Vinkkejä hämärähommiin

Vinkkejä omatoimiseen hämäräulkoiluun

1. Ikkunasta ulos katsominen ei aina anna täysin oikeaa kuvaa siitä, millainen sää ulkona on. Ulkona voi olla todellisuudessa mukavampaa, kuin ikkunasta ensialkuun näyttää. Antakaa hämärälle mahdollisuus! 

2. Pukeutukaa hämärän aikaan oikein ja turvallisesti eli huomioikaa muut kulkijat. Heijastimet tai heijastinliivi sekä tasku- tai otsalamppu ovat hämärässä liikkujan vakiovarusteet. Jalkaan sopivat vaikka kumisaappaat, sillä ne sallivat poikkeamisen uusille poluille ja märempäänkin maastoon. 

3. Kutsukaa lähimmäisiä kylään ja lähtekää ulos yhdessä. Antakaa lasten tehdä aikuisille pihaseikkailu ja pakatkaa mukaan iltapala sekä lämmintä juomaa termospulloon. Heittäytykää yhdessä hämärän vietäväksi!

4. Hämärällä ulkoilu on aina seikkailu! Valot ja varjot, erilaiset tuoksut, omanlaisensa äänimaailma ja tähtitaivas ovat kaikki kokemisen arvoisia. Pysähtykää välillä havainnoimaan lähiympäristöänne mutta ensialkuun tutuilla poluilla/reiteillä!

5. Monet pihaleikit taipuvat myös hämärän aikaan ja uusille leikeille, joissa lamput ovat keskiössä, syksy on juuri oikea aika. Hämärä tuo mukanaan aina pienen jännityksen eli on tärkeää pitää huoli, että ketään ei varsinaisesti pelota! 

6. Ulkoilu täysikuun aikaan on elämys. Saatat hämmästyä valon määrästä!

7. Joskus pimeää täytyy etsiä mahdollisen keinovalon keskellä. Mistä löydätte oman pimeän paikkanne? Antakaa silmien välillä tottua pimeään ilman valoa.  

8. Tehkää retki lähiympäristöön ja kiinnittäkää huomiota valon määrään eri paikoissa. Millaista valaistusta teidän lähiympäristössä on?

9. Jakakaa tietoa hämärän tärkeydestä ja siellä liikkuvista eliöistä. Opitaan yhdessä ymmärtämään pimeän merkitystä! Jutelkaa myös siitä, mikä pimeässä jännittää.

 

 Vinkkejä hämäräretken järjestämiseen

Seikkailu lähiympäristössä ohjatusti tai yhdessä muiden kanssa saattaa olla juuri sitä, mitä tarvitaan kaamoksen kesytykseen ja liikkeelle lähtemiseen.  Kutsukaa Koko perheen hämärähommiin mukaan perheitä ja seikkailunhaluisia aikuisia. Kaikkein hauskinta on, jos mukaan lähtevät kaikenikäiset yhdessä ja pimeys kesytetään porukalla!

Pimeässä seikkaillessa täytyy huomioida muutama erityisasia. Toiminnan tulee pysyä turvallisena niin fyysisesti kuin henkisesti. Retken järjestämiseen sopii helppokulkuinen ja mieluiten esteetön metsäreitti, puisto tai piha-alue. Tällöin mukaan voi ottaa myös vaunut perheen pienimmille ja taaperokin saa liikkua itse. 

Turvallisuuden tunne korostuu silloin, kuin suomalainen luonto ei ole entuudestaan tuttu tai hämärällä liikkuminen on ollut vähäisempää. Pimeydestä saa helpommin ystävän silloin, kun siihen tutustuu turvallisessa ympäristössä yhdessä. 

Koko perheen hämäräretken voi järjestää monella eri tavalla ja valita juuri teidän yhdistyksen tarpeisiin sopivan tason, tavan ja tukimateriaalin.  

 

Heijastinpolku

Järjestäjälle: paljon heijastimia, halutessa eläinpolkutaulut ja heijastavaa narua ripustamiseen, merkkinauhaa aloitukseen ja lopetukseen, heijastinliivit ohjaajille

Osallistujille: otsa/taskulamppu, heijastinliivit, mahdolliset eväät 

Ohjaaja tekee pimeään metsään reitin, jolle hän ripustaa heijastimia puihin n. 10-50 m:n välein (mutkaisella reitillä tai jos reitillä on muuten huono näkyvyys heijastimia voi olla tiheämmin). Matkalle voi sijoittaa myös eläintaulut, jotka voi ripustaa heijastavalla langalla tai merkitä heijastimella/heijastinteipillä. Merkitään polun lähtö- ja lopetus pisteet selkeästi.

Osallistujat lähtevät perheittäin etenemään reittiä heijastimelta heijastimelle otsa/taskulamppujen valossa. Ihanteellista on, jos joku on lähtöpaikalla lähettämässä perheitä matkaan niin, että takana kulkevat eivät näe edessä kulkevia. Eläinpolkutaulujen kohdalla tehdään jokin yhteinen tehtävä. 

Reitin päätteeksi voi olla jokin kokoontumispaikka, jossa ohjaaja on odottamassa, yhteinen leikkihetki tai eväspaikka. Reitti voi johdattaa myös suoraan takaisin lähtöpisteeseen eli olla ympyrän muotoinen.  

Huomioitavaa! Sijoita polkutaulut niin, että tehtävien tekemiseen on tilaa ja ohi pääse halutessa. Ripusta heijastimet sopivalle korkeudelle myös lapsen näkökulmasta. 

Itsenäisesti kuljettaessa, muista kertoa, missä polku sijaitsee, kuinka pitkä se on, kuinka kauan se on tarjolla ja mitä mukaan tarvitsee. Muistathan käydä säännöllisesti varmistamassa, että heijastimet ovat paikoillaan ja polku on muutenkin turvallisessa kunnossa. 

 

Ohjattu pimeän ajan retki

Ohjattu pimeän ajan retki

 

Toimintapisteiden järjestäminen tapahtumissa

Toimintapisteitä voi järjestää osana Koko perheen hämärähommat -tapahtumaa.

Vinkkejä ohjattujen toimintapisteiden järjestämiseen löydät täältä.