Helags Fjällstation
Avoinna
23.2–22.4. & 21.6–30.9.2018
Vuodepaikat
76–100
Majoitus
350–435 SEK/jäsen/yö huonetyypistä riippuen. Suomen Ladun jäsenet yöpyvät jäsenhintaan.
Palvelut
Ravintola, kauppa, keittiö, sauna, opaspalvelut, Wi-Fi
Kartat
Lantmäteriet Fjällkartan Z54 Sylarna–Helags 1:50 000
Lantmäteriet Fjällkartan Z6 Storlien–Ljungdalen 1:100 000
Calazo Jämtlandsfjällen 1:100 000
Calazo Jämtlandstriangeln 1:50 000
Yhteystiedot
+46 101 902 470, helags@stfturist.se
Jämtlandsfjället
Jämtlannin tunturialueella on peräti viisi fjällstationia ja toinen mokoma tunturitupia. Helagsiin mentäessä suosituin lähtöpaikka on Ljungdalenissa sijaitseva Kläppen, josta hiihtomatkaa kertyy noin 12 kilometriä. Retken voi aloittaa myös Bruksvallarnassa sijaitsevasta Ramundbergetin hiihtokeskuksesta. Tätä kautta Helagsiin tulee 29 kilometriä, mutta etapin puolivälissä sijaitseva Fältjägarstugan tarjoaa yösijan. Yksi alueen klassisista reiteistä on juuri Ramundbergetistä Helagsin ja Sylarnan kautta Storulvåniin kulkeva Jämtlandsleden. Toinen, vieläkin suositumpi, on Storulvånin, Blohammarenin ja Sylarnan välinen kolmio, Jämtlandstriangeln. Reitti soveltuu hyvin myös niille retkeilijöille, jotka haluavat pitäytyä tunturiasemien mukavuuksissa. Storulvånin tunturiasemalle pääsee maantietä pitkin.
Norjan rajaa vasten kohoava Sylarnan tunturialue on hiihtoretkeilijän mekka. Sylarnankin huippujen yläpuolella maisemaa hallitsee majesteettinen Helags. | Teksti ja kuvat Tapani Leppänen
Joutenolo on yllättävän raskasta. Ei niin, etteikö itse kukin olisi välillä levon tarpeessa, mutta pidemmän päälle ihminen ei vain oikein osaa olla tekemättä mitään. Varsinkaan silloin, kun sitä on jatkunut jo toista vuorokautta.
Alas lasketellessa tunnelmat olivat niin sanotusti korkealla.
Jokainen talvisessa avotunturissa retkeilevä törmää ennemmin tai myöhemmin keliin, joka pakottaa pysähtymään. Siihen nähden, että myrskyä on joskus pidelty teltassa, Helagsin tunturiasemalla ei sentään ole hullumpaa. Lämmin peti, sauna, ravintolaillallinen ja Wi-Fi. Kohta sitäkään ei pääse pakoon enää mihinkään.
Tässä valossa elämän voidaan siis katsoa olevan mallillaan. Tuvan lämmössä on tunnelmallista kuunnella myrskytuulen ujellusta. Vähemmän tunnelmallista on ainoastaan silloin, kun pitää pukeutua päästä varpaisiin ja könytä ulkohuussiin. Oven ulkopuolella pystyssä pysyminekin tuottaa ongelmia.
Raskainta on ehkä sittenkin se, että suunnitelmiin tulee muutoksia. Tällä kertaa tilannetta tosin helpotti se, että suunnitelmat olivat muutoinkin varsin ylimalkaisia. Päiviäkin oli vielä edessä.
Helagsin tunturiasema oli alun pitäenkin ajateltu tukikohdaksi, josta käsin oli sopivan sään tullen tarkoitus käydä huipulla ja hiihdellä kevyin kantamuksin lähimmille tuville.
Juuri tämän tyyppiseen retkeilyyn Sylarnan tunturit tarjoavat loistavan mahdollisuuden.
Vuosia takaperin katselin Helagsin siluettia Ramundbergetin hiihtokeskuksen suunnalta.
Helagsfjället on napapiirin eteläpuolisen Ruotsin korkein tunturi. Maantieteellisesti ollaankin varsin etelässä, Åren alapuolella, jotakuinkin Jyväskylän korkeudella. 1 796 metriin kohoavan huipun alapuolella sijaitsee maan eteläisin jäätikkö.
Retki jäi silloin tekemättä, mutta Helags jäi vaivaamaan mieltä. Kun viime keväänä sitten ilmaantui sopiva hetki, auton nokka suunnattiin Jämtlantiin.
Ensimmäinen 12 kilometrin etappi Kläppenin parkkipaikalta Helagsin tunturiasemalle herätti lähinnä kysymysmerkkejä. Lunta oli nimittäin vähänlaisesti ja taisipa alhaalla laaksossa tihutella silkkaa vettä.
Pälvipaikkoja oli kierreltävä siksi laajalla säteellä, että matkaa kertyi hyvinkin iltapuhteeksi. Fjällstationille saavuttiin auringon jo painuessa mailleen.
Sitten tuuli alkoi nousta.
Ylhäällä tunturissakaan lunta ei ollut mahdottoman paljon, mutta sentään suksien alle. Kahden pakollisen lepopäivän jälkeen suuntasimme niiden kärjet kohti Sylarnan tunturiasemaa.
Noin 20 kilometrin matka taittui auringon paistaessa, seitsemän metrin myötäisessä. Vain korkeimmat huiput peittyivät pilviin.
Aamiaispöydästä tehdyt eväät nautittiin Miesehketjahken vindskyddin pihalla. Näin Ruotsin tuntureilla tavataan vaeltaa: keveähköillä repuilla ja ostoeväillä.
Ruoka hankitaan tuvalta, jossa se valmistetaan itse tai nautitaan ravintolassa. Suuremmat, fjällstationeiksi kutsutut, tarjoavat ravintolapalveluita, mutta pienemmiltäkin voi tavallisesti ostaa retkimuonaa. Juuri täällä, Jämtlannin tuntureilla, täyden palvelun tunturiasemia on miltei päivämatkan välein.
Sylarna sijaitsee majesteettisten rajavuorten juurella. Fjällstationiksi se on tunnelmallista Helagsia hostellimaisempi. Ruoka ostetaan kaupasta ja valmistetaan yhteiskeittiössä. Säilykkeiden lisäksi tarjolla on pakasteita ja jopa tuoreita vihanneksia.
Toinen silmiinpistävä ero liittyy asiakaskuntaan. Täällä on paljon lapsiperheitä, tiedättehän, niitä kadehdittavan reippaita norjalaisia, joiden punaiset posket suorastaan hehkuvat ulkoilmaelämän onnea.
Jos jonkun asian pitää taas jäädä vaivaamaan mieltä, niin tällä reissulla se on tämä. Kenties jonain päivänä tuon oman perheeni tänne. Norjalaiset villakerrastot meillä jo on.
Yksi Helagsin hienouksista liittyy siihen, että se on koko ajan läsnä. Se hallitsee maisemaa koko matkan Kläppenin parkkipaikalta, kuten se tekee myös Sylarnan suunnasta tultaessa. Pystysuoran harjanteen päällä sijaitseva huippu näkyy alas tunturiaseman pihaan ja pysyy näkösällä koko matkan ylös asti.
Seuraavana päivänä hiihtelimme samoja jälkiä takaisin Helagsiin. Illalla alkoi pyryttää lunta, mutta seuraavaksi päiväksi oli kuin olikin luvassa huiputuskeliä.
Lumisateen yhä jatkuessa vietimme tunturiasemalla pitkän aamun. Puolen päivän aikaan lähdimme verkkaisesti ylöspäin, sillä iltapäivän puolella sään oli määrä seljetä.
Nousimme jäätikön alapuolelta lähes tyvenessä kelissä. Lumisateen lakattua näkyvyys parani ja runsaan tunnin jälkeen pilvet alkoivat vähitellen haihtua. Ensin eteen piirtyi massiivinen seinämä ja vähän ajan kuluttua myös tunturin huippu alkoi pilkotella pilvien lomasta.
Välillä huippu oli jo täysin auki ja sitten taas pilvessä. Kahvittelimme huippuharjanteen alapuolella ja odotimme sopivaa sääikkunaa. Lopulta nousimme viimeiset metrit pilvessä ja annoimme ihmeen tapahtua huipulla.
Ensin näkyviin tuli Predikstolenin hahmo. Vain satakunta metriä matalampana se seisoi käsin kosketeltavan lähellä ja niin ylväänä kuin vain saarnastuoliksi nimetyn tunturin voi kuvitella tekevän.
Pian maisema avautui kaikkiin suuntiin. Koillisessa näkymää hallitsivat Sylarnan huiput, ja etelässä erottuivat Funäsdalenin hiihtokeskukset.
Taisimme viettää huipulla kokonaisen tunnin.
Helagsin huiputus oli yksi upeimmista ja kruunasi matkan, jonka varrelle mahtui niitä heikompiakin hiihtokelejä. Alas lasketellessa tunnelmat olivatkin niin sanotusti korkealla.
Lumisade oli jättänyt vuoren rinteille viitisentoista senttiä pehmeää puuteria. Se helpotti viimeisiä nousumetrejä ja teki laskettelusta silkkaa juhlaa.
Ylhäällä tunturissa laskimme leveitä puuterikenttiä, mutta alempana kivet olivat edelleen pinnassa.
Katkaisin sauvani, ilmeisesti suksen kanttiin.
Alhaalla Helagsin tuvat täyttyivät pääsiäisen viettäjistä viimeistä petiä myöten.
Kevätaurinko paistoi täydeltä terältä.
Loppusanat
Vuonna 2015 National Geographic -lehti valitsi Jämtlannin tunturialueella kohoavan Helagsfjälletin maailman kymmenen parhaan huiputusretken listalle.
Kävelyreitin lisäksi tekijät kertoivat arvostavansa yhteyttä ympäröivään luontoon ja kulttuuriin. Helagsin tapauksessa he olivat vaikuttuneita alueen saamelaiskulttuurista (eli tunturin rinteillä laiduntavista poroista).
Jopa ruotsalaiset näyttävät hieman hämmentyneen valinnasta. Yksi kauneimmista, he sanovat, ja tottahan se on. Mitä niitä laittamaan paremmuusjärjestykseen toinen toistaan upeampia tuntureita.
Vaikka listoja voi tehdä lähes loputtomasti ja ne ovat aina enemmän tai vähemmän subjektiivisia, arvostetun lehden valinta on nostanut Helagsin arvoa. Ja ihan aiheesta.
Upea huiputus nousee heittämällä myös omaan top kymppiini.
