Uutiset

Image

Alkuviikon vapaapäivät osuivat niin mukavasti, että päätin lähteä kävelemään jo pitkään ajatuksissa olleen Hirvaan kierr...

03.07.2024

Alkuviikon vapaapäivät osuivat niin mukavasti, että päätin lähteä kävelemään jo pitkään ajatuksissa olleen Hirvaan kierroksen Salamajärven kansallispuistoon. Maanantaina satoi sitkeästi iltaan saakka, ja tyyni sekä kostea ilma manasi sankat hyttysjoukot esiin piiloistaan. Saatoinpa jopa pohtia, että kävelen läpi yön, jotta pääsen aamupäiväksi takaisin autolle ja kotiin 🙄 No, onneksi illalla noussut tuuli ja poutasää karkoitti pahimmat inisijämassat ja ruoka ja unet piristivät kävelijän. Kiersin reitin vastapäivään, ja ensimmäisen yön vietin Sääksjärven rannalla. Toisena päivänä sää oli mainio kävelyyn. Vaikka tämän päivän reitti kulki isoimmalta osin suojelualueen ulkopuolella, reitille mahtui pusikoiden ja metsäautoteiden lisäksi myös idyllinen Valvatin autiotupa sekä Vähä-Valvatin kauniit, soiset rannat. Pitkälahden kämpällä törmäsin @jani_soderlund iin, oli mukava vaihtaa muutama sana. Yöksi jäin Jyrkkäniemeen, joka olikin tosi kaunis ja hyvä paikka telttailuun. Kolmas päivä kulkikin sitten taas kokonaan kansallispuiston alueella, ja olivat mielestäni reitin kauneimmat. Upeaa suota, villejä pirunpeltoja ja eri-ikäistä metsää. Lähtisinkö uudestaan? Hirvaan kierrokselle ehkä en, pusikoita löytyy lähempääkin. Mutta Salamajärven kansallispuiston alueelle ehdottomasti, villi metsä soineen ja lampineen oli upeaa. #hirvaankierros #salamajärvenkansallispuisto #luontoonfi #kansallispuistottutuiksi #kansallispuisto #vaellus #retkipaikka #retkelle #ulkonaperillä #luonto #luontokuva #finnishsummer #finnishnature