Utsjoen läntisen tunturiylängön eli Paistuntureiden erämaa-alue laskee tavattoman jyrkästi Tenon laaksoon. Nuvvuksen kohdalla putousta on Ailigastunturin yläosasta jokirantaan 400 metriä – vain reilun puolen kilometrin matkalla.
Vaikka rinne on jyrkkä, ei se kuitenkaan mikään puuton seinämä ole, vaan paikoitellen tiheän tunturikoivikon verhoamaa. Kaltevuus on kuitenkin niin suuri, ettei siinä juuri ihminen kulje.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana rinteessä näkyy korkeuskäyrän suuntaisesti kulkeva sähkölinja, jonka pystytys on varmasti ollut haastava operaatio.
Tunturierämaahan noustaan mieluummin kurujen ja laaksojen pohjia seuraavia vanhoja uria myöten. Nousua riittää kilometrejä, mutta paljon loivemmin kuin suorinta tietä. Paistuntureiden paikoin yli 500 metriä korkealle ylänköalueelle kuljetaan jokilaaksosta edelleenkin ympäri vuoden. Lumimaan aikaan siellä pyydetään ansoilla riekkoja ja loppukesällä kerätään hilloja palsasoilta. Poromiehet kulkevat ylängöllä pitkin vuotta. Kun vielä liikkujiin lasketaan mukaan lukuisat retkeilijät, tutkijat ja eri alojen harrastelijat, niin mitään vaaraa kulku-urien umpeutumisesta ei ole.
Paistuntureiden alue on luontonsa puolesta erityisen kiehtova, koska sitä voidaan pitää itäisen Lapin arktisimpana seutuna. Noin 5 000 vuotta sitten päättyneen pitkän lämpökauden loppuessa löytyi tunturipaljakoita enää vain Käsivarren luoteiskolkassa ja Paistuntureiden korkeimmilla kohdilla. Muu Lappi oli mäntymetsien peitossa. Arktisuus ja tundramaisuus näkyvät selvästi nykyisinkin kaikkialla ylängöllä.
