Tutkimus: Suomalaiset haluavat kehittää liikuntapaikoista eniten ulkoilun olosuhteita

05.05.2023|Vaikuta

Ulkoliikuntareitit ja -paikat ovat myös suosituimpia liikuntapaikkoja.

Suomalainen aikuisväestö haluaa kehittää eniten ulkoilun olosuhteita ja erityisesti lähiulkoilureittejä, selviää Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Ulkoliikuntareitit ja -paikat ovat myös suosituimpia liikuntapaikkoja.

Kyselytutkimuksessa vastaajille esitettiin lähes 30 eri liikuntapaikkaa, kevyenliikenteen väylistä uimahalleihin. Tärkeimmäksi kehitettäväksi liikuntapaikaksi suomalaiset nimesivät merkityt lähiulkoilureitit. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat luontopolut ja asfalttipäällysteiset pyörätiet, metsät ja muut ulkoilumaastot sekä talvikävelyreitit.

 

“Kyselyn tulokset eivät sinänsä ihmetytä, sillä kaikesta liikunnasta kaksi kolmasosaa tapahtuu ulkona ja siitä suurin osa kodin lähellä. Suomalaiset ulkoilevat noin miljardi kertaa vuodessa”, sanoo Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.

“Ulkoiluolosuhteet ovat kuitenkin jääneet valtionhallinnossa eri ministeriöiden toiminnan reuna-alueille, eikä niiden kehittämisestä vastaa käytännössä kukaan. Jotta pääsemme kunnolla näitä kansalaisten eniten haluamia liikuntapaikkoja kehittämään, on selkeästi osoitettava valtionhallinnossa vastuutaho ulkoilun olosuhteiden kehittämiselle”, jatkaa Karlsson.

Suosituin liikuntapaikka on asfalttipäällysteiset kävelytiet

Samassa tutkimuksessa kysyttiin myös liikunnan harrastamisen määriä kullakin liikuntapaikalla. Suosituimmaksi liikuntapaikaksi osoittautui asfalttipäällysteiset kävelytiet, joilla liikkuu 85 prosenttia aikuisväestöstä. Seuraavaksi suosituimmilla liikuntapaikoilla eli metsissä ja muissa ulkoilumaastoissa sekä luonnonpoluilla ihmiset liikkuivat lähes yhtä paljon kuin asfalttipäällysteisillä kävelyteillä. Seuraavina tulivat asfalttipäällysteiset pyörätiet ja merkityt lähiulkoilureitit.

“Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempia tutkimuksia ulkoilun ja ulkona tapahtuvan liikunnan erittäin suuresta osuudesta kaikesta liikunnasta. Esimerkiksi kymmenen suosituimman liikuntapaikan joukossa yhtä vaille kaikki ovat ulkoliikuntareittejä ja -paikkoja”, Karlsson sanoo.

“Kaikki liikunnan edistäminen on tärkeää, mutta ulkoiluolosuhteiden kehittäminen tulisi ottaa entistä vahvemmin huomioon liikuntapaikkarakentamisessa. Ulkoiluolosuhteet ovat lisäksi edullisia rakentaa ja ylläpitää”, jatkaa Karlsson.

Suomen Ladun teettämän tutkimuksen toteutti Taloustutkimus. Vastaajien määrä oli 1012 henkilöä. Tutkimuksen virhemarginaali on noin ±3 prosenttiyksikköä 95 prosentin luottamustasolla. Vastaajien ikä oli 18 vuodesta ylöspäin.

Lisätietoja

Eki Karlsson, toiminnanjohtaja, Suomen Latu
eki.karlsson@suomenlatu.fi
puh. 044 328 3286

Hannu Tiusanen, yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija, Suomen Latu
hannu.tiusanen@suomenlatu.fi
puh. 044 4938469