Suomen Latu: Metsähallituslakia pitää muuttaa

02.02.2016|Vaikuta

Suomen Latu ja SDP:n eduskuntaryhmä järjestivät 2. helmikuuta Eduskuntatalon Kansalaisinfossa keskustelutilaisuuden uuden metsähallituslain vaikutuksesta virkistyskäyttöön ja Metsähallituksen Luontopalveluihin.

Suomen Ladun puheenvuoron piti asiantuntija Anne Rautiainen, joka toi esiin lakiesityksen keskeiset puutteet luonnon virkistyskäytön edistämisen näkökulmasta.

“Huolestuttavinta on se, että julkisten hallintotehtävien ohjaukseen on tehty suuria muutoksia. Erityisesti ympäristöministeriön ohjausvaltaa on vähennetty ja Metsähallituksen hallituksen ja toimitusjohtajan valtaa on lisätty”, Rautiainen selvitti.

Tätä tosiasiallista muutosta ei ole tuotu Suomen Ladun mukaan missään selkeästi julki.

“Muutos voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikki virkistyspalvelut ja niihin liittyvä infra, kuten reitit, taukopaikat ja autiotuvat sekä luontokeskukset siirtyisivät konsernin liiketoimintojen hoitoon”, Rautiainen kuvasi mahdollista tulevaisuutta.

Suomen Ladun keskeisimmät muutosesitykset lakiesitykseen liittyvät Metsähallituksen hallituksen kokoonpanoon sekä Metsähallituksen liiketoiminnan ja julkisten hallintotehtävien selkään erottamiseen.

“Eduskunnan ja ministeriöiden ohjaus- ja päätösvalta kansallisomaisuuden hoitoon, julkisiin hallintotehtäviin ja rahoituksen käyttöön tulee myös säilyttää perustuslain mukaisesti”, Rautiainen korosti.

Kommenttipuheenvuorot esittivät Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja SDP:n eduskuntaryhmien edustajat.

Erityisesti oppositiopuolueiden puheenvuoroissa ihmeteltiin, miksi lakiuudistuksessa on niin voimallisesti puututtu Metsähallituksen luontopalveluiden asemaan ja ohjaukseen.

Johanna Ojala-Niemelä (SDP) totesikin, että maksullisen retkeilyn uhka on todellinen.

Vihreiden Satu Hassi toivoi Metsähallituslain uudelleenkäsittelyä: esimerkiksi nykyiset valtion retkeilyalueet pitäisi ehdottomasti siirtää Luontopalveluiden taseeseen.

Kokoomuksen Markku Eestilän mukaan uusi metsähallituslaki ei ole ongelmallinen luonnon virkistyskäytön näkökulmasta.

Keskustan Lasse Hautala ei ollut aivan samoilla linjoilla. Hän koki, että foorumi oli väärä keskutelulle, mutta lupasi kuulla Suomen Ladun kantaa valiokuntakäsittelyssä.

Tilaisuuden puheenjohtajana toimi kansanedustaja Sirpa Paatero.

Uusi lakiesitys on valiokuntien käsittelyssä 4.helmikuuta alkaen. Suomen Ladun näkemyksen mukaan valiokuntien ja eduskunnan on syytä puuttua lain sisältöön virkistyskäytön edistämisen turvaamiseksi.

Lisätietoja: www.suomenlatu.fi/metsahallituslaki

Kommentoi

Kommentit

Metsähallituslaki harhapoluilla

Lakiuudistusta muutettava Suomen Ladun, Satu Hassin ym. esittämien kantojen mukaisesti.

- 03.02.2016

Metsähallituksen uusi lakiehdotua luontopalvelujen muuttamisesta uudeksi laiksi

Olen ehdottomasti sitä mieltä, luontopalvelujen muuttamiseksi uudeksi laeksi on ehdottomasti väärin.Luontopalvelut on pidettävä tai Suomenladun esittämien kantojen mukaisesti

- 29.02.2016

Metsähallituslaki

Suomen ladulla on ainoa oikea näkemys asiasta

- 02.03.2016