16.08.2023
"Myös koulun piha on toimiva oppimisympäristö. Lähiluontoa on kaikkialla – tarvitaan vain taitoa ja mielenkiintoa nähdä se." Lasten ulkoilun erityisasiantuntijamme Mari Parikka-Nihdin kirjoitus Helsingin Sanomissa 16.8.23: "Ulkona oppiminen ja lähiluonnossa toimiminen ovat kirvoittaneet hienon keskustelun mielipidepalstalla (HS Mielipide 10.8., Heikinheimo ja Kaasinen 12.8., 14.8.). Suomessa on vahvaa osaamista aiheen ympärillä niin kouluissa kuin varhaiskasvatuksessakin. Monet ympäristökasvatus-, liikunta- ja ulkoilujärjestöt tarjoavat tukea ulkona toimimiseen. Erityisesti Suomen Ladun jäsenyhdistys Ulko-opet on koonnut toiminnasta kiinnostuneita yhteen. Suomen ympäristöopisto Sykli on kouluttanut ympäristökasvattajia ulkona oppimisen painotuksella vuodesta 2017. Opetusta ja kasvatusta ohjaavat asiakirjat edistävät toimintaa yhä vahvemmin. Tästä hyvänä esimerkkinä on muun muassa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelman perusteiden ohjaus käyttämään lähiluontoa ja luonnonympäristöjä säännöllisesti eri oppimisenalueiden oppimisympäristöinä. On hyvä muistaa, että ulkona toimiminen ja oppiminen ei vaadi aina omaa koulumetsää tai metsäaluetta. Ulkona oppimisen, liikkumisen ja toiminnallisuuden näkökulmasta myös koulun tai päiväkodin piha on toimiva oppimisympäristö. Lähiluontoa on kaikkialla. Tarvitaan vain taitoa ja mielenkiintoa nähdä se. Uuden toimintakulttuurin luomisessa arvokeskustelulla, asenteiden tuulettamisella ja erityisesti täydennyskoulutuksella on paikkansa. Näille tulee löytää koulun ja varhaiskasvatuksen arjessa aikaa. Kasvaneet ryhmäkoot ja oppijoiden tuen tarpeiden kirjo ovat haasteita, joihin tarvitaan myös poliittista arvovalintaa. Mistä ja miten rakentuvat lapsen ja nuoren hyvinvointi, liikkuva elämäntapa, uuden oppimisen motivaatio, yhteisöllisyys, välittäminen, ekososiaalinen sivistys, luontoyhteys ja tulevaisuustaidot? Lähiluonto voinee toimia vastauksena näihin kaikkiin kysymyksiin. Suomen Latu edistää asiaa tarjoamalla erityisesti varhaiskasvatukseen täydennyskoulutusta sekä materiaaleja. Ulkona oppimista edistetään yhteistyössä Ulko-opet ry:n ja muiden verkostojen kanssa." Kirjoituksen löydät www.hs.fi/mielipide