50 vuotta latutaivalta

to 15. kesäkuuta 2017 10.38.00

Puheenjohtaja Marko Hassinen toivotti kaikki tervetulleeksi, jonka jälkeen Suomen Latu ry:n tervehdyksen toi 1. varapuheenjohtaja Anja Korhonen. Hän toimii Ladun hallituksessa Savo-Karjalan latualueen hallitusedustajana. Puheessaan hän viittasi yhdistyksen uurastamaan hienoon latumajaan, vilkkaaseen toimintaan sekä pitkään latu-uraan, jota yhdistys on ansiokkaasti vienyt eteenpäin jo 50 vuotta. Paikalla oli myös pitkän linjan latulaisia kuten aiempi puheenjohtaja Pekka Karhunen (20 vuotta) sekä Helena Jäntti. Helena Jäntille ojennettiin 24.4.2017 Suomen Ladun kevätkokouksessa ansioristi liikunnan eteen tekemästä vapaaehtoistoiminnasta.

Puheenvuoroissa ja tervehdyksissä kiiteltiin Suonenjoen Ladun aktiiveja ja toimijoita vapaaehtoistoiminnasta ja yhteisöllisyydestä. Juhlaankin vapaaehtoiset emännät olivat loihtineet upean ja herkullisen kattauksen.

Teksti ja kuva: Anja Korhonen

Kuvassa Suonenjoen Ladun johtokunta.