01 Jotunheimen
Norjan tunnetuimpiin vaellusalueisiin kuuluu Jotunheimen nasjonalpark (1 151 km²). Vuoristoalueen nimi on melko tuoretta perua. Nimen Jotunheimen vuoristoalueelle antoi journalisti Åsmund Olavsson Vinje arviolta 1850-luvun jälkeen. Nimi viittaa oikeutetusti jättiläisiin, ja se on Pohjoismaiden jylhintä vaellusmaastoa.
Pohjoismaiden manneralueen korkein vuorenhuippu sijaitsee Jotunheimenillä. Se on nimeltään Galdhøpiggen (2 469 m) ja sen lähistöllä sijaitsee entinen korkein vuorenhuippu nimeltä Glittertinden (2 457 m). Jälkimmäisen vuoren huipulla kohoava jäätikkö on sulanut vuosikymmenten varrella ja sitä on jäljellä enää muutama metri.
Jotunheimenin sydänmailla sijaitsee kaksi vuonomaista järveä: Gjende (984 m) ja Bygdin (1 048–1 058 m). Niiden läheisyydessä kulkee merkittyjä vaellusreittejä, joilta pääsee ihailemaan satumaisen kauniiden järvien poikki. Järviin voi tutustua myös niillä liikennöiviltä laivoilta käsin.
Kansallispuistossa sijaitsee myös erittäin tunnetut vaelluskohteet, kuten Besseggen ja Fannaråki (2 068 m), joiden molempien poikki kulkee merkitty vaellusreitti. Lisäksi sahahampainen vuorimassiivi Hurrungane (2 406 m) on yksi kansallispuiston upeimmista nähtävyyksistä.
Jotunheimin-vaelluksesta löydät Latu&Polku-artikkelin täältä.
02 Gausdal Vestfjell
Gausdal Vestfjell -tunturialuetta kutsutaan Jotunheimenin vuoriston esikartanoksi. Tunturialueen länsipuolelta avautuu useita panoraamamaisia viuhkanäkymiä kohti Jotunheimenin kansallispuistoa. Tunturialueelta löytyy yli 1800 metrin korkeuteen kohoavia, majesteettisia tunturimassiiveja ja laajoja suoalueita samoin kuin rauhaisia tunturikoivikoiden suojaamia laaksoja.
Gausdal Vestfjell pitää sisällään Langsua nasjonalpark -kansallispuiston (537 km2) sekä useita landskapsvernområde-maisemansuojelualueita ja naturreservat-luonnonsuojelualueita. Tunturialueella on monipuolinen tupa- ja reittiverkosto ja monet reiteistä ovat melko lyhyitä ja helppokulkuisia.
Alueella on useita vaellustupia. Niistä suurinta osaa huoltaa ja ylläpitää DNT. Tunturialueen eteläosissa on Gausdal Fjellstyre -yhdistyksen ylläpitämiä avoimia tupia ja varaustupia. Avoimia tupia käytettäessä Gausdal Fjellstyre toivoo 50–200 norjan kruunun maksua käyttäjältä. Maksu on vapaaehtoinen ja sen avulla tuetaan paikallisyhdistyksen toimintaa.
Gausdal Fjellstyrellä on myös varaustupia. Niiden varaus ja maksu hoituu yhdistyksen internetsivustolta löytyvien yhteystietojen avulla. Varaustupien hinnat vaihtelevat 300–600 norjan kruunun välillä. Hinta on tupakohtainen.
gausdal-fjellstyre.no
03 Breheimen
Jotunheimenin kansallispuiston ja Norjan suurimman mannerjäätikön, Jostedalsbreenin (487 km2) väliin levittäytyy yksi Etelä-Norjan jännittävimmistä vaelluskohteista. Breheimen.
Jäätiköiden koti on osuva nimi kansallispuistolle (1 691 km2), jonka alueella levittäytyy lukuisia jäätikkökenttiä. Jäätiköiltä virtaavien jokien voima on vahva, ja ne ovat uurtaneet maisemaan lukuisia syviä laaksoja.
Breheimenin kansallispuistossa kulkiessa maisema vaihtelee kahden tuhannen metrin molemmin puolin kohoavien vuorenhuippujen, kuperien lumi- ja jäätikkökenttien, laaksojen seinämillä kasvavien tunturikoivikkojen sekä vuolaiden tunturipurojen välillä. Pääseepä joiltakin merkityiltä reiteiltä ihailemaan jäätiköiden kuulaita ja kylmää kohkaavia pintoja.
04 Hallingskarvet & Skarvheimen
Hallingskarvet & Skarvheimen on monimuotoinen kohde. Laajojen kivierämaiden ja tuhansien tunturilampien ja -purojen lisäksi alueelle on tyypillistä syvät laaksoseudut, jotka laskevat kohti vuonoja. Niistä tunnetuimmat ovat Aurlandsdalen ja Flåmsdalen, joissa kummassakin kulkevat merkityt reitit, joskin laaksot ovat luonteeltaan hyvin erilaiset. Siinä kun Flåmsdalen-laaksoa kulkee maailmankuulu ja Pohjoismaiden kaunein junaraide, Flåmsbana, on Aurlandsdalen syrjäinen, rauhallinen ja villimpi laakso kulkea.
Vaellusalue on kooltaan useita tuhansia neliökilometrejä ja ulottuu kaukaa pohjoisesta Jotunheimenin vuoriston eteläpuolelta aina Hardangerviddan ylänkölaatalle. Tunturimaan keskellä sijaitsee Hallingskarvet nasjonalpark -kansallispuisto. Se on kooltaan 450 km².
Alueen eteläosassa sijaitsee Hardangerjøkulen-jäätikkö 73 km². Sitä pääsee halutessaan ihailemaan joka kantilta kulkemalla merkittyjä vaellusreittejä. Jäätikköopastuksia voi kysyä Finsen kylän tunturihotelleista.
Rallarvegen on erittäin suosittu, noin 80 kilometriä pitkä patikka- ja erityisesti pyöräilyreitti Haugastølistä Flåmiin. Matkan varrella on useita yöpymispaikkoja, minkä lisäksi Haugastølissä ja Finsessä on polkupyörävuokraamot. Pyörät voi palauttaa reitin päätepisteeseen, Flåmiin, jolloin takaisin voi matkustaa vaikkapa Flåmsbanaa pitkin.
05 Hardangervidda
Etelä-Norjassa sijaitsee Euroopan manneralueen suurin yhtenäinen ylänköalue. Hardangervidda makaa noin 1 000 metrin korkeudella. Sen koko on noin 8 000 km². Ylänköalueen sydämestä löytyy puolestaan Pohjoismaiden manneralueen suurin, ylänköalueen nimeä kantava kansallispuisto. Sen koko on 3 422 km² On ainutlaatuista, että Helsingin korkeudelta löytyy näin laaja, suojeltu erämaa-alue.
Johtuen suuresta koostaan, Hardangervidda on monipuolinen vaellusalue, jonka pohjois- ja itäosissa keinuva tunturimaisema lepää kulkijan katseen alla rauhallisena ja lempeänä. Vaellusalueen länsiosat tekevät päinvastaisen vaikutuksen – siellä pääsee kokemaan jylhiä vuorenrinteitä, uskaliaasti järvien ylle kurottavia kielekkeitä ja valtoimenaan virtaavia vesiputouksia.
Hardangerviddan kansallispuistossa on myös Norjan tunnetuimpia luontokohteita. Kansallispuiston keskiosissa kohoaa jännittävän muotoinen Hårteigen-vuori (1 690 m), mistä länttä kohti kulkiessa voi tutustua Trolltunga-kielekkeeseen. Aivan ylänköalueen etelälaidalla, Rjukanin kaupungin vieressä, kohoaa Gaustatoppen-vuori (1 883 m), jota verrataan monesti Japanissa sijaitsevaan Fuji-tulivuoreen (3 776 m).
Lumi on asia, mikä kannattaa ottaa huomioon vaellusta suunniteltaessa. On tavallista, että kansallispuiston länsiosissa on lunta vielä kesä-heinäkuun vaihteessa, kun taas itäosien laaksoihin pääsee jo parhaimmillaan ennen juhannusta. Lunta voi sataa myös kesällä ja erityisesti syksyllä lumisateet voivat olla voimakkaita.
Etelä-Norja on vaeltajan Shangri-La. Korkeita vuoria, suuria jäätiköitä, vesiputouksia ja vehreitä laaksoja. Ja mikä parasta, Norja on lähellä.
Etelä-Norjan vaellusalueet levittäytyvät houkuttelevana ja monimuotoisena kokonaisuutena.
Vuonomaan eteläosasta löytyvät Pohjoismaiden manneralueen korkeimmat vuoret ja suurimmat jäätiköt. Piikkipäisten vuorenhuippujen ja massiivisten jäälaattojen lisäksi alueella on useita syviä ja vehreitä laaksoja sekä villinä ryöppyäviä vesiputouksia ja kapeita, vuonomaisia järviä, joiden jalokiven lailla kimmeltävä vesi on vertaansa vailla.
Kaikkea tätä kehystää äkkijyrkkinä kohoavat vuorenseinämät, jotka saavat aikaan suorastaan salaperäisiä maisemia.
Merkittyjen vaellusreittien verkosto kytkee vaellusalueet yhteen. Esimerkiksi Jotunheimenin kansallispuistosta on kulkuyhteydet sen pohjoispuolella sijaitsevaan Breheimenin kansallispuistoon sekä itäpuolella olevalle Gausdal Vestfjell -tunturialueelle. Jotunheimenin eteläpuolella levittäytyy Hallingskarvet & Skarvheimen -tunturialue sekä Pohjoismaiden manneralueiden suurin kansallispuisto Hardangervidda.
Etelä-Norjan laajalla vaellusalueella kulkee satoja merkittyjä vaellusreittejä, joita sitoo yhteen vaellustupien ja tunturihotellien verkosto. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vaellustuvat omistaa Den Norske Turistforening (DNT), joka on Suomen Ladun kaltainen yhdistys. Tunturihotellien omistus jakaantuu tasaisemmin DNT:n ja paikallisten yksityisyrittäjien kesken.
Vaellustupia kutsutaan termillä selvbetjent hytta ja tunturihotelleja sanaparilla betjent hytta.
Useimmat vaellustuvista ovat avoinna ympäri vuoden. Ne ovat hyvin varustettuja, maksullisia ja lukittuja standardilukolla. Standardivaimen saa helpoiten hankittua DNT:n nettikaupasta 100 norjan kruunun panttia vastaan.
Standardiavaimen saamisen vaatimuksena on jonkin Pohjoismaisen ulkoilujärjestön, kuten Suomen Ladun jäsenyys. Avaimen saa pitää itsellään niin kauan, kun on jonkin Pohjoismaisen ulkoilujärjestön jäsen. DNT:n standardiavain on pääsylippu kaikkiin Den Norske Turistforeningin vaellustupiin koko maassa.
Tupia koko maassa on yhteensä noin 500 kappaletta.
Selvbetjent hytta -tuvalle saavuttua tulee täyttää tuvassa oleva protokollakirja Kirjassa on juokseva numerosarja. Kirjaan täytetään nimi- ja osoitetiedot, mahdollisen ulkoilujärjestön nimi (oikeuttaa alennukseen!) ja jäsennumero, maksutapa, saapumis- ja lähtöpäivä sekä mistä on tulossa ja minne matkalla.
Protokollakirjan avulla DNT kontrolloi tupien käyttöä.
Protokollakirjan täyttämisellä vaeltaja varmistaa yösijan tuvalla. DNT:n selvbetjent-tuvissa on patjatakuu eli jokaiselle yöpyjälle luvataan patjapaikka. Mikäli makuutilojen kerrossängyt ovat täynnä, haetaan silloin vintiltä lisää patjoja lattialle. Kukaan ei siis joudu taivasalle nukkumaan. Patjatakuu toimii hyvin. Suurempien ryhmien pitää aina varautua vaellukselle telttojen kanssa.
Yösija maksetaan aamulla tuvalta poistuttaessa. Jäsenhintainen yöpyminen maksaa 280 Norjan kruunua yöltä. Alle 26-vuotiaat yöpyvät puoleen hintaan ja lapset ilmaiseksi tai neljänneshintaan. Suomen Ladun jäsenkortti oikeuttaa jäsenhintaiseen yöpymiseen.
DNT on siirtynyt Etelä-Norjan vaellustuvilla sähköiseen maksamiseen. Maksamiseen voi käyttää esimerkiksi betalingsfullmakt-lomaketta, mihin merkitään tuvan nimi, protokollakirjassa olevan juoksevan numerointisarjan numero oman nimen kohdalta, maksajan osoite- ja yhteystiedot sekä mahdollinen oman ulkoilujärjestön nimi ja jäsennumero.
Lomakkeeseen täytetään myös luottokortin tiedot, mikä vahvistetaan allekirjoituksella. Kaikki maksut ilmoitetaan Norjan kruunuissa. Betalingsfullmakt on kaksiosainen lomake. Lomakkeen päällimmäinen osa jätetään tuvassa olevaan maksulaatikkoon, sen alimmaisen osan jäädessä itselle kuitiksi.
Usean viikon tai kuukauden päästä sähköpostiin tulee maksulinkki, jonka kautta yöpymisen voi maksaa. Järjestelmä on toimiva ja turvallinen.
Tuvilla on aina kamiina, puuvaja, kaasuhella, ulkohuussi sekä patjalliset ja tyynylliset kerrossängyt. Oman lakanapussin tai makuupussin käyttö on pakollista. Tuvat ovat rakenteiltaan monenlaisia, mutta yleisesti makuutilat on erotettu ovin tupakeittiöstä.
Tupakeittiöt ovat hyvin varustettuja, ja niistä löytyvät ruoanlaitossa tarvittavat paistinpannut, kattilat, astiat ja tiskausvälineet. Usealla tuvalla on aurinkovoimalla toimiva sähkö.
Vaellustuvilla voi valmistaa mukanaan tuomaa ruokaa tai ostaa ruokaa tuvalla sijaitsevasta ruokavarastosta. Ruokavalikoima on laaja ja pääsääntöisesti säilykepurkeissa. Hinnat ovat kohtuullisia. Ruokaostokset maksetaan samalla betalingsfullmakt-maksukaavakkeella kuin yöpyminen.
Vesi noudetaan läheisestä joesta, purosta tai järvestä. Vesi noudetaan siihen osoitetuilla ämpäreillä, jotka ovat vain juomavettä varten!
Tupien läheisyydessä on aina puuvaja. Se sijaitsee yleensä samassa rakennuksessa ulkohuussin kanssa. Puuvajasta löytyy puiden lisäksi varakaasupullot tuvassa olevaan kaasuhellaan. Tuvan informaatiotaululta ja tupakirjasta löytyvät ohjeet kaasupullon vaihtamiseksi.
Tuvilta poistuessa vaeltaja siistii jälkensä, sijaa vuoteen, tiskaa tiskit (myös yötä vasten) ja siivoaa lattian. Jätevedelle on osoitettu paikka tuvan läheisyydestä.
Selvbetjent-tuvat on tarkoitettu yhden tai muutaman päivän majoitustilaksi. Riippuu täysin tuvan sijainnista, onko siellä teleliikenneyhteyksiä. Kannattaa varautua siihen, ettei ole.
Etelä-Norjan vaellusalueilla on reilu kaksikymmentä tunturihotellia. Niitä kutsutaan nimellä Betjent hytta ja ne toimivat hotellien tavoin, vaikkakin niistä moni sijaitsee erämaassa. Niissä on henkilökunta paikalla ja niistä voi varata huoneen etukäteen, mikä on paikoin suositeltavaa elokuussa.
Toisin kuin vaellustuvat, Betjent hytta -tunturihotellit eivät ole avoinna ympäri vuoden. Aukioloaikojen ulkopuolella useat DNT:n tunturihotellit toimivat selvbetjent-tunturitupien tavoin. Tällöin niiden käyttö vaatii standardiavainta.
Betjent-tunturihotellit ovat avoinna rajoitetun ajan, yleensä kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Aukioloaikojen ulkopuolella useat DNT:n omistamat tunturihotellit toimivat selvbetjent-vaellustupien tavoin. Tällöin niiden käyttö vaatii standardiavainta.
Tunturihotelleilla voi yöpyä kahdella tavalla, joko pelkällä sänkypaikkahinnalla tai varaamalla täysihoidon. Sänkypaikan jäsenhinta on 370 norjan kruunua. Yöpymisen hintaan vaikuttaa nukkumishuoneen koko, onko se 1–3 hengen huone vai isompi sali.
Täysihoito tarkoittaa aamiaisen, eväspaketin ja päivällisen kuulumista huoneen hintaan, ja tällöin yöpymisen hinta on 960 norjan kruunua. Hinnat ovat aina henkilökohtaisia. Tunturihotellien sisätiloissa ei voi laittaa mukanaan tuomaa ruokaa.
Tunturihotelleissa on suihkut ja sähköt sekä paikoin muuta oheistoimintaa, kuten kalastusta ja paikallisruokaa sekä kanootin tai veneen vuokrausta. Betjent-tupien maksaminen tapahtuu käteisellä tai luottokortilla.
Olennaista Etelä-Norjan vaellusalueille on niiden helppo saavutettavuus: hyvät rautatie- ja linja-autoyhteydet. Norjassa raiteita operoi Norges Statsbaner (NSB). Oslon ja Bergenin välinen rautatie kulkee Hallingskarvet & Skarvneimen -vallusalueen läpi pysähtyen muun muassa Haugastølin ja Finsen rautatieasemilla sekä Hallingskeidin vaellustuvalla.
NSB:llä on samankaltainen lippujen ostomenetelmä kuin VR:llä eli lippujen hinnat vaihtelevat junavuorojen mukaan. Niitä voi ostaa internetistä, rautateiden lippuautomaateista sekä junan henkilökunnalta.
Myrdalin rautatieaseman ja Flåmin kylän välillä sijaitsee erityinen junarata, jota kutsutaan nimellä Flåmsbana. Rautatie on erittäin upea kokemus ja sen voi helposti yhdistää esimerkiksi Rallarvegen-nimiseen pyörä- ja patikkareittiin. Flåmsbanalla on erillinen ja korkeampi hinnoittelu kuin muilla NSB:n junavuoroilla. Lisäksi Flåmsbana-rautatie on suosittu matkailijoiden keskuudessa ja sille linjalle kannattaa lippu varata ajoissa.
Oslon ja Bergenin välinen rautatie kulkee Hallingskarvet & Skarvneimen -vallusalueen läpi pysähtyen muun muassa Haugastølin ja Finsen kylien rautatieasemilla sekä Hallingskeidin vaellustuvalla.
Linja-autot kuljettavat vaeltajia kaikille Etelä-Norjan vaellusalueille. Valdresekspressen-linjan kyydillä pääsee Jotunheimenin kansallispuiston vaellusreittien lähtöpaikkoihin, esimerkiksi Bygdin-, Gjendesheim- ja Leirvassbu-tunturihotelleille on linja-autoyhteys Oslosta.
Haukeliekspressen pysähtyy Hardangerviddan kansallispuiston etelälaidalla sijaitsevalla Haukeliseter-tunturihotellilla, minkä lisäksi Øst-VestXpressenin kyydissä pääsee Lillehammerin matkakeskukselta Flåmin kylällä ja Flåmsbana-rautatieasemalle. Reittejä operoi Nor-Way -linja-autoyhtiö.
Opplandstrafikk liikennöi Jotunheimenin ja Breheimenin kansallispuistojen ympäristössä. Nettbuss-yhtiö vie puolestaan asiakkaita Oslon keskusasemalta ja lentokentältä Geilon kaupunkiin, joka sijaitsee Hardangerviddan kansallispuiston koillislaidalla.
Geilosta menee puolestaan paikallisliikennevuoro 991 Oddan kaupunkiin kesällä ja alkusyksystä kansallispuiston pohjoispuolitse pysähtyen siellä sijaitsevilla tunturihotelleilla. Viimeisin linja-autovaihtoehto on ehdottomasti eksoottisin kokemus.
