Retkeilyn ei tarvitse olla vaativa suoritus, vaan perheen yhteinen ja odotettu seikkailu keskellä arkea. Lue vinkit onnistuneeseen perheretkeen.
Kuva: Lassi Katajarinne
Artikkeli on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen Ladun kumppanin Nokian Jalkineiden kanssa.
Retkeily sopii kaikille. Myös perheen pienimmille. Tärkeintä ei ole kuljetut kilometrit tai huiputetut tunturit, vaan perheen kiireetön, yhteinen aika luontoa ja elämää ihmetellen.
Periaatteessa retkelle voi lähteä pientenkin lasten kanssa ilman sen kummempia etukäteisvalmisteluja, mutta viisas vanhempi varautuu ja nostaa samalla onnistuneen perheretken todennäköisyyttä.
Lapsia ja aikuisia motivoivat retkellä eri asiat. Kun aikuinen innostuu patikoinnin kuluttamista kaloreista, niin lapsille pelkkä polkua pitkin tallaaminen saattaa olla tylsin kuviteltavissa oleva asia. Lapselle retki kannattaakin myydä metsäseikkailuna, jonka aikana mennään katsomaan jännittäviä kallioita tai ihmeellistä puroa.
Kävellessä voi myös keksiä lauluja tai tarinoita, tarkkailla luontoa ja pitää yhdessä hauskaa.
Retkelle kannattaa lähteä myös aina täysin vatsoin, sillä nälkäkiukku ei ole hyvää retkiseuraa.
Lyhyelle retkelle ei tarvitse kurvata retkeilykaupan kautta, vaan käyttää voi niitä varusteita, joita kotoa löytyy: reppu, sään mukainen vaatetus ja kengät, juoma- tai termospullo.
Retki menee helposti pilalle, jos tulee kylmä tai kastuu. Kesällä myös helteeltä suojautuminen on tärkeää.
Merta edemmäs ei kannata lähteä kalaan, sama pätee myös perheen kanssa retkeilyyn. Suomessa löytyy jopa kaupunkien keskusta-alueilta luonnonkauniita retkikohteita, joissa riittää tutkittavaa useammallekin retkelle.
Lähikohteissa retkeily mahdollistaa lyhyet arkiretket, kun aikaa ei mene siirtymisiin. Se on myös ekologisesti kestävä tapa retkeillä, erityisesti jos kohde on kävely- tai pyörämatkan päässä.
Alkuillastakin voi retkeillä ja pakata eväät mukaan. Näin syntyy iltapalaretki. Kylmemmällä ilmalla yöpuvun voi pukea valmiiksi ulkovaatteiden alle, joten iltapalaretken jälkeen kotona odottaa vain hampaiden pesu ennen nukkumatin saapumista.
Varsinkin pienten lasten kanssa luonnon tarkkailu ja ihmettely on yleensä riittävä puuha retkelle. Minneköhän muurahainen on matkalla? Onko tämä männyn vai kuusen käpy? Näitkö linnun? Onkohan sillä poikasia?
Hauskaa yhteistä tekemistä tarjoaa Suomen Ladun luontobingo, jonka voi ladata tai tulostaa matkaan mukaan.
Lisää vinkkejä perheen kanssa retkeilyyn ja ulkoiluun löydät Suomen Ladun kotisivuilta suomenlatu.fi/perheliikunta