YLE Spotlight: Kansallisomaisuus myynnissä?

20.04.2016|Vaikuta

Eduskunnan päätös Metsähallituksen yksityistämisestä ja uudelleenjärjestelyistä herättää huolta. Spotlight-ohjelmassa kysytään, alkaako tästä valtion metsä- ja vesialueiden häikäilemätön hyödyntäminen?

Suomen Latu oli mukana Metsähallituslakia vastustavassa mielenilmauksessa helmikuussa.

Juuri eduskunnassa hyväksytty metsähallituslaki herätti niin kansalaisissa kuin järjestöissäkin huolta: asiaa koskeva kansalaisadressi kokosi nopeasti 130 000 allekirjoittajaa.

Nyt YLE Spotlight -ohjelma yrittää vastata, miksi päätös herättää huolta.

Suomen Ladun ja muiden järjestöjen aikaansaama kansalaiskeskustelu ja vaikuttamistyö saivat osaltaan aikaan sen, että metsähallituslaki ei romuttanut kokonaan Luontopalveluiden asemaa. Lisäksi Metsähallituksen kirjanpitomallia muutettiin siten, että toiminta on hieman helpommin ulkopuolelta seurattavaa. Uusi perustettava yhtiö säädettiin kokonaan valtion omistamaksi, mikä tekee sen myymisestä vaikeampaa.

Sen sijaan lakimuutoksen siivellä siirrettiin esimerkiksi 40 000 hehtaaria Ylä-Lapin virkistysmetsiä pois Luontopalveluiden taseesta. Muutos avaa mahdollisuuden niiden kovempaan taloudelliseen käyttöön.

Metsähallituslaki on edelleen pitkällä aikavälillä uhka luonnon virkistyskäytölle ja retkeilylle. 

Tähän johtopäätöseen tullaan myös YLE Spotlightissa: "Kyse on valtataistelusta kahden ministeriön ja johtajan välissä sekä kahdenlaisesta suhtautumisesta luontoarvoihin... Suomen luontoon on nyt istutettu pieni myyntioptio."

Katso ohjelma YLE Areenasta: http://areena.yle.fi/1-3083106

Kommentoi