (paitsi lohen, meritaimenen ja meriraudun) kalastusta sisävesissä.
Kalastusluvat voi hankkia netistä tai ostaa paikallisilta kortinmyyjiltä. Joitakin alueen jokia ja järviä koskevat paikalliset kalastussäännöt.
Punalihaiset nieriä ja taimen ovat tavallisimpia kalalajeja. Valkolihaisia kaloja ovat siika, harjus, hauki, ahven ja made.
Finnmarkin alueen lohijokia ja lohensukuisten kalojen kalastusta koskevat omat säännöksensä.
Finnmarkin erämaa käsittää kuta kuinkin idässä Tenojoen, lännessä ja etelässä Enontekiön ja pohjoisessa Jäämeren väliin jäävät tunturiylängön kiveliöt sekä niitä pilkkovat vehreät jokilaaksot. Eräretkeilyyn, maastopyöräilyyn ja vapakalastukseen mahdollisuuksia piisaa – tai sitten koko kakun voi haukata samalla reissulla.
Ajatuksissamme alun perin jo joitakin aikoja kypsynyt reissusuunnitelma, tai oikeastaan vain löyhästi ideoitu kaavailu oli vaeltaa maastopyörillä Finnmarkin erämaan yli Suomen rajan tuntumasta Karasjoelta Jäämeren rannalle Altaan, ja kalastella samalla reitin varrelle osuvilla houkuttelevilta vaikuttavilla otti- ja leiripaikoilla.
Aika voi kuultaa muistot, silti pojat ovat aina poikia
Ennakkotietojen tai kuulopuheiden perusteella saatu käsitys ja luulo oli, että koko reitin noin 120 km pituudelta linnuntietä voisimme polkea jokseenkin hyväkuntoista maastoautotietä tai edes kohtuullista panssariuratasoista kulkukeinoa.
Aika-aukkoa oli käytettävissä maanantaista perjantaihin, jolloin paluumatka linja-autolla Altasta alkaisi varhain illansuussa.
Matkanteon jouduttamiseksi ja kalalla olon maksimoimiseksi olimme päättäneet lähteä matkaan täysverisillä sähköavusteisilla maastopyörillä.
Kaavailtu reitti kulkisi kolmen erämaatuvan (Rauvna, Mollešjohka ja Joatka) kautta. Sen seikan olimme toki varmistaneet etukäteen, että kaikki tuvat olivat miehitettyjä ja sähköistettyjä.
Säästeliäästi ajaen saisimme siis, mikä olikin kaikkein tärkein asia, ladattua sähkömaastopyörien akkuja riittävin väliajoin, ja sen lisäksi voisimme yöpyä oikeiden herrasmiesten ja lohikalalordien tapaan sisätiloissa seinien suojissa.
Tunturituvilla voitaisiin myös saunoa, ostaa ruokatarpeita ja nauttia valmiiksi katettua aamiaista pöydän ääressä kuin missä tahansa luksushotellissa.
Kaasuhellat olisivat käytettävissä omatoimiseen ruuanlaittoon, ja hyvissä ajoin etukäteen tilaamalla voisi saada päivällistäkin.
Etukäteen tilaamalla siksi, että lähimmät päivittäistavarakaupat sijaitsevat peninkulmien etäisyydellä, eikä tuoretavaroita haeta niin kaukaa kuin korkeintaan joka toinen viikko.
Matkanteko alkoi aamupäivällä Länsi-Lapista salaisesta ja vain harvojen tuntemasta kaukopartioretkien komentopaikasta, Sivakasta.
Ylä-Lapin poikki ja halki autoilun jälkeen hankimme reissueväitä Suomen puolelta rajaa K-Market Karigasniemestä.
Maastokarttoja olimme kyselleet pitkin matkaa Suomesta, mutta niin korkea on maiden välinen kielimuuri, että löysimme ne vasta Coop-Marketin hyvin varustellulta retkiosastolta Karasjoelta.
Kahta asiaa täytyy oikein ihmetellä. Ensinnäkin sitä, ettei vastaavan kaltaisia osastoja löydy Lapin ruokakaupoista ja toiseksi, että Pohjois-Norjan karttoja ei ollut myynnissä edes Partioaitassa Saariselällä.
Pakettiauto pysäköitiin poliisiaseman vastapäiselle aukiolle, joka kuulemma toimitti myös Karasjoen linja-autoaseman virkaa. Asiaa ei tosin voinut mitenkään päätellä ainakaan mistään opastaulusta tai liikennemerkistä.
Varusteiden kanssa vehtaamisen ja muun säätämisen jälkeen matkaan päästiin lopulta vasta kahdeksan aikoihin iltasella.
Vaan, mikä oli kauniissa kesäyössä poljeskella. Ensimmäisen tunnin ja noin 15 km saimme tosin pelätä henkemme edestä norjalaisten (kala)rekkojen seassa vilkasliikenteisellä Kautokeinon (RV 92) maantiellä.
Argeologisesti mielenkiintoisessa kivikautisessa asuinpaikassa Ássebáktissa (n. 130 m) koukkasimme maantieltä oikealle ylös ja luoteeseen kohti tuntureita.
Ensimmäinen maastokilometri saatiin polkea loivaa vastamäkeä komealla männikkökankaalla. Nousukulma jyrkkeni ja seuraavat viisi kilometriä hiki virtasi kivikkoisessa tunturikoivikossa sähköavustuksesta huolimatta.
Ruoššavárrissa (n. 410 m) puurajan yläpuolella Finnmarksviddan maisemat avautuivat loivassa kesäyön valossa fantastisen kauniina ympärillemme koko laajuudessaan.
Pian kulkukeino sukelsi kuitenkin takaisin koivikkoon ja loppumatka Ravnanstuan tunturituvalle (n. 330 m) poljettiin enimmäkseen kuhmuraista tai kuraista traktoritietä rehevän pöheikön siimeksessä.
Perille saavuttiin verenhimoisen sääskilauman saattelemina suunnilleen puolen yön tietämissä.
Ravnan isäntäväki oli untenmailla, mutta heräsi pihamaalla kolisteluumme. Akut saatiin lataukseen ja pienen iltapalan jälkeen ryhdyimme itsekin latautumaan.
Sääsket pirulaiset löysivät kuitenkin sisälle jostakin hormista tai räppänästä ja yö vierähti hyttysjahdissa valvoskellessa.
Osa porukastamme hermostui touhuun ja häipyi kalalle varhain aamuyöstä.
Teltassa olisimme levänneet paljon paremmin, mutta se plussapuoli episodissa oli, että kohta eväsleipien päälle saataisiin oikeaa punalihaista.
Aamu ja aamupäivä vierähti leppoisasti Ravnan emännän kanssa aamiaispöydässä jutustellessa sekä pyöriä Guhkesjávrin rantahietikolla peseskellessä ja jälleen ajokuntoon saattaessa.
Kalastusluvatkin saatiin lopulta hankittua, pätkivän nettiyhteyden takia tosin vasta hieman jälkijättöisesti. Lupatarkastaja käy paikan päällä kuulemma kerran sesongissa.
Alkuiltapäivästä päästiin taas liikkeelle. Välittömästi selvisi, että mitä ajouran kulkukelpoisuudesta olimme Ravnassa saaneet kuulla, piti tismalleen paikkansa. Edessä olevat parisen kymmentä kilometriä puskettaisiin pahaista kinttupolkua.
Kolmen kivikkoisen kilometrin jälkeen edessä oli ensimmäinen suo ja puron ylitys kahlaamalla. Otimme ilon irti ja ryhdyimme kalastamaan.
Retkiruokalounaiden jälkeen matka jatkui seuraavat viitisen kilometriä vuoroin pyörän päällä polkien, vuoroin vastaan tulevissa vetisiä turvelänteissä verrattain painavaa sähköpyörää eteenpäin puskien.
Orroaivin (n. 490 m) ympäristöään selvästi korkeampaa lakea kohti kiivetessämme kulkukeino vähitellen hieman kuivahti. Lempeä tunturituuli vilvoitti mukavasti hikistä puurtamista ja piti poljettaessa ainakin hyttyset loitolla.
Illansuussa pari kilometriä ja paria upottavaa turvesuota myöhemmin laskeuduimme melko jyrkästi sopivalta kalapaikalta vaikuttavan Beatnatjávrin (n. 415 m) päähän leiriä pystyttämään.
Aamulla rantanummella rötkötti maastopyöräilijöiden lisäksi komea 1,5 kg harjus. Puolenkymmentä pulskaa haukea oli hypellyt takaisin ”koirajärveen”.
Seudun järvissä on kuulemma kaikissa oma kalalajinsa, jokaisessa erilainen. Jos järvessä ei ole lainkaan kalaa, se on niin matala, että jäätyy talvella pohjiaan myöten.
Vähitellen miehet ja pyörät saatiin pystyyn, ja puolen päivän jälkeen alkoi pehmeiköissä rymyäminen samalla jo tutuksi tulleella mallilla.
Parin tunnin kuluttua maasto vaihettui nummimaisen kuivaksi ja paljon vähemmän kivikkoiseksi ylängöksi. Ja, niin kuin meille oli Ravnassa kerrottu, loppumatkan Mollešjohkan tunturituvalle saimme polkea helpossa ja vauhdikkaassa maastossa.
Pari kilometriä ennen määränpäätä yhytimme upean hiekkaharjun, jonka päällä luikerteli silmän kantamattomiin etelästä maantieltä tuleva hyväkuntoinen traktoritie.
Kartta ja reittimerkit ohjasivat meidät vanhalle reitille ja sikäli harhaan, että ennen perille pääsyä vastassa oli vielä palan matkaa ihan hillitöntä suossa rämpimistä ja yksi vyötärön syvyisen leveän joen yli pyörät selässä kahlaaminen.
Mollešjohkan pihapiiri sijaitsee kosken partaalla erämaassa, ihanalla paikalla keskellä ei mitään. Ja on niin siisti, ettei Napapiirin pohjoispuolelta taida löytyä toista yhtä hyvin hoidettua erämaamajaa.
Ostimme emännältä leipää, juustoa, pussin pottuja ja pari säilyketölkkiä lihapullia. Päivällisen ja saunan lomassa oli puntaroitava tärkeää ratkaisua: lopetamme kalastamisen ja jatkamme Altaan saakka – tai jäämme kalalle ja muutamme reittisuunnitelmia.
Päätimme kalastaa yöllä sekä jatkaa matkaa ja kalastaa äskeistä traktoritietä etelään Kautokeinon maantielle. Vaaka kallistui valitulle kannalle myös siksi, että yhden sähköpyörän kammet olivat alkaneet kummallisella tavalla aina hetkittäin jumitella.
Yöllä ja aamukalalla olon sekä aamiaisen jälkeen liikkeellä oltiin totuttuun tyyliin vasta iltapäivän puolella. Lapin yötä päivää valoisassa kesässä ei ole niin väliä, mitä kellot milloinkin näyttävät.
Tällä kertaa tiesimme oikean reitin ja selvisimme hiekkaharjulle ilman rämpimistä. Mahtavalla maastotiellä matka joutui vikkelästi.
Vuolit Mollešjohkan talojen jälkeen pystytimme teltan tievan päälle lounas- ja räkkäsuojaksi ja menimme kalalle siimat kireällä läheisen Čorotjávrin laskujoelle ja luusuaan.
Iltapuoli päivästä vierähti traktoritiellä kohti Iešjohkan lohijoen ja Kautokeinon maantien varressa sijaitsevaa vanhaa Jergulin tunturitupaa eli nykyistä Jergul Astu -saamelaismajataloa. Perillä tuopillinen kylmää Coca Colaa oli poikaa.
Perjantaina veivattiin vielä reilut 40 km asfaltilla. Täysi ympyrä oli kierretty ja se sulkeutui Ássebáktissa, missä herkullinen graavikalapäivällinen valmistettiin ja nautittiin maantien taukopaikalla ihan oikean pöydän ääressä.
