Monipuolista ohjelmaa koko viikonlopun ajan
Perjantaina ohjelmassa oli Yhdistyspolku-käyttäjien koulutus, jossa syvennettiin osaamista ja saatiin tukea käytännön kysymyksiin. Ilta huipentui nuotiotunnelmaan Kuhasalossa, kun isäntäyhdistys Joensuun Latu kutsui osallistujat tunnelmalliselle Kuhamajan kodalle Pyhäselän rannalle.
Lauantaina uusi toiminnanjohtaja Henrika Backlund esittäytyi ja avasi keskustelun Suomen Ladun strategian uudistamisesta sekä yhdistysten osallistamisesta työhön. Backlund korosti yhteisen pohdinnan merkitystä: millainen järjestö Suomen Latu haluaa olla tulevaisuudessa, mistä pidetään kiinni ja missä tarvitaan rohkeutta uudistua.
Iltapäivän “Jokaiselle jotakin” -kokonaisuudessa osallistujat pääsivät valitsemaan ohjelmansa itseään kiinnostavista teemoista. Tarjolla oli monipuolisesti sisältöjä ohjaajuudesta, yhdistystoiminnasta ja ulkoilusta – aina uusien ulkoilulajien kokeilusta ja turvallisen toiminnan suunnittelusta lasten ja perheiden ulkoiluideoihin sekä yhdistysten sopimus-, tietosuoja- ja talousasioihin. Lisäksi osallistujilla oli mahdollista perehtyä ohjatun ulkoilun säädöksiin ja saada vinkkejä siihen, miten yhdistyksen tapahtumiin tavoitetaan uusia osallistujia.
Päivän aikana järjestetyt aluepalaverit tarjosivat mahdollisuuden verkostoitua oman alueen toimijoiden kanssa. Lauantai-ilta huipentui yhteiseen illalliseen ja illanviettoon.

Kevätkokous sunnuntaina hybridinä
Suomen Ladun puheenjohtaja Anna-Liisa Louko avasi kevätkokouksen korostamalla jäsenyhdistysten osallistumisen merkitystä. Kokouksessa oli mukana edustajia 84 jäsenyhdistyksestä, mutta lähes 90 yhdistystä puuttui. Louko kannusti lisäämään yhteistä keskustelua ja osallisuutta, jotta järjestö pysyy elävänä ja vahvana.
Louko muistutti Suomen Ladun kolmesta keskeisestä tehtävästä keskusjärjestönä: jäsenyhdistysten tukemisesta ja toimintaedellytysten varmistamisesta, valtakunnallisesta ulkoilun ja ulkoiluolosuhteiden edunvalvonnasta sekä järjestön perusedellytysten varmistamisesta.
Puheessaan Louko nosti esiin kaksi Suomen Ladun keskeistä arvoa, jotka ohjaavat myös tulevaa strategiatyötä. Ensimmäinen arvo on kaikille avoin yhteisö, jossa toimintaan on helppo tulla mukaan ja erilaisuutta kunnioitetaan. Toinen arvo on rohkeus uudistua – järjestö haluaa pysyä ajassa mukana ja säilyttää merkityksensä myös tulevaisuudessa.
Kokoukseen osallistui valtakirjalla 84 jäsenyhdistystä. Virallisia kokousedustajia oli 114, joista 62 osallistui etänä ja loput olivat paikalla kokoussalissa Joensuussa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä.
Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2025 vuosikertomus ja tilinpäätös, vahvistettiin uudistetut säännöt sekä linjattiin pääsuuntia vuodelle 2027.
Tulevana vuonna jatketaan jäsenyhdistysten vahvaa tukemista teemalla “Elinvoimaiset ja menestyvät jäsenyhdistykset”. Jäsenyhdistyksiä tuetaan kehittämään ohjaajatoimintaansa niin, että ulkoilun ohjaaminen on innostavaa, houkuttelevaa ja palkitsevaa sekä uusille että nykyisille ohjaajille. Lisäksi tuetaan jäsenhankintaa ja toteutetaan kampanjoita, jotka innostavat liikkumaan paikallisesti.
Suomen Ladun jäsenmaksuosuudet vuodelle 2027 päätettiin säilyttää ennallaan ja kannatusjäsenmaksut vahvistettiin neljään eri jäsenluokkaan.
Jäsenyhdistysten varsinaiset jäsenet:
- henkilöjäsenyys 21 e
- rinnakkaisjäsenyys 11,50 e
- perhejäsenyys 32,50 e
- nuorisojäsenyys 11,50 e
- opiskelijajäsenyys 11,50 e
- kannatusjäsenyys 21 e
Suomen Ladun kannatusjäsenyydet 40 / 100 / 500 / 1 000 euroa
Syyskokouksessa valitaan hallitukseen kolme uutta jäsentä kaudelle 2027–2029.
Järjestötoimikunta esitteli toimintamallin, kuinka hallituksen jäseniä haetaan. Ehdokkaat hallitukseen asetetaan syyskokouksessa.
Järjestön kokoukselle on mahdollista jättää kirjallisia aloitteita ja kevätkokous sai määräaikaan mennessä kolme aloitetta.
- Alajärven Latu ehdotti työryhmän perustamista maastoturvallisuuskoulutusta suunnittelemaan.
- Rauman Latu esitti Suomen Ladun toimiston ja alueiden yhteistyön kehittämistä sekä toimiston sijainnin tarkastelua.
- Vammalan Retkeilijät esitti Hostelli Ahopään sisäilman laadun sekä taloudellisen kannattavuuden selvittämistä ja esittämistä jäsenistölle.
Aloitteet merkittiin tiedoksi pöytäkirjaan. Suomen Ladun hallitus vastaa Alajärven Ladun ja Rauman Ladun aloitteisiin syyskokouksessa. Vammalan Retkeilijöiden aloitetta hallitus on jo käsitellyt maaliskuussa ja Ahopäähän tilataan pienimuotoinen remontti, jossa tukitaan ilmavuodot ja läpiviennit.
Kokouksen pöytäkirja lisätään yhdistyssivuille, kun se on valmistunut ja hyväksytty. Kokouksen tallenne on katsottavissa osoitteessa www.suomenlatu.fi/kokouslive. Kokousmateriaalit löytyvät osoitteesta www.suomenlatu.fi/kokoukset.
Seuraavan kerran järjestöväki kokoontuu syyspäiville Ouluun 30.10.–1.11.2026.
Kevätpäivillä jaettiin opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2026 liikunnan ja urheilun ansiomitalit sekä palkittiin vuoden jäsenyhdistys, perheiden ulkoilun edistäjä ja vuoden liikuttaja
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan ja urheilun ansiomitalit Suomen Ladun toiminnasta jaettiin Harri Jantuselle, Sanna Puhakalle ja Helena Turkille.

Vuoden jäsenyhdistyksenä palkittiin Ivalon Latu. Vuonna 1969 perustettu yhdistys on edistänyt luontoliikuntaa, retkeilyä ja yhteisöllistä ulkoilua. Toiminta oli kuitenkin viime vuosina hiipunut, kunnes vuoden 2024 lopussa uusi puheenjohtaja ja seitsemän uutta hallituksen jäsentä käynnistivät määrätietoisen uudistustyön.
Reilussa vuodessa yhdistys on elpynyt: toimintakulttuuri on aktivoitunut, jäsenmäärä kasvanut ja tunnettuus lisääntynyt. Samalla on kehitetty hallitustyöskentelyä, vahvistettu viestintää sekä laajennettu ohjaaja-, tapahtuma- ja retkitoimintaa merkittävästi. Yhdistys on Suomen Ladun pohjoisin jäsenyhdistys ja toimii saamelaisten kotiseutualueella, mikä tuo toimintaan oman erityisen kulttuurisen ja maantieteellisen toimintaympäristön.
Perheiden ulkoilun edistäjä -palkinto myönnettiin Puijon Ladulle. Yhdistys on pitkäjänteisesti ylläpitänyt Muumien hiihtokoulutoimintaa, jossa korostuu koko perheen ja eri sukupolvien yhteinen tekeminen. Uutena toimintana on käynnistetty koko perheen iltapalaretket ja matalan kynnyksen telttaöiden järjestäminen.
Puijon Latu on osallistunut kaikkiin Suomen Ladun valtakunnallisiin tapahtumiin ja toteuttanut myös omaa ohjelmaa, kuten tonttupolku joulun aikaan. Lisäksi yhdistys on ollut mukana AMK-opinnäytetyössä, joka toi esiin luonnossa liikkumisen terveys- ja hyvinvointivaikutuksia, ja jonka pohjalta syntyi luontoliikuntaan kannustava Metsän Pojan Luontopeli.
Vuoden liikuttaja -tunnustuksella palkittiin Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH). Vuonna 1956 perustettu SUH on koulutus- ja valistusorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää uimataitoa sekä vesi- ja jääturvallisuutta ja niihin liittyviä olosuhteita.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto on edistänyt jo 70 vuoden ajan kansalaisten uimataitoa ja vesiturvallisuutta vauvasta vaariin, sisällä ja ulkona sekä kaikkina vuodenaikoina. Lue lisää vuoden liikuttajasta täältä.