Mannerjää on viimeisen parin miljoonan vuoden aikana jyystänyt useita kertoja jo ennestään kuluneiden tuntureiden rinteitä.
Nämä loivat alarinteet tai tunturinhännät liittyvät viereisen tunturin samanlaisiin muodostumiin laakson pohjalla. Sinne on syntynyt vuolas puro, joka etsii matalimpia kynnäksiä vastakkaisten harjanteiden välistä ja mutkittelee siksakkia kohti isompia jokia.
Toisiaan vastakkain olevat alarinteet ovat samalla korkeudella ja näennäisesti samanlaisessa ilmastossa. Silti niiden luonto eroaa selvästi toisistaan. Oikealta laskeutuvat kielekkeet ovat pääasiassa tunturikoivikkoa, vain muutamia mäntyjä sinnittelee siellä täällä. Vasemman puolen rinteen peittää vankka ja tiheä männikkö.
Kesällä oikealla puolella esiintyy jo muutamia tunturikasveja, kuten riekonmarjaa ja lapinkuusiota, vasemmalla kasvaa vain metsän varpuja.
Hiihtoretkeilijä valitsee yleensä oikean puoleisen tunturin, jonka tuulille alttiille rinteille muodostuu jonkinlainen hankikeli jo keskitalvella. Vasen puoli alkaa kantaa vasta kevään suojasäiden ja yöpakkasten synnyttämillä viimeisillä lumilla.
Isot erot näiden kahden alueen luonnossa johtuvat mitättömän pienestä syystä. Vasen rinne avautuu lounaaseen ja iltapäivän paisteeseen, oikea puoli kuuluu sen sijaan vähemmän aurinkoiseen tunturin koillisrinteeseen
Tämä kuitenkin aiheuttaa riittävän eron kasvukausien pituuksissa ja mänty puuttuu lähes täysin oikealta rinteeltä. Samalla siellä on kaikki muukin pykälän arktisempaa kuin kurun vastakkaisella puolella – ja jotenkin mielenkiintoisempaa, ainakin havumetsän asukille.
