20.11.2025
Lapsuus on aika, jota ei voi elää uudelleen! 💚 Tällä sanomalla käynnistettiin 20.11 Vapautetaan lapset -kampanja ja avattiin mahdollisuus allekirjoittaa sitoumus leikkivän ja liikkuvan lapsuuden puolesta. 💚 Sitoumus julkistettiin aamiaistilaisuudessa, jossa panelisteina olivat ministeri Mika Poutala, ulkoiluvaikuttaja Mikko “Peltsi” Peltonen, Unicefin erityisasiantuntija Erika Turunen ja Reiman toimitusjohtaja Heikki Lempinen. Panelin veti The Activist Agencyn Niklas Kaskeala. 💚 Tilaisuudessa Erika Turunen muistutti, että lapsen oikeus liikkua on kirjattu Lasten oikeuksien sopimukseen – ja se tarkoittaa aikuisten velvollisuutta mahdollistaa lapsen liikkuminen. 💚 Ministeri Poutala toi valtionhallinnon terveiset: tulossa ovat kansalliset ruutuaikasuositukset, ja Suomi Liikkeelle -rahoituksessa panostetaan päiväkoti- ja koulupihojen luonnonmukaistamiseen sekä liikunnallistamiseen. 💚 Reiman Heikki Lempinen peräänkuulutti ulkoilun ja luonnossa liikkumisen positiivista vahvistamista, jota voivat tehdä niin yhteisöt kuin yritykset. 💚 Peltsi puolestaan haastoi miettimään, mitä on tapahtunut perheiden yhteiselle ajalle – ja muistutti, että aikuisten pitäisi leikkiä lasten kanssa enemmän. ❗ Näihin kaikkiin ajatuksiin on helppo samaistua. Me Suomen Ladussa olimme mukana heti, kun kutsu teemaan kävi. ❤️ Lapsilla on oikeus luontoyhteyteen, leikkiin ja villiin arkeen. @liikkuvaperhe #MoreHoursOutdoors #vapautetaanlapset #oikeuskuulua