Kuukauden ulkoiluteko: Frisbeegolf rantautui Kotkaan

to 20. lokakuuta 2016 09.17.00

Kotkan Petäjäsuolle toteutettiin laadukas ja suosittu 20-väyläinen frisbeegolfrata. Mutta kuinka se tehtiin ja miksi se on niin suosittu?

Ensin tarvitaan ajatus ja tavoite
Kotkan Ladun Raimo Karjalaisella oli jo viisi vuotta sitten vireillä idea frisbeegolfradasta. Keväällä 2015 Suomen Latu lahjoitti koreja uusien frisbeegolfratojen pesämunaksi. Kotka haki viiden korin settiä ja Karjalainen uskoi itse pystyvänsä myymään paikallisille yrityksille 4 koria lisää. Tältä pohjalta polkaistiin iso ratahanke käyntiin.

Radan rakentamien aloitettiin Petäjäsuolla keväällä 2015 ja 9-väyläisen radan avajaisia heitettiin saman vuoden heinäkuussa. Kesällä 2016 rataa jatkettiin vielä 11 väylällä. Rata on kaikkiaan 4,5 km pitkä ja väylien pituus vaihtelee 59:n ja 216 metrin välillä.12 koria on sijoitettu metsäisille väylille ja 8 koria avoimeen maastoon. Peltoväylillä on talvisin lasten hiihtolatu ja -halsteri.

Tänä vuonna radalle kertyy noin 10 000 käyntiä. Ensi kaudelle hankitaan kävijälaskuri.

Kukaan ei tee rataa yksin
Radan tekeminen aloitettiin sopimalla maankäytöstä Kotkan kaupungin ja kahden yksityisen maanomistajan kanssa. Radan rakentaminen vaati noin 2 000 talkootuntia. Näistä konetyötunteja oli noin 40. Talkooporukan ydin muodostui Kotkan Ladun vapaaehtoisista, lisäksi turvapaikanhakijat auttoivat risutalkoissa. Kaupungin puistotoimi kuljetti risut haketettavaksi ja sorat saatiin kiviainesyhtiöltä. Peltoalueet kunnostettiin jatkuvasti niittämällä nurmikoksi.

Radan ylläpidosta vastaa Kotkan Latu. Raimo Karjalainen huristeleekin alueella säännöllisesti ruohonleikkurilla ja talkoilla raivataan oksia metsäväyliltä. Viikoittainen radan huolto vaatii noin 15 h työtä.

Harrastajat mukana suunnittelussa
Hankkeen alussa Kotkan Latu kyseli paikallislehdessä frisbeegolfin harrastajia mukaan radan suunnitteluun. Lehti-ilmoituksesta alkoi hyvä yhteistyö Haminan Frisbeegolf ry:n kanssa. Sieltä löytyi myös radan pääarkkitehti, Fabrizio Ferrara.

Ferraran ja Karjalaisen mukaan radan suunnittelussa oli kolme keskeistä tavoitetta: 1) sen tulee tarjota onnistumisen mahdollisuuksia aloittelijoille ja 2) haastetta kokeneille heittäjille. Lisäksi 3) katsojille pitää olla paikkoja, joista peli näyttää hienolta.

Petäjäsuon rata on saanut hyvää palautetta ja siellä järjestetään säännöllisesti viikkokilpailuja ja isompiakin kisoja. Ferraran mukaan pelillisesti radan suunnittelussa on tärkeää muistaa:

1. Turvallisuus. Radan on oltava kokonaisuus, jossa ei ole toisiaan risteäviä väyliä. Tiet ja polut on mahdollisuuksien mukaan pidettävä pelialueen ulkopuolella.
2. Hyvät merkinnät ja opasteet. On tärkeää, että pelaajat tietävät aina mihin mennä. Väyläopasteet on merkitty puihin. Korien luona on aina kartta seuraavasta tiistä. Parkkipaikalla on ratakartta.
3. Väylien monipuolisuus. Monipuolisuus tarkoitta ylä- ja alamäkiä ja rysty- ja kämmenpuolelta heitettäviä väyliä.
4. Ylläpito ja viihtyisyys. Laadukas ja jatkuva kunnossapito on turvallisuus- ja viihtyisyystekijä, mutta vaatii jatkuvaa panostusta. Kävijäpalautteen avulla ylläpitoa parannetaan jatkuvasti.

Kotkan Ladun frisbeegolfrata on malliesimerkki siitä, kuinka laadukas ja hyvin ylläpidetty ulkoilupaikka tuo käyttäjiä. Kaikissa olosuhdehankkeissa pitäisi muistaa, että työ pitää tehdä laadukkaasti, ei vain roiskaisemalla. Jo 9-väyläinen, monipuolinen ja hyvin ylläpidetty frisbeegolfrata palvelee hyvin harrastajia ja lähiseudun asukkaita arkiharrastuspaikkana. Kaikkien ratojen ei tarvitse olla erityisen pitkiä. Riittää, että se mikä tehdään, tehdään helposti saavutettavaan paikkaan ja laadukkaasti.

Kotkan Latu
http://www.kotkanlatu.net/www/
Radan esittely: https://youtu.be/bL39fjwaKNw 

Haminan frisbeegolf ry
http://www.hafg.fi/