Suomen Ladun eduskuntavaalikirjoitussarjassa esitellään liikuntaan ja ulkoiluun profiloituneita kansanedustajaehdokkaita. Lue, mitä kansanedustaja Juha Rehula ajattelee meille tärkeistä asioista.
Juha Rehula (Keskusta) on kansanedustaja ja entinen sosiaali- ja terveysministeri. Rehula on Suomen Keskustan varapuheenjohtaja. Hän on toiminut myös valtakunnallisen liikunta ja urheiluorganisaatio VALOn puheenjohtajana.
Suomen Ladun tavoitteena on, että ulkoilusta ja liikunnasta tulisi kaikille elämäntapa. Onko tämä sinusta tärkeä tavoite? Miten edistäisit kansanedustajana tavoitteen toteutumista?
”Yksi perustavaa laatua olevista kysymyksistä on, miten jatkossa selviydymme sote-menoistamme. Kukaan ei lähde lenkille tai hiihtämään paikatakseen kestävyysvajetta, mutta on miljardiluokan kysymys, miten saisimme ihmiset liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi.
Tavoitteen asettaminen on välttämätöntä. Yksi kolmaosa liikkuu oman hyvinvointinsa näkökulmasta riittävästi, yksi kolmas osa jonkin verran ja yksi kolmasosa ei lainkaan. Muutos ei tapahdu käskemällä, mutta tilanteeseen voidaan vaikuttaa.
Keskustan vaalitavoitteiden joukossa on ’Tunti liikuntaa lasten koulupäivään’. Tunti liikuntaa voisi kuulua jokaisen suomalaisen päivään – voimien ja mahdollisuuksien mukaan.”
Suomalainen yhteiskunta tarvitsee iloa ja yhteisvastuuta. Kansalaistoiminnan esteenä on byrokratiaa, mutta myös henkisiä ja kulttuurillisia esteitä. Tarvitaan lisää pop up -henkeä ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Oletko samaa mieltä? Miten kehittäisit kansalaisyhteiskuntaa innostavammaksi? Anna esimerkkejä.
”Olen samaa mieltä. Säännöt ja normit laaditaan meidän kaikkien suojelemiseksi ja esim. terveyden turvaamiseksi, mutta... On välttämätöntä etsiä keinoja, joilla esim. tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen nykyisestään helpottuisi malliin ’yksi tilaisuus, yksi lupahakemus’.
Yksi suurimpia kysymyksiä on turvata yleishyödyllisten yhdistysten toimintamahdollisuudet. Tällöin on kyse esim. toimintatiloista tai verotuksesta – eikä luonnossa liikkumisen vapaus (jokamiehenoikeudet) saisi olla uhattuina. Kynnys lähteä liikkumaan tulee säilyttää mahdollisimman matalana!”
Vapaaehtoistoiminta varmistaa liikunnan tasa-arvoisuuden ja maksuttomuuden. Mitä mieltä olet kansalaisjärjestöjen hallinnollisen taakan karsimisesta ja verovapauden säilyttämisestä?
”Kansalaisjärjestöjen yleishyödyllisen toiminnan asemaa tulee vaalia!”
Liikutko luonnossa? Kerro kokemuksesta, joka jäi mieleen?
”Kuuluun siihen kolmannekseen suomalaisia, jotka liikkuvat, mutta eivät oman hyvinvointinsa ylläpitämisen näkökulmasta riittävästi. Lajeinani ovat talvella hiihto ja kesällä suunnistus.
Kainuun Rastiviikko oli joitakin vuosia sitten Sotkamon Tipasojalla. Alue on monilta osin helppokulkuista kangasmaastoa. Liian kovaan vauhtiin en ole kaiketi koskaan vielä ’syyllistynyt’. Tarkempaa kartan ja maaston lukemista voisi kyllä harrastaa. Kun lämpimänä kesäpäivänä ’löytää’ itsensä lähes kainaloita myöden todennäköisesti ainoasta reitilleni osuneesta suon silmäkkeestä, niin eihän sellainen unohdu koskaan. Vesi friskasi. Ylös pääseminen ei ollut ihan ongelmatonta. Matka jatkui ja seuraavatkin rastit löytyivät.”
Kommentoi