Uutiset

Image

Liikkuva perhe toiminnan kehittäminen Lappeenrannassa

12.05.2025

Lappeenrannassa on tehty määrätietoisia ratkaisuja perheiden liikunnallisen elämäntavan tukemiseksi. Vuonna 2023 käynnistetty Myö liikutaa – Mielellään! -hanke on vahvistanut liikuntaneuvontapalveluja, selkeyttänyt perheliikunnan palvelupolkua ja tiivistänyt yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Toimintaa on laajennettu muun muassa matalan kynnyksen liikuntapalveluihin ja kortteliliikuttajatoimintaan, ja työtä jatkaa vuonna 2025 käynnistynyt Perheet liikkeelle! -hanke. Tavoitteena on vakiinnuttaa kehitetyt mallit osaksi Lappeenrannan liikuntatoimen pysyvää toimintaa ja edistää perheiden aktiivista arkea entistä laajemmin.

 

Millaisia merkittäviä ratkaisuja perheiden liikunnallisen elämäntavan lisäämiseen on tehty?

Vuonna 2023 käynnistetty Myö liikutaa - Mielellään! -hanke on vahvistanut Lappeenrannan kaupungin liikuntaneuvontapalvelua ja tiivistänyt yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.

Hanke halusi selkeyttää liikuntatoimen perheliikuntaneuvonnan palvelupolkua ja tämän seurauksena Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelija toteutti kehittämistyönä perheiden liikuntaneuvontaprosessin. Kehittämistyön tarkoituksena oli selkeyttää ja helpottaa perheiden liikuntaneuvontaan hakeutumista. Tämän ansiosta otettiin käyttöön uutena toimintamallina vastinparitoiminta, jonka ansiosta liikuntaneuvontaan ohjautumisen ja liikunnan aloittamisen kynnystä on madallettu.

Vuonna 2024 hanke laajensi toimintaansa kehittämällä perheille matalan kynnyksen liikuntapalveluja. Hanke jalkautui mm. Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahviloihin ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän alle kouluikäisten kerhoihin tuomalla niihin liikuntaa osana tapaamisia. Kerhoissa kokeiltiin myös pienryhmille suunnattua ryhmämuotoista liikuntaneuvontaa. Tätä tullaan jatkamaan ja kehittämään entisestään.

 

Mistä lähdettiin, missä ollaan nyt ja mitä kohti menossa?

Myö liikutaa - Mielellään! - hankkeen tavoitteena on tukea liikunnallista arkea ja lisätä liikkumista erityisesti niiden kuntalaisten keskuudessa, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän. Tätä varten on kehitetty uusia palveluita ja palvelupolkuja, jotka helpottavat liikunnan pariin löytämistä.

Hankevuosina 2023 ja 2024 aikana kehitettyjä toimintamalleja on saatu vakiinnutettua, ja yhteistyö Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Lappeenrannan seurakuntayhtymän kanssa jatkuu edelleen vahvana. Uutena toimintona kehitettiin kortteliliikuttajatoiminta, jonka tavoitteena on edistää lasten ja perheiden liikunta-aktiivisuutta vapaaehtoisten kortteliliikuttajien voimin. Ensimmäinen Kortteliliikuttaja-koulutus järjestetään keväällä 2025.

Vuonna 2025 keskeisenä kehittämiskohteena on seurayhteistyö, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden matalan kynnyksen liikuntaryhmien tarjontaa. Tämä tukee myös perheliikuntaneuvonnan asiakkaille tarjottavia liikuntamahdollisuuksia.

Vuoden 2025 alussa käynnistynyt uusi Perheet liikkeelle! -hanke vahvistaa jo rakennettua perheiden liikuntaneuvonnan palvelupolkua etsien aktiivisesti uusia yhteistyötahoja. Hanke jatkaa myös varhaiskasvattajien ja perhekerhojen ohjaajien tukemista perheiden liikunnallisen elämäntavan edistämisessä sekä vakiinnuttaa liikuntainformaatioiden jakamisen osaksi päivittäistä käytäntöä.

Hankkeiden toiminnot tukevat toinen toisiaan.

 

 

Mitä erityistä toiminnassa on, mitä toimenpiteitä on tarjolla ja mille kohderyhmille?

Myö liikutaa – Mielellään! – hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut jalkautua sinne missä lapsia ja perheitä jo kohdataan, kuten seurakuntien perhekerhot ja päiväkotien pihat. Hankevuosien aikana on järjestetty useita erilaisia liikuntatapahtumia, joista erinomaisina ja vetovoimaisina tapahtumina voidaan mainita mm. yhteistyönä paikallisten urheiluseurojen kanssa toteutettu koko perheen Liikuntapiknik sekä varhaiskasvatusikäisille tarjottu Lapsella on oikeus liikkua -tapahtuma Lapsen oikeuksien päivänä. Molemmat tapahtumat keräsivät useita satoja liikkujia, joten toiminnat tullaan vakiinnuttamaan Lappeenrannan liikuntatoimen vuosisuunnitelmaan.

Lisäksi hankkeessa on tuettu kunnallisten päiväkotien varhaiskasvattajia ottamaan liikkuminen puheeksi osana vasukeskusteluja, jos huoli lapsen tai perheen vähäisestä liikkumisesta tai passiivisesta elämäntavasta herää. Tätä varten kehitettiin liikunnan puheeksi ottamisen malli. Jatkossa liikuntatoimen vastinpari huolehtii vuosittain ajankohtaisen liikuntainfon välittämisestä varhaiskasvattajille. Perheet liikkeelle! -hankkeen myötä tätä laajennetaan myös yksityisten palveluntarjoajien ja avoimien päiväkotien suuntaan.

 

Mitkä ovat toiminnan tulokset ja onnistumiset? Entä kehittämistarpeet?

Myö liikutaa – Mielellää! -hankkeen toimintojen kautta on onnistuttu tavoittamaan jo tässä vaiheessa paljon lapsiperheitä.

Hankkeen myötä on luotu toimiva yhteistyömalli Lappeenrannan seurakuntayhtymän ja MLL:n perhekerhojen kanssa. Tämän ansiosta liikunnallinen sisältö on saatu juurrutettua osaksi heidän perhekerhotoimintojansa. Jatkossa liikuntatoimen vastinpari huolehtii ajankohtaisen liikuntainfon ja liikuntaideoiden välittämisestä kerhojen ohjaajille. Yhteistyötä jatketaan myös erilaisten tapahtumien ja kerhotoimintojen järjestämisessä.

Hankevuosien aikana on pystytty edistämään keinoja, joiden avulla ennaltaehkäistään lappeenrantalaisen lasten ja perheiden liikkumattomuutta. Myö liikutaa – Mielellään! -hankkeen myötä onnistuttiin rakentamaan palvelupolut varhaiskasvatuksen ja liikuntatoimen sekä neuvolapalveluiden ja liikuntatoimen välille.  Näiden palvelupolkujen myötä liikkumisen puheeksi ottaminen ja perheiden ohjautuminen liikuntaneuvontaan on nyt sujuvampaa. Yhteistyötä ei pidä unohtaa, joten vastinparitoimintaan on panostettava. Yhteys toimijoihin ei saa katkea, joten vuosittaiset liikuntainfotilaisuudet ovat äärimmäisen tärkeitä.

 

 

Jatkosuunnitelmat vuodelle 2025

Vuonna 2025 tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa hankkeiden vaikutusta liikunnallisen elämäntavan tukemisessa erityisesti lapsille ja perheille. Myö liikutaa – Mielellään! -hanke tiivistää yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa käynnistäen yhteistyössä uusia matalan kynnyksen liikuntaryhmiä, sekä uudella korttelitoiminnalla pyritään laajentamaan helposti saavutettavaa liikuntatarjontaa vapaaehtoisten voimin. Lisäksi seuroja ja järjestöjä kutsutaan mukaan liikuntatoimen tapahtumien järjestämiseen (esim. seuraesittelyt ja lajikokeilut).

Hankkeiden yhteistyö seurakuntien ja MLL:n kanssa jatkuu edelleen. Yhteistyö on liikunnallisten sisältöjen tuominen osaksi seurakuntien ja MLL:n kerhotoimintaa (tapahtumayhteistyö, liikuntakerrat kerhoissa, liikuntamateriaali kerhojen käyttöön, MLL kesäleirit ja liikuntainfot).

Hankkeet järjestävät yhdessä uusia ja erilaisia liikuntatapahtumia perheille, joita on tarkoitus järjestää jatkossakin osana Lappeenrannan liikuntatoimen perustoimintaa. Tapahtumat sijoittuvat erityisesti koulujen loma-aikoihin.

Tehokas viestintä on ollut aiempina hankevuosina tärkeää, ja sen työstäminen ja juurruttaminen jatkuu edelleen. Keskeisenä tavoitteena on hankkeen toimintojen juurruttaminen osaksi liikuntatoimen peruspalveluita.

 

Teksti: Hanna Putkonen, Perheet liikkeelle! - hanke, hankekoordinaattori/liikunnanohjaaja, Lappeenrannan kaupunki/ Liikuntatoimi, hanna.putkonen@lappeenranta.fi ja +358 404819399 

Eveliina Nykänen Myö liikutaa - Mielellään! – hanke,  liikunnanohjaaja, Lappeenrannan kaupunki/ Liikuntatoimi, eveliina.nykanen@lappeenranta.fi ja +358 408296162
 

Kuvat: Perheet liikkeelle! - hanke