Karjalaista kulttuuria ja maalaismaisemia
Outdooractive.com-palvelusta löytyy reittikuvaus sekä tiedot reitin majoittajista ja muista palveluista.
Kulttuurikohteet ovat parhaiten avoinna kesäkaudella. Aukioloajat on syytä tarkistaa aina etukäteen.
Reitillä on pitkiä osuuksia vailla palveluita. Mieti tankkauspisteet huolella etukäteen.
Kolin kohdalla reitti on kymmenien kilometrien ajan poikkeuksellisen rankka. Satunnaisen sähköpyöräilijän lisäksi etappi on onnistunut yllättämään oikeastikin rautareitiset kulkijat.
Vornan museotien paikkeilla on syytä olla tarkkana, ettei ajaudu Pielisen ja Kelvänjärven väliselle tielle, jolloin menettää sympaattisen museoväylän ja joutuu ajamaan röykyttävää reittiä.
Puu-Nurmeksen taloihin pääsee kurkistelemaan elokuisen Avoimet ovet -tapahtuman myötä. Muina aikoina talojen tarinoita voi lukea Vanhan Kauppalan sivuilta www.vanhakauppala.fi
Puu-Juukaan voi tutustua omatoimisesti Kotiseutupolun qr-koodien avulla. juukaseura.fi/museot/kotiseutupolku/
Kirjavinkit reitin varrelta
Kivenpyörittäjänkylä, Heikki Turunen.
Oikeastaan koko Turusen tuotanto sijoittuu Pielisen ympäristöön.
Evan neljä elämää, Katja Kärki
Biofiktio kuvanveistäjä Eva Ryynäsen elämästä.
Kultarinta, Anni Kytömäki
Vaikka virallisesti Kolia ei taideta mainita, mytologia- ja maisemamielessä tarina asettuu vankasti vaaramaisemaan.
Helmisormus kirjekuoressa, Mari Renko
Kahdessa aikatasossa kulkevaa romanttista viihdettä Nurmeksen tunnelmissa.
Tour de Pielinen kiertää Suomen neljänneksi suurimman järven, Pielisen. Omaleimaiset kulttuurikohteet ja pohjoiskarjalaiset makuelämykset rikastavat reissua. Kolin kansallispuiston lähistöllä riittää kulkijoita, mutta muu osa reitistä vie hiljaisille teille.
Olin autoillut niin Pielisen itä- kuin länsireunaakin, ihastellut yksittäisiä kohteita ja ihmetellyt itsekseni, miksi harvat Tour de Pielisen polkeneet kehuvat kierrosta. Satulasta katsellessa salaisuus avautui. Pieniä teitä aistit avoinna rauhallisesti kulkien maakunta tarjoili parastaan.
Vauhtia arvostava aktiiviharrastaja polkaisee kierroksen vuorokaudessa. Kaikki museot ja mutkat tutkiva hitauden ystävä viettää reitillä vaivatta viikonkin. Jos soran rahina käy työlääksi, pystyy reittiä suoristamaan asfalttiteitä pitkin. Kesällä matka puolittuu, kun hyppää Kolin ja Vuonislahden välillä liikennöivän M/S Marival II:n kyytiin.
Oma reissuni osuu heinäkuun helteisiin päiviin. Aikataulu heittää viime hetkellä kuperkeikkaa, ja siksi siipeilen veljeltäni sähköpyörän.
Lainapyörä on väärän kokoinen, satula vieras, enkä ole koskaan polkenut sähköavusteisesti. Kesäisen optimismin vallassa päätän, ettei mikään voi mennä pieleen, sillä akuthan työn tekevät ja lakanoista lakanoihin kulkeva reittisuunnitelma sallii kevyet kantamukset.
Lähden kiertämään Pielistä myötäpäivään Pielisen eteläreunalta Ahvenisen kohdalta ja näin ollen herkuttelen kierroksen vaativimmat osuudet heti ensimmäisenä päivänä.
Oikealla pilkahteleva Pielinen ja vasemmalla Kolin kansallispuisto ihastuttavat, vaan samaan aikaan jyrkät nousut syövät virtaa niin akusta kuin polkijastakin. Kolin kylällä tauko kahvin ja kartan kanssa virkistää, mutta huoli jaksamisesta ei hellitä. Päivän urakasta on jäljellä vielä kaksi kolmannesta.
Kuutostien länsipuolella niin mieli kuin tiekin siliävät. Sukellan maalaismaisemaan. Lähes 30 kilometriä vierähtää näkemättä yhtään autoa. Nelipyöräisten sijaan vilahtaa maisemassa nelijalkaisia: hevosia, lehmiä, lampaita, aaseja, poneja, koiria.
Retkipäivän viimeinen kymmenen kilometrin etappi käynnistyy Nunnanlahden vuolukiviteollisuuden syntyvuosikymmenten jugendtyylisiä rakennuksia ihaillen.
Puu-Juuan kylänraitti on hiljainen. Hotellin viileät lakanat ja jääkaapissa odottava iltapala tuntuvat luksukselta.
Lähes 30 kilometriä vierähtää näkemättä yhtään autoa.
Soratie kumpuilee läpi Vuokon luonnonmaisemiltaan maakunnallisestikin arvokkaaksi todetun alueen. Keski-Vuokossa poikkean reitiltä Niemelän ja Nevalan maille ihailemaan pientä tsasounaa sekä kilometreittäin kunnostettuja kiviaitoja. Vuokonjärven rannan kesäteatterin katsomosta avautuvat maisemat sykähdyttävät, vaikka estradilla onkin hiljaista.
Kukkaniityt huojuvat reitin reunamilla, ja pohjoiskarjalainen vieraanvaraisuus vyöryy syliin. Yksi neuvoo toisen ihmisen sekä nähtävyyden luo, ja jokaisen tarinat haluaisin kuulla, pysähtyä ja juoda kahvit. Vaikka illassa riittäisikin valoa, on akut saatava yöksi lataukseen. Palaan satulaan.
Kartalla yksitoikkoiselta näyttänyt Vuokon ja Nurmeksen välinen etappi osoittautuu oivaksi taipaleeksi kulttuuriähkyn sulatteluun. Onnistun saavuttamaan hetkeksi pyöräretkeilyn euforian, jossa jalat polkevat omaa tahtiaan ja ajatukset liihottelevat vapaina. Pian edessä siintää Nurmes, reitin pohjoinen kääntöpiste.
Kesällä 1891 Nurmeksen keskustaan iski katastrofi. Tuolloin palossa tuhoutunut alue sai nimen Porokylä ja uusi ydin rakennettiin kapealle, korkealle niemelle. Näin syntyi palosolien ja koivukujien Puu-Nurmes, jota nyt suuntaan ihailemaan.
Samaisella harjanteella voisi sateelta tai helteeltä piiloutua vaikkapa Nurmeksen museon kuusipaikkaiseen pienoiselokuvateatteriin. Nykykarjalaisen luksuksen nälkäinen pysähtyisi yöksi Bomban kylpylästä sekä karjalaiskylästä nauttimaan, oma mieleni janoaa vielä satulaan.
Tie Nurmeksesta Mätäsvaaraan mutkittelee tummien pilvien välissä. Tie on märkä, silti onnistun pyydystämään nenälleni vain kaksi vesipisaraa. Näytös huipentuu aukiolla töröttävään sateenkaareen.
Saavun Mätäsvaaran kylänraitille, missä tuntuu kuin elokuvan kuvaukset olisivat yllättäen katkenneet ja lavasteet unohtuneet sijoilleen. Missä kaikki ovat?
Mätäsvaaran kaivoskylä rakentui talvisodan alla. Esiteollinen toiminta jatkui vain seitsemän vuoden ajan. Jälkipolvien ja polkijoiden ihmeteltäväksi jäivät mm. Alvar Aallon suunnittelemat pientalot.
Koko päivän olen säästellyt pyörän akkua ja siksi voin viilettää viimeiset kilometrit kohti majapaikkaa latausta törsäillen. Tuntuu kuin meloisin vuolaaseen myötävirtaan. Annan itseni kuvitella itsestäni liikoja, luulla olevani rautareisinainen.
Nukahdan onnellisena rakennuksessa, jonka seinässä lukee ’Rakkaus’.
Olen saavuttanut tavoitteeni, sillä määränpää on tässä ja nyt. Olen perillä satulassa, maisemassa ja olotilassa.
Teen merkittävän mutkan matkaan, mutta reitiltä poikkeaminen osoittautuu vaivan arvoiseksi tälläkin kerralla, sillä opastettu kierros kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taiteilijakodissa sykähdyttää luonnon ja kulttuurin ystävää. Ryynäsen tanssivat karhut, kurjet, kukat ja sulkakuviot – kokonainen veistetty elämä jää mieleen elämään mukavalla tavalla.
Käännettyäni pyörän paluusuuntaan löydän pienen sinisen kyltin, joka yllyttää oikopolulle. Riemukseni putkahdan suoraan seuraavan kylän reunalle ja vältyn Vuonislahdentien edestakaisin ajelulta.
Vornan museotie sekä Ahvenisen sillat järvimaisemineen ovat reissun makeat loppuhuipennukset. Ahvenisen kioskin kohdalla pysähdyn ja pulahdan voittajafiiliksissä Pieliseen. Matkamittarissa kiiltää 251 kilometriä, sielun säiliössä tuhat ilometriä.
