Jäät, tulvat ja tuuli karsivat tenonajuruohon kilpailevat lajit pois arktisilta rannoilta.
Suomessa tavataan jotakuinkin 1300 putkilokasvilajia. Määrä vähenee pohjoista kohti ilmaston kylmetessä ja kasvukauden lyhentyessä.
Lapin tunturipaljakoilla esiintyykin enää alle 400 lajia. Näistä huomattava osa on koko maassa esiintyviä lajeja ja varsinaisia pohjoisia lajeja on paljon vähemmän. Ainoastaan paljakalla tavattavia lajeja on enää viitisenkymmentä. Näiden painopiste on Käsivarren geologisesti nuoremmilla ja korkeammilla suurtuntureilla.
Lapin kasvisto on kuitenkin paljon muutakin kuin puuttoman paljakan lajeja. Pohjoisia kasveja löytyy metsistä, soilta, vesistöjen varsilta ja moninaisilta kalliopahdoilta arktisten tuntukankaiden alapuolelta.
Kasvilajien pohjoisuus näkyy usein suomenkielisissä nimissä. Lappi-, tunturi- ja pohjan-alkuisia lajeja on satakunta, kuten esimerkiksi lapinorvokki, tunturikeltano ja pohjanpaju.
Näiden lisäksi löytyy lajeja tai alalajeja, joiden nimessä esiintyy jokin pohjoinen paikannimi kuten tenonajuruoho, ruijanruoholaukka tai keminängelmä. On tietenkin myös lukuisia pohjoisia lajeja, joiden nimistä ei voi päätellä mitään lajin levinneisyydestä kuten vaikkapa ruusujuuri tai kultarikko.
Kasveista innostuneelle retkeilijälle Lapin kasvien bongaus on sekä haastava että innostava harrastus. Kattavasti pohjoisen lajeja löytääkseen joutuu jo aika tosissaan tutkimaan parhaita kasvupaikkoja. Siis: Tuntureiden huippuja, lähteiden reunoja, jokien suistoja ja sorarantoja tai lähdevettä tihkuvien kallioseinämien uurteita.
Löydetyt kasvit kannattaa kuvata, muttei kerätä. Moni laji on rauhoitettu ja esimerkiksi luonnonsuojelualueilla kasvien keruu on muutenkin kielletty. Eikä ole juuri surullisempaa näkyä kuin kasviprässissä litistynyt kuivunut korsi, muistona hienostuneen kauniista tunturin kukasta.
