12.02.2024
Palloista on moneksi myös hiihtotaitojen opettelussa! Erilaiset leikit kehittävät lapsen tasapainoa ja muitakin hiihtämisessä tarvittavia motorisia taitoja. Tarinoiden siivittämänä uutta oppii aivan huomaamatta. 📿Tunnetko sinä ihastuttavan Niiskuneidin (kuva/pehmo)? Niiskuneidin helmet olivat yksi kaunis aamu päässeet katoamaan. Voi sitä surun määrää! Jäljellä oli vain tyhjä ja katkennut ketju (narun pätkä). Mitä oli tapahtunut? Autatko sinä etsimään Niiskuneidin helmet? Suuret kiitokset. Nyt tarvitaan kaikkien apua. Valmistelut: Levitä palloja ladun varteen. Ryhmän koosta riippuen hiihdetään laskemassa helmet (Onhan kaikki tallessa?), poimitaan yksi helmi/kierros/lapsi tai tutkitaan, montako eri väristä helmeä helminauhassa on ollut. Palloja voi myös levittää avoimelle alueelle. Kerätään palloja ämpäriin yksitellen ja kukin omaan tahtiinsa. Lopuksi pallot voi laskea, nimetä värejä ja luokitella värien mukaan. Leikissä ei tarvita sauvoja. Hyödynnä palloja muutenkin erilaisissa hiihtoleikeissä! Tehkää pujotteluratoja, kerätkää palloja pulkkaan tai harrastakaa tarkkuusheittoa yhtenä toimintapisteenä. Ilon ja onnen täyteisiä hiihtohetkiä!