📯 Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisten ja paikallisten kehittämisavustusten haut liikunnallista elämäntapaa edi...
15.10.2024
📯
Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisten ja paikallisten kehittämisavustusten haut liikunnallista elämäntapaa edistäviin hankkeisiin vuodelle 2025 ovat käynnistyneet.
📆 Hakuaika on 12.11.-16.12.2024
Avustuksen päätavoitteena on lisätä väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta Suomessa koko elämänkulussa, erityisesti vähän liikkuvien keskuudessa.
Hankeavustuksilla liikunnallisen elämäntavan kehittämiseen tuetaan eri ikä- ja väestöryhmiin kohdistuvia liikunnallista elämäntapaa edistäviä valtakunnallisia tai valtakunnallisesti merkittäviä kehittämishankkeita, joiden avulla lisätään väestön liikuntaa liikkumissuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista.
Tavoitteena on inklusiivinen ja kaikille avoin liikuntakulttuuri, jossa niin mahdollisuudet kuin lopputulokset liikuntatoiminnassa ja -palveluissa ja niiden saatavuudessa ovat eri väestöryhmille tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset. Hanke voi kohdistua yksittäisiin kohderyhmiin, kuten varhaiskasvatus, koulu, opiskelu, ikäihmiset ja erityisryhmät tai vaihtoehtoisesti yhdistää eri ikä- ja kohderyhmiä ilmiöpohjaisesti, kuten luontoliikunta tai perheliikunta.
Ikiliikkuja-hankkeissa voidaan avustaa aiemmin tästä avustusmuodosta rahoituksen saaneita jatkohankkeita sekä uusia hankkeita. Muiden hankkeiden osalta voidaan avustaa ainoastaan aiemmin tästä avustusmuodosta saaneita jatkohankkeita. Tästä hausta ei voida myöskään avustaa Suomi liikkeelle -ohjelman määrärahoista avustettuja hankkeita (kokeilut ja innovaatiot, liikuntaneuvonta, Liikkuva koulu ja Move!), eikä opiskelupäivän liikunnallistamishankkeita.
Lisätietoja hakuohjeisiin:
👉 https://okm.fi/-/liikunnallisen-elamantavan-valtakunnallise…
👉 https://okm.fi/-/liikunnallisen-elamantavan-paikalliset-keh…