Luonto- ja retkeilyjärjestöt kokoontuivat yhdessä mielenilmaukseen keskiviikkona 9.3. Helsingin Kansalaistorille. Tapahtumaan osallistui lähes tuhat henkeä.
Kuva: Emmi Holopainen
Metsähallituslain uudistus on menossa pahasti pieleen. Suomen luonnon ja retkeilyn tulevaisuus on uhattuna.
Järjestöjen näkemyksen mukaan Suomen luonnon ja sen virkistyskäytön tulevaisuuden turvaamiseksi
“Maa- ja vesialueita ei pidä siirtää luontopalveluilta talouspuolelle, vaan toiseen suuntaan. Esimerkiksi retkeilyalueet tulee siirtää pois tuottovaateen alta”, totesi tapahtumassa puhunut Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliitosta.
“Luontopalveluiden asema ja ympäristöministeriön ohjaus tulee säilyttää luonnon virkistyskäytön edistämisessä jatkossakin”, Eki Karlsson Suomen Ladusta jatkoi.
“Laki uhkaa huomattavasti niin yksittäisten kansalaisten kuin järjestöjenkin tiedonsaantioikeutta, mikä on erittäin huolestuttava suunta, sanoi Tuulia Syvänen Luonto-Liitosta.
Jos lakiesitys halutaan saattaa aiotussa aikataulussa maaliin, ainoa kestävä ratkaisu on tehdä vain Metsähallituksen metsätalouden yhtiöittämistä koskevat muutokset. Silloin on taattava valtion säilyminen maiden ja vesien omistajana sekä julkisuuslain periaatteiden noudattaminen koko Metsähallituksessa ja sen osakeyhtiöissä.
Mielenilmauksen järjestivät:
Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Luonto-Liitto, Greenpeace, Natur och Miljö, BirdLife Suomi, ja Valtakunnallinen seikkailukasvatusverkosto