Värikallion kaarros
Suomussalmi
Lähtöpaikka
Lihapyörre, Hossan kansallispuisto
Polku
Johdattaa vaikuttaville, Suomen pohjoisimmille tunnetuille kalliomaalauksille.
Rengasreitti
8 km, keskivaativa
LUONTOPOLKU // Värikallion kalliomaalaukset on maalannut kivikauden ihminen.
Tihkusateen harmaa viitta on pysäyttänyt itse ajan. Tyynen järven pinnalle tipahtelee yksittäisiä lihavia vesipisaroita, joiden sointi kaikuu aavemaisena pystysuorasta kalliosta. Katse kiertää kiviseinään maalattuja olentoja: näen siinä eläimiä, ihmisiäkin – sekä kahdella jalalla seisovan hahmon, jolla on sarvet päässä. Alla vellova tumma vesi heijastaa kuvat ylösalaisin, ja tuijotan sen syvyyksiin. Pinta tuntuu portilta toiseen ulottuvuuteen.

Värikallion kalliomaalaukset on maalannut kivikauden ihminen. Somerin rannalla sijaitseva seinämä on Värikallion kaarros -retkeilyreitin kohokohta ja yksi Hossan kansallispuiston päänähtävyyksistä. Kalliosta on maallikonkin helppo erottaa koko joukko erilaisia hahmoja.
Enimmäkseen Värikallion kaarros on metsän siimeksessä kulkeva lenkki, jonka yksityiskohdat – naavapartaiset kuuset, herkän kauniit vanamot, pohjoisen metsän tuoksu ja täydellinen hiljaisuus – käärivät ihmismielen nopeasti somaan rauhaan. Ensimmäinen laavu, Lihapyörre, on lähes lähtöpisteessä. Sen jälkeen matkan varrelta löytyvät vielä Ala-Ölkyn laavu sekä Värikallion suuri keittokatos.

Mukava yllätys odottaa Värikallion jälkeenkin. Kierros on muutenkin melko mäkinen, kivinen ja juurakkoinen, mutta Somerin rannalla rappusten nousu vaatii jo hyvää kuntoa. Hikoilu palkitaan komealla näköalalla, jonne on rengasreitiltä 300 metrin viitoitettu pisto.
Aurinkoisena päivänä valitsisin itse jonkin Hossan kirkasvetisillä rannoilla kulkevan reitin, kuten Kokalmuksen tai Laukkujärven kierroksen. Värikallio on kuitenkin erinomainen valinta harmaalle, jopa sateiselle päivälle, sillä synkkä sää korostaa paikan mystistä tunnelmaa kutkuttavalla tavalla.