Israeliin vaeltamaan
Milloin mennä?
Paras aika on lokakuusta huhtikuuhun.
Miten perille?
Talvikaudella Finnair lentää Eilatiin kerran viikossa tiistaisin ja Tel Aviviin kaksi kertaa viikossa. Etäisyys Tel Avivista Eilatiin on 344 kilometriä. Israelilaiset lentoyhtiöt Israir ja Arkia liikennöivät Tel Avivin ja Eilatin väliä.
Majoitus
Kfar Nokdimista käsin on hyvä tehdä päivävaelluksia. Kylässä majoitutaan beduiinityyliin teltoissa. Myös mökkimajoitusta.
Muuta
Tietoa vaellussäästä (esim. tulvatilanne) antaa muun muassa Field School -luonto- ja opastuskeskukset. Keskuksista saa ostaa englanninkielisiä opaskirjoja ja hepreankielisiä, topografisia vaelluskarttoja.
Maastopyöräilijöille hyvä tukikohta on Sde Boker, josta löytyvät hyvien pyöräilyreittien lisäksi myös pyörävuokrausta ja -huoltoa.
Opastettuja vaelluksia, telttojen vuokrausta ja muita vaellusjärjestelyitä hoitaa mm. Desert Trails. deserttrails.co.il
Polut on Israelissa merkitty hyvin. Reitit on merkitty samalla värillä karttaan ja maastoon. Reitit on pyritty merkitsemään niin, ettei kaksi samanväristä reittiä risteä keskenään. Koko maata halkova Israel National Trail tosin on merkitty karttaan vaaleanpunaisella, vaikka maastossa seurataan valko-sini-oransseja merkkejä.
Nahal Tamar-Tzafit
Eri pituisia päiväreittejä, 3–14 kilometriä. Kaunis reitti, jonka varrella on kallioon iskettyjä tikapuita.
Nahal Massor
Ilmavoimien harjoitusalue on avoinna retkeilijöille vain viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Huikeat maisemat avautuvat vuoren huipulta.
East Ramon
Reitti (2–3 päivää, n. 40 kilometriä) kulkee Ramonin makhteshista autiomaahan. Aloituspiste sijaitsee joko Nahal Gvanimin tai Be’erotin parkkipaikalla ja reitti päättyy Sapirin moshaviin. Ruoka ja juoma täytyy kantaa mukana. Reitin alku- ja loppupäässä löytyy erilaisia majoitusvaihtoehtoja teltasta hienoihin hotelleihin.
Israel National Trail (INT)
Israelin pisin vaellusreitti (n. 1 100 km) kulkee Eilatista Libanonin rajalle saakka. National Geographic on listannut reitin yhdeksi maailman eeppisimmistä reiteistä. Reitin varrella hyvin erilaisia maisemia: vuoristoa ja tasankoa, kuivaa autiomaata sekä vehreää pohjoista. Reitin voi kulkea myös etapeissa.
Kivenheiton päästä Eilatista sijaitsee Negevin autiomaa, josta löytyy merkittyjä polkuja kaikentasoisille vaeltajille. Yö nukutaan kirkkaan tähtitaivaan alla.
Kun katsoo Israelin karttaa, on siitä noin puolet autiomaan peitossa. Negevin autiomaa on kuitenkin kaikkea muuta kuin pelkkää hiekkaa. Autiomaamaisema on sekoitus valkean, keltaisen, ruskean ja punaisen eri sävyjä, mielikuvituksellisia hiekkapatsaita, sateenvarjoa muistuttavia akasioita ja jylhiä vuoria.
Vaellusjalkineet riittävät varotoimeksi – ja kurkistus kenkään.
Ja se hiljaisuus. Sellaisen voi löytää vain autiomaasta. Ei lehden värähdystä puissa, ei nurmikon kahinaa. Vain hiljaisuus.
Paitsi silloin, kun vastaan tulee paikallisia retkeilijöitä, ja niitä tulee – onhan maa vain noin entisen Turun ja Porin läänin kokoinen ja israelilaiset innokkaita patikoijia. Varsinkin viikonloppuisin ja juhlapyhinä jalkautuvat paikalliset patikointireiteille ja luonnonpuistoihin.
Iloinen, kovaääninen rupattelu kiirii kauas.
Olemme lähteneet liikkeelle Nahal Tamar- ja Nahal Tzafit-reitille eli Tamarin ja Tzafitin puroille jo pian auringonnousun jälkeen. Varsinkaan kuumana aikana ei autiomaassa kannata kuluttaa voimiaan keskipäivän kuumuudessa. Silloin levähdetään sateenvarjoakasian alla tai vaikkapa luolan suulla ja käytetään tauko energian ja juoman tankkaamiseen.
Juomisesta kannattaa kuumissa olosuhteissa pitää huolta ja muistuttaa kanssapatikoijiakin – se helposti unohtuu. Nestehukan huomaa usein väsymyksenä ja päänsärkynä.
Kiipeän ylös kallioseinämää tikkaita pitkin. Metalliaskelmat on upotettu tiukasti seinään. Pikku pelko unohtuu, kun ylhäällä avautuu hulppea näkymä alhaalla sinisenä hehkuvalle Kuolleellemerelle ja vastapäätä, Jordanian puolelle. Vuoret siellä kurkottavat vieläkin korkeammalle kuin Israelin puolella, jotka kohoavat Negevissä maksimissaan noin kilometriin.
Selkästi merkitty reitti kulkee toisinaan ylös, toisinaan alas. Polku on kivinen, mutta kuitenkin helppokulkuinen, lukuun ottamatta tikaskiipeilyjä.
Autiomaassa suurin vaara eivät suinkaan ole villieläimet, skorpionit tai myrkkykäärmeet. Niitäkin on, mutta harvemmin sellaista näkee. Vaellusjalkineet riittävät varotoimeksi – ja kurkistus kenkään ennen kuin sen laittaa takaisin.
Vaikka aurinko paistaa suurimman osan vuodesta, on talvisin tulvavaara. Jos ylempänä vuoristossa sataa, kertyy vesi lopulta puroiksi, jotka valtaavat tasaiset alueet. Kuohuvat virrat voivat pyyhkiä minuuteissa kaiken alleen. Usein talvisin pelastetaan retkeilijöitä viime hetkellä. Joskus apu tulee helikopterilla, kun matkalaiset noukitaan auton katolta.
Oppaamme kertoo, että niin absurdilta kuin se kuulostaakin, hukkuu autiomaassa vuosittain ihmisiä tulva-aikaan. Hyvin varautumalla ja tarkistamalla sääolosuhteet, on vaeltaminen kuitenkin turvallista.
Muutaman tunnin jälkeen aurinko kuumottaa iholla jo hiukan liikaakin, mutta en malta peittää itseäni, vaan nautin auringosta. Autiomaan asukkaat, beduiinit tekevät asiat toisin. Paksun vaatekerroksen sanotaan toimivan kuin ilmastointi.
Itse en voisi kuvitellakaan kuumaa juomaa keskellä hellettä, mutta beduiinit juovat juomansa kuumana. Oikeassa he ovat. Tutkimukset kertovat, että kylmä juoma itse asiassa nostaa ruumiin lämpötilaa. Täytyisi luottaa autiomaan asukkien vuosisatojen varrella hankkimaan viisauteen.
Viilennyksen lisäksi kahvilla on tärkeä symbolinen merkitys. Kun kahvi jauhetaan rytmisesti perinteisessä, isossa myllyssä, merkitsee myllyn kumina kahvikutsua. Sellaista vierasta ei ole, jolle ei olisi kahvia tarjolla.
Juotujen kuppien määrä kuitenkin kertoo, kuinka läheinen suhde on tai mihin on päästy neuvottelussa, vaikkapa tilanteessa, jossa on tultu pyytämään tyttären kättä.
Beduiineja on Israelissa nykyisin noin 250 000, joista suurin osa asuu juuri Negevin alueella. He ovat Israelin kansalaisia ja monet miehistä käyvät armeijan.
Vielä voi nähdä teltoissa ja pelleistä kyhätyissä asumuksissa asuvia beduiinejä, mutta suurin osa beduiiniväestöstä on asutettu kaupunkeihin. Siirtymistä kaupunkiin ja modernisaation pariin eivät kaikki ole kuitenkaan katsoneet hyvällä. Edelleen osa haluaisi seurata perinteistä elämäntapaa.
Kun päivä painuu illaksi, palaamme autiomaaleiriimme. Päivälliseksi valmistuu hitaasti rosvopaisti beduiinityyliin: kanaa ja kasviksia kuopassa, nuotion hiilloksen alla kypsennettynä. Tuoksut tuovat veden kielelle. Hyvää kannattaa odottaa. Siemailemme lasin viiniä samalla, kun ilta viilenee. Paikalliset viinit pärjäävät nykyään hyvin kansainvälisten viinitilojen rinnalla. Myös Negevissä viljellään viiniä.
Uskomantonta kyllä, mutta itse asiassa autiomaa on erinomainen kasvupaikka viinirypäleille. Päivät ovat kuumia ja yöt kylmiä – ideaalitilanne monelle lajikkeelle. Sademäärä osataan ennustaa tarkkaan, eivätkä tuholaiset viihdy autiomaailmastossa.
Illalla makaan akasian alla. Väsymys painaa jo silmiä, mutta en malta ummistaa niitä. Tummalla taivaalla tuikkivat tuhannet tähdet näkyvät kirkkaampina, kuin missään muualla.
Aamulla ajamme Nahal Massoriin. Vastassa on erikoinen näky – kuin olisimme saapuneet keskelle autiomaata rakennettuun, jättimäiseen elokuvastudioon. Maassa makaa hiekkaan puoliksi uponneita ohjuksia ja vanhoja lentokoneita. Paikka on Israelin armeijan ilmavoimien harjoituspaikka – tosin on täällä kuvattu myös italialaisia lännenelokuvia.
Alue on avoinna siviileille vain viikonloppuisin ja juhlapyhinä.
Siitä ole pelkoa, että harjoitukset alkaisivat kesken vaelluksen. Opasteet kertovat jo kauempana, milloin pääsy on kielletty yleisöltä.
Kiipeämme ylös jyrkkää vuorenrinnettä, kun matkakumppanillani ilmenee korkeanpaikankammo. Kädet ja jalat tärisevät, eikä matkanteosta meinaa tulla mitään. Alastulokaan ei ole vaihtoehto, sillä kiipeäminen ylös on jo tässä vaiheessa helpompaa.
Askel kerrallaan etenemme ja lopulta olemme vuoren päällä tasanteella. Syke tasaantuu ja nautimme huikeasta panoraamanäkymästä. Maisemat ovat karuja, täynnä jykevää, mutta samalla herkkää kauneutta. Huipulla matkakaverini pystyy jo nauramaan itselleen ja on tyytyväinen, että onnistui voittamaan pelkonsa.
Alhaalla sukellamme valkeaan kalkkikivikanjoniin, jossa vesi on pyöristänyt kanjonin seinämät patsasmaisiksi, pyöreän pehmeiksi seinämiksi. Kanjoni on kuin geologinen näyttely eri kivilaatuinen. Yksi seinä on konglomeraattia, hiekan ja kiven sekoitusta, yhdessä hiekkakiviseinässä taas erottuvat vihertävät kupariraidat.
Paluumatkalla ajamme iltauinnille Kuolleellemerelle. Siellä on kylvetty jo kauan ennen roomalaisia.
Vesi on kuin linnunmaitoa, mutta uiminen virkistää väsyneitä lihaksia. Kolmasosan suolaa sisältävässä vedessä tosin ei paljon uida, sillä vesi kelluttaa uimaria pinnalla.
Kuolleessameressä kerrotaan olevan 21 erilaista mineraalia, ja veden terveysvaikutuksista iholle ja koko keholle on paljon tutkimuksia.
Kuollutmeri näyttää vaihtavan väriä päivän mittaan sinisestä turkoosiin. Illalla maisema on kuin maalaus. Kelluessani ihailen laskeva aurinkoa, joka paistaa vielä Jordanian puolen vuorille ja maalaa meren purppuraan.
