Suurin petolintumme
MerikotkaHaliaeetus albicilla
KokoPituus 76–100 cm, siipiväli 190–240 cm, paino 4–7kg
LevinneisyysGrönlannista Japaniin. Suomessa pääasiassa rannikolla ja Lapin suurilla järvillä, mutta on levittäytymässä koko maahan.
RavintoKala, vesilinnut, piennisäkkäät, haaskat
MuutaKyynärsulka voi olla jopa 60 cm pituinen.
Pohjois-Suomessa pesiviä merikotkapareja on 112–125 kpl, koko maassa 500. Kesällä 2018 Pohjois-Suomessa rengastettiin 72 merikotkan poikasta. Merikotka ei ole enää pelkästään rannikon tai Lapin suurien järvien lintu. Nykyisin merikotkan saattaa nähdä pesimäaikaan suurien järvien rannoilla niin Hämeessä, Pohjois-Karjalassa ja -Savossa kuin Keski-Suomessa, missä ensimmäinen pesintä havaittiin vuonna 2017.
Merikotkia katsomaan
Eero Kemilä järjestää Lokan tekoaltaalla merikotkan kuvaus- ja tarkkailuretkiä. Tarkkailu tapahtuu piilokojusta. Tarjolla on myös mökkimajoitusta ja moottorikelkka siirtymiin. Retkiä järjestetään maaliskuun puolivälistä toukokuun puoliväliin.
Uudesta pesästä satanen
Jos vaellusreissulla löydät uuden maa- tai merikotkan pesän, ilmoita siitä Metsähallitukselle – saat satasen! Palkkio maksetaan entuudestaan tuntemattomasta maakotkan pesästä koko maan alueelta ja merikotkan pesästä Pohjois-Suomen alueelta. Kevättalvella pesien lähelle ei pidä mennä häirinnän välttämiseksi, riittää kun havainnon ilmoittaa Metsähallitukselle. Pesälöydöstä tarvitaan löytäjän yhteystietojen lisäksi pesän tarkka sijainti mahdollisine koordinaatteineen. Viime vuonna uusia pesiä löytyi seitsemän. Ilmoita pesästä ylitarkastaja Tuomo Ollilalle.
Lähteet
- Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2018. Metsähallitus, Tuomo Ollila
- Kotkat ja haukat. Dick Forsman (toim.), Suomen Kirjayhtymä 1993.
- wwf.fi/elainlajit/merikotka
Vainon ja ympäristömyrkkyjen runtelema merikotka oli jo kadota Suomen luonnosta, mutta suojelutoimien ansiosta merikotka pelastui ja runsastui. Lokan tekojärvellä merikotka on pesinyt jo 1970-luvulta lähtien. Piilokojusta mahtilintuja voi tarkkailla lähietäisyydeltä. | Teksti & kuvat Markus Sirkka
Pitkän tien päässä siintää laaja valkoinen lakeus, Lokan tekoallas. Tekojärven taustalla kohoavat kutsuvina Nattaset ja Koilliskairan tunturit.
Mustanokkaiset nuoret ovat niitä keltanokkia.
Vähiin käynyt merikotka löysi Lokan tekoaltaan 1970-luvun lopulla, joitakin vuosia etelärannikolla aloitettujen suojelutoimien jälkeen.
Etupäässä kalaa, vesilintuja ja haaskoja syövä merikotka viihtyy Lokalla ja viereisellä Porttipahdan tekoaltaalla mainiosti, missä ruosta ei etenkään kesäaikaan tule pulaa.
Ei ole ollenkaan tavatonta, että mahtilinnun pääsee näkemään Lokan kylän lintutornista tai vaikkapa Sompion luonnonpuiston poluilla, sillä nykyisin merikotkia pesii tekoaltaan ympäristössä parikymmentä paria, Porttipahdalla reilu kymmenen. Sen päälle tulevat vielä nuoret, vielä pesimättömät linnut.
Kaikkiaan Pohjois-Suomessa pesii 112–125 merikotkaparia ja koko maassa noin 500.
Piiloutumalla kotkia pääsee katselemaan lähietäisyydeltä. Istun aivan altaan partaalla sijaitsevassa Eero Kemilän piilokojussa. Kojun edessä on illalla jäälle levitettyjä lohi- ja sisävesikalojen perkeitä, ne maittavat kotkille ja muille tekoaltaan asukkaille mainiosti.
Aamu alkaa lokkien kovaäänisellä kaklatuksella. Lokkeja, korppeja ja variksia on kerääntynyt kojun edustalle kymmeniä. Ne torailevat, lentelevät, rupattelevat. Ilmassa on kevättä.
Kello ehtii kymmeneen ennen kuin huomaan ensimmäisen merikotkan. Se kököttää jäällä hartiat kyyryssä ainakin parin sadan metrin päässä.
Se on varovainen ja tarkkailee, tunnin kaksi. Lopulta se nousee siivilleen ja nappaa jäältä kaikista kauimmaisen hauen selkäruodon ja kiikuttaa sen vielä kauemmas.
Iltapäivällä taivas repeää.
Piilokojun ikkunasta piirtyy äkkinäiselle uskomaton näky: kojun edessä on 13 merikotkaa yhtä aikaa, niitä on ilmassa ja jäällä, mutta lopulta ne asettuvat yhteen riviin, kuin torikokoukseen. Pitää jo hieraista silmänurkkaa: onko merikotka parvilintu?
Tarkkailen lähinnä istuvaa merikotkaa. Sen tunnistaa vanhaksi linnuksi vaaleasta päästä, kirkkaan valkoisesta pyrstöstä ja pistävän keltaisista silmistä. Korppien ja variksien keskellä se on ylväs, suorastaan jättiläiseltä vaikuttava lintu.
Merikotka on Suomen suurin petolintu, jonka siipiväli voi olla kaksi ja puoli metriä. Ylvästä vaikutelmaa pehmentää koipien vain sääriin saakka ulottuva höyhennys – näyttää kuin lintu olisi vetänyt pesältä lähtiessään jalkaansa liian lyhyet housut.
Housujen alta näkyvät väkivahvat jalat ja pelottavan pitkät kynnet. Linnun nokkakin on kirkkaan keltainen, mutta vasta-alkajasta ei ole kyse: merikotkilla keltainen nokka on vanhan ja kokeneen linnun merkki.
Mustanokkaiset nuoret ovat niitä keltanokkia.
Merikotka oli ahtaalla 1970-luvulla, poikasia kuoriutui enää muutama vuosittain. Sen ajoi sukupuuton partaalle 1800-luvulla paisunut vaino, sitten merikotkiin niiden ravinnosta kertyvät ja pesintöjä tuhoavat ympäristömyrkyt, hyönteismyrkky DDT etunenässä.
Merikotkien pelastamiseksi aloitettiin laajamittainen talviruokinta 1960- ja 70-luvun vaihteessa. Rauhoitus astui voimaan jo 1920-luvulla, ensimmäiseksi Ahvenanmaalla, joka yhdessä ympäristömyrkyistä puhtaan ravinnon ja muiden suojelutoimien kanssa pelasti merikotkan.
Kova sydäntalvi ajaa merikotkat Lokalta. Ne suuntaavat joko pohjoiseen, sulan Jäämeren rannalle tai etelään, rengastustietojen mukaan aina Keski-Eurooppaan saakka, tai kauemmaksikin. Onpa yksi Suomessa rengastettu merikotka löydetty Bulgariastakin!
Lokalle merikotkat alkavat palata jo helmikuussa, keskelle talvea. Silloin kalastajien ja kuvausyrittäjän tarjoama ravinto tulee tarpeeseen.
Lokan kuvauspaikka on tavallaan samaa jatkumoa aiemmalle talviruokinnalle, vaikka sen ylläpito on muuttunut yritystoiminnaksi, luontokuvauksen harrastajien ja matkailijoiden palvelemiseksi. Kotkat hyötyvät joka tapauksessa ja saavat helppoa ravintoa kevään hankalissa oloissa, kun vesistöt ovat vielä pääasiassa paksun jään kahleissa.
Ravinnon riittävyydellä on ratkaiseva osa pesintöjen onnistumisessa.
Iltapäivä on ehtinyt pitkälle, kun eväät on syöty kojussa ja jäällä. Linnut katoavat vähin erin näköpiiristä.
Päivä vaikutti olevan niille raskas kaikesta tarjolla olevasta ravinnosta huolimatta, tai juuri siksi, niiden päivä oli jatkuvaa taistelua suupaloista, takaa-ajoa ja saaliin puolustamista, toisaalta kevääseen kuuluvaa kisailua ja leppoisaa rupattelua.
Tarkkailijalle päivä tarjosi huimasti tilanteita ja paljon katseltavaa.
Pastellinsävyisestä hämystä jäältä erottuu merikotkan tuntureiden ympäröimä hahmo. Hetkessä on jotakin erityistä. Onneksi edessä on vielä yksi päivä Lapin merikotkajäillä.
