Suomen Ladun liittokokouksessa palkittiin liikuttamistekoja

24.04.2016|Liikuttaja/Ajankohtaista Liikuttaja: Kaikki uutiset Vaikuta

Suomen Ladun liittokokous kokoontui Kisakalliossa 24.4. Sunnuntaina palkittiin vuoden 2015 liikuttamistekoja.

Vuoden Vetäjä 2015 Jani Kääriäinen

Vuoden Vetäjäksi 2015 valittiin Jani Kääriäinen Järvenpään Ladusta. Keväällä 2015 Järvenpään Ladussa alkanut maastopyöräilytoiminta on Jani Kääriäisen esimerkillä nopeasti laajentunut säännölliseksi toiminnaksi, joka houkuttelee mukaan jatkuvasti uusia ihmisiä.

Täysin vapaaehtoispohjalta nouseva ja kaikille avoin toiminta on sisältänyt maastopyöräilyn alkeiskursseja, viikottaisia yhteislenkkejä, maastopyöräilyretkiä ja yhteisiä osallistumisia muiden tahojen järjestämiin pyöräilytapahtumiin. Vuonna 2015 toiminta pyöräilytti järvenpääläisiä yhteensä peräti 85 kertaa yhteensä 20 000 kilometrin edestä. Kääriäinen oli aktiivinen myös uuden laavun perustamisessa Järvenpään ulkoilureitille.

Lasten ja nuorten toiminnan edistäjä 2015 -tunnustuksen sai Tunturilatu, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä ja perinteiden jakamista vuosittaisella lapsi-aikuinen -leirillä. Leirillä isovanhemmat siirtävät kokemuksiaan ja taitojaan lapsenlapsille yhdessä olemisen ja tekemisen kautta. Tunturilatu juhlii tänä vuonna 70-vuotiasta taivaltaan.

Vuoden Maastohiihdättäjä -tunnustus annettiin Ounasvaaran Ladulle. Yhdistyksen järjestämä valtakunnallinen laturetki, 60. Napapiirin Hiihto, keräsi yhteensä 600 osallistujaa. Lisäksi yhdistyksen hiiihtokoulut, hiihtoretket ja Yhdessä Hiihtäen -päivä keräsivät paljon innokkaita hiihdon harrastajia. Yhdistys järjesti myös perheille suunnatun Angry Birds Go Snow -tapahtuman, jossa oli mukana 2 000 ihmistä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Suomen Ladun jäsenistä ansioristin tai -mitalin saivat seuraavat henkilöt:

Ansioristi
Kari Hellström, Suomi Meloo ry
Tuija Sievänen, Suomen Latu ry ulkoilutmk
Marjatta Sykkö, Espoon Latu
Pekka Uusi-Hakala, Vaasan Latu
Siiri Ylivarvi, Hämeenlinnan Latu

Ansiomitali kullatuin ristein
Leena Piskonen, Mikkelin Latu

Ansiomitali
Klaus Heikkilä, Vammalan Retkeilijät
Martti Kähönen, Juankosken kuntoilijat
Anneli Leivo, Suomen Latu ry ulkoilutmk