Puska-Suomi uhkaa hömötiasta. Tätä menoa se katoaa kokonaan vain kymmenissä vuosissa.
Eipä uskoisi, mikä määrä muistia metsään on mahtunut. Tosin se on huvennut vuosi vuodelta vauhdikkaammin. Sitä mukaa kuin hömötiaiset häviävät.
Vielä 1990-luvulla joka neljäs Suomessa talvehtineista 20 miljoonasta linnusta oli hömötiainen.
Hömötiaisen tunsivat ennen kaikki talvimetsässä tarponeet. Hömelön oloinen, tyhmänrohkean utelias harmaatakki ei puikkinut ihmistä pakoon, vaan tupsahti kurkkimaan, kuka sen tontille tuli. Kauaa sillä ei ollut aikaa ihmistä ihmetellä talvennavan tietämissä, kahden pimeän välissä.
Hömötiainen ei pysähdy hetkeksikään, kaikissa kuviteltavissa asennoissa se kieppuu, loikkii, roikkuu, kiipeilee, kääntyilee, pyrähtelee. Hömötiaisella on hoppu, koska sen on puolenkymmenen päivätunnin aikana hotkittava ruokaa nelinkertaisen talviyön tarpeisiin, Lapissa vieläpä kaksin-kolminkertaisella kiireellä.
On ihmeiden ihme, että pikkuriikkisen linnun ruumiinlämpö pysyy neljänkymmenen asteen luvuissa, vaikka vain millien paksuisen höyhentakin toisella puolella on pahimmillaan 80 astetta kylmempää.
Ellei tiainen pujahtaisi yöksi nietosten tai tykkypuiden lumionkaloihin tai kaivaisi kieppiä teeren tavoin, ei se aamua näkisikään.
Mutta ei kymmengrammainen kääpiö pakkasen kidutuksesta selviäisi ilman timantinterävää muistiaan. Tiainen ei tuhlaa päivännäköä päämäärättömään säntäilyyn puusta tai oksalta toiselle, vaan suunnistaa sentintarkasti niille jäkäläpehkoille, kaarnanrakosille ja neulasentyville, joihin se piilotti kuukausia sitten hyönteisen tai hämähäkin, kuusen tai männyn, nokkosen, vadelman tai pillikkeen siemenen.
Tiaisilta kului kolme kuukautta keskikesästä syksyyn siihen, että jokainen niistä keräsi kilokaupalla ruokavarastoja talven tarpeisiin, joka iikka satojen kätköjen päivävauhtia. Mutta varastot pelastavat vain linnun, joka muistaa piilonsa. Vuosituhansien testissä henkiin ovat jääneetkin ja jälkeläisille muistikykyään siirtäneet vain ne yksilöt, joiden pikkurillinpäätä pienempiin aivoihin mahtuu muisto kymmenistä tuhansista kätköistä.
Vielä 1990-luvulla joka neljäs Suomessa talvehtineista 20 miljoonasta linnusta oli hömötiainen. Sen jälkeen lauhat talvet ovat kasvattaneet talvilintujemme joukkoa miljoonilla, mutta metsä-Suomen köyhdyttäminen puska-Suomeksi on hävittänyt yli kaksi kolmasosaa hömötiaisista. Saman verran tiaiskanta harveni 50 vuodessa jo ennen 1990-lukua, jolloin ikämetsien hävitys ei sentään ollut vielä yhtä täydellistä kuin nyt.
Kun kohta viimeisetkin aikuiset metsät on raivattu pusikoiksi, selkoset pirstottu tilkkutäkeiksi, hyönteisiä ja hämähäkkejä kuhisevien leveälatvapuiden paikalla kasvaa joka hehtaarilla ohutoksaista ja suippolatvaista teinipuuta ja taimikkoa, ei hömötiainen enää löydä riittävästi ruokaa koko talven tarpeisiin.
Muisti ei auta, kun ei ole mitään muistettavaa.
Pertti Koskimies
